Ruokamatkalla Bilbaossa

tunnetila: vinkkailu

the_beetle

Jos rakastat ruokaa ja olet valmis vähän maksamaankin kulinaristisista elämyksistä, on Bilbao sinulle täydellinen matkakohde. Baskimaalla tosin pääset käsiksi herkkujen maailmaan jo ihan muutamalla eurolla, mutta jos sinne asti satut matkaamaan, niin silloin ruokailuun kannattaa panostaa vähän enemmän.

Baskimaalle matkustaessa kannattaa muistaa kaksi sanaa: pintxo ja txakoli. Pintxot ovat useimmiten pienen vaalean leivän päälle kasattuja herkkukekoja, joista monet pysyvät kasassa ohuen tikun (pintxo) avulla. Paikallisia tapaksia siis, joita syödään aamiaiseksi, välipalaksi, viinilasillisen kera, lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi. Siis aina ja kaikkialla.

pintxotxakoli

Pintxojen päällä on useimmiten erilaisia mereneläviä tai paikallista kinkkua. Bilbaoon saapunut kasvissyöjä saattaa kuolla viikossa nälkään, joten olin iloinen, että ruokavaliooni kuuluu myös meren antimet. Tosin syötyäni viikon kalaa aamiaiselta illalliselle alkoi merenelävät jo vähän tökkiä.

Jos onnistut löytämään jostain baarista kasvispintxon, jonka päällä on sieniä ja karamelisoitu vuohenjuustoviipale, ota sellainen. Tai siis monta sellaista. Ihan uskomattoman hyvää! Bongasin noita mm. Bar Errekassa Plaza Nuevalla.

Toinen muistamisen arvoinen sana, txakoli, on hyvin kevyttä paikallista valkoviiniä, jota ei saa muualta kuin tältä alueelta Espanjaa. Viini näyttää lähes vesimäiselle (kuvassa yllä), mutta sopii mukavasti nautittavaksi ruoan kanssa lounaalla ja terassilla levähtäessä.

Pintxot maksavat paikasta riippuen 0,50€-2,50€/kpl ja lasillisesta viiniä saa pulittaa noin 1,70€. Ihanan halpaa! Pintxoja saa lähes kaikkialta. Omia lempparipaikkojani olivat mm. El Figón (Henao Kalea, 14), Baster, The Beetle Bar ja Bar Irrintzi.

minamina_risottomina1

Parin euron pintxojen vastapainoksi Bilbaossa kannattaa illallistaa myös vähän hienommin. Pohjois-Espanjan rannikolla virtaa kylmä merivirta, joka viilentää ilmaa, mutta pitää meren kalakannan laadukkaana.

Alueelle onkin kehittynyt varsinainen kulinaristinen mekka. Pienellä alueella on valtava määrä Michelin-tähdin varustettuja ravintoloita, joista ainakin yhdessä kannattaa piipahtaa, jos makujen maailmaan sukeltaminen yhtään kiinnostaa.

Varasin pöydän etukäteen Minasta, Bilbaon uusimmasta tähtiravintolasta. Minassa on tarjolla seitsemän, kymmenen ja neljäntoista ruokalajin maistelumenuita, ja kun ilmoitin etten syö punaista lihaa, meille luvattiin valmistaa seitsemän ruokalajin menut oman ruokavalioni mukaisesti.

Menu kootaan lähellä tuotetuista raaka-aineista, ja tuotteiden saatavuuden vuoksi menu vaihtelee päivittäin. Ruoan kanssa valitsemamme viini-menu koostui niin ikään espanjalaisista lähialueen viineistä, ja voi että tuo ilta oli nautinto! Tosin kasvissyöjä olisi jälleen saattanut jäädä nuolemaan näppejään, sillä minulle lihattomaksi muokattu menu sisälsi jälkiruokia lukuun ottamatta pelkkiä kala-annoksia.

