Kaunis, kauniimpi, Getaria

tunnetila: kaiho

getaria1

Juuri kun ehdin San Sebastianissa luulla, että reissun kaunein paikka oli löytynyt, läksimme päiväretkelle Getariaan.

Getariaan pääsi San Sebastianista (Donostia) bussilla, ja matka kesti vajaan tunnin. Välimatka oli vain 25km, mutta bussi kierteli pikkukylien kautta. Bussimatka maksoi 2,45€, eli linja-autoilu oli Pohjois-Espanjassa lähes ilmaista lystiä. Getariaan menevän bussi löytäminen oli tosin työn ja tuskan takana, mutta se todella kannatti!

Minulla oli yksi ”pakko päästä kun näillä seuduilla liikutaan” -kohde merkattuna matkasuunnitelmaan, ja tuon kohteen sain vetää tehtävälistalta yli Getaria-reissun jälkeen. Kerron kohteesta lisää myöhemmin.

getaria3getaria4beach2selfiegetaria5getaria7

Katsokaa nyt mikä paratiisi! Eipä voinut juuri kauniimpaa paikka hellepäivän viettämiseen olla, kuin Getarian sievä pikkuruinen kalastajakylä. Ihan harmitti kun en ollut varautunut päiväreissuun bikineillä. Mustassa mekossa oli aivan liian kuuma viettää kokonainen päivä.

Näimme kylästä vanhan kaupungin, uimarannan, sataman, kirkon, museon ja ravintoloita, ja jo tuosta otannasta olin aivan haltioissani. Eipä kylässä juuri muuta tainnut ollakaan, mutta kaikki mitä oli, oli pelkkää ihanuutta!

Getariaan matkustetaan usein sen ympärillä olevien viiniviljelmien vuoksi. Juuri täällä valmistetaan Baskimaan omaa valkoviiniä, jo aikaisemmin mainitsemaani txakolia.

getaria6getaria14getaria10

Söimme myös täällä valtavan hyvän päivällisen. Päädyimme ruokailemaan ravintolaan nimeltä Txoko Getaria. Alkuruoaksi otimme grillattua parsaa, pääruoaksi tuoretta kalaa. Kuinka ollakaan kun ollaan Baskimaalla ja vieläpä kalastajakylässä. Getarian vanhassa kaupungissa törmäsi tämän tästä valtaviin, tulikuumina hehkuviin grilleihin, joissa parilloitiin kalat kokonaisina.

Ateria oli paikalliseen hintatasoon nähden vähän hintavampi (vähän yli 60€ kahdelta ruokajuomineen), sillä kilpailua ei hirvittävästi ollut. Taisimme myös maksaa vähän uskomattomasta maisemasta. Valitsemamme ravintolan terassilta oli nimittäin suora näkymä satamaan ja merelle.

Taivaallista, totesin päivällisen aikana moneen otteeseen, niin ruoasta kuin tunnelmastakin.

getaria9getaria12getaria11getaria13

Vanhan kaupungin pääkadulla (Kale Nagusia) oli muutamia kivoja ostospaikkoja. Yksi kivoimmista vaateliikkeistä oli Inuit, jossa kannattaa piipahtaa jos noilla kulmilla liikut. Inuitissa oli vaatteiden lisäksi ihania koruja, ja kauniita espadrilloja.

Voi hitsit kun tulee melkein itku silmäkulmaan kun katselen näitä kuvia. Ja myös täällä jotkut onnekkaat (kylässä noin 2700 asukasta) asuvat.

25km:n matkalla San Sebastianista Getariaan bussin ikkunasta näkyi mm. yksi idyllinen minipikkuruinen kylä, sekä toinen kylä, joka näytti olevan miltei pelkkää rantaa. Turisteja tuolla oli paljon, ja rantakadut olivat täynnä surffausvarusteisiin erikoistuneita liikkeitä.

Jälleen kerran vähän kadutti, että