Seitsemän ruokalajin illallinen kahdelle viinipaketilla kustansi yhteensä 230€.

mr_marvellous2salvecerveza

Tällä hetkellä maailmalla kovassa nosteessa oleva pienpanimokulttuuri oli kova sana myös perinteisessä viinimaassa Espanjassa. Saatavilla oli jos jonkinlaisia oluita, mutta viinin ystävänä keskityin pääasiassa valkoviinien maisteluun.

Paikallinen La Salve -olut tosin oli niin hyvää, että innostuin tilaamaan sitä toistekin. Vahvemmat IPAt saavat ihokarvani pystyyn, joten jätin niiden maistelun väliin. Ihan niin trendikäs en ole, että suostun juomaan vahvoja oluita pelkästään siksi, että ne ovat muodissa. Oluthifistely onnistuu kuitenkin myös Baskimaalla.

Kivoja paikkoja istuskeluun, sekä viinien ja oluiden maisteluun ovat mm. Mr Marvellous, Gallo Negro, Charlotte (kuvat alla) ja paikallinen rokkibaari Bar Muga.

charlottejaatelo

Ja eihän se ole reissu eikä mikään, jos ei maista paikallista jäätelöä! Jäätelöbaareja Bilbaossa oli useita. Valintani sattui osumaan Gelati Gelati -jätskikioskiin. En muista minkä jäätelön kymmenistä eri vaihtoehdoista valitsin, mutta toffeeta tuossa tötterössä ainakin oli. Ja kyllä oli herkkua!

Kulinaristeille, merenelävien ystäville ja ennakkoluulottomille nautiskelijoille Bilbao on mitä hienoin matkakohde. Kasvissyöjälle saattaa jossain vaiheessa tulla nälkä. Tarjolla olleet salaatit olivat kooltaan aina hyvin niukkoja, lähes alkupalamaisia, ja pelkkä perunan ja perunamunakkaiden syöminen saattaa alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää.

Jos olette matkustelleet Bilbaossa ja teille tulee mieleen hyviä kasvisravintoloita, niin olisi kiva jos kertoisitte niistä kommenttiboksissa. Toivottavasti näistä vinkeistä on jollekulle Teistä iloa!

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    lena / london and beyond
    12/08/2016 at 09:32

    Olen lueskellut Bilbao-juttujasi suurella mielenkiinnolla, hauska lukea kokemuksia tuosta ihanasta maailmankolkasta! Vietimme viime syksynä kaupungissa 6 viikkoa ja luultavasti palaamme samanlaiseksi ajaksi joulun jälkeen jos kaikki menee hyvin. Mä niin nautin noista seuduista. Ja tosiaan ihanaa oli se, että siellä ei ollut täyttä kuten esim Barcelonassa, vaan sai olla ihan ”rauhassa”. 🙂

    Tää nyt ei ole kasvisruokavinkki, mutta lihaton kylläkin; juustopintxoihin erikoistunut Gaztangedi Indautxun alueella tuli mun suosikiksi, miehen kollegat suosittelivat sitä ja aika moni ilta tuli siellä vietettyä. Maksaisin aika paljon nyt jos saisin herkullisia pintxoja tänä iltana 😀

    • Reply
      Nina
      12/08/2016 at 10:11

      Oi miksi minä, juustojen rakastaja, en tiennyt tuosta paikasta ennen reissuamme?! Kiitos vinkistä, tuo kuulostaa täydelliseltä! Vaikka rakastan kalaruokia, niin silti alkaa kyllästyttää kun sitä syö joka päivä, usein myös aamiaisella. 🙂

      Voi sinua onnekasta! Kuusi viikkoa noilla seuduilla olisi kyllä ihana kokea. Ja tuo Bilbaossa hetken asuminen toisi varmasti kaupungista paljon uutta esille. Kaupunkina se on juurikin sellainen, jossa voisi leppoisasti asustella. Kaupunki on jotenkin kotoisa ilman turhaa turistien hälinää.

      Toivottavasti pääsette sinne taas joulun jälkeen!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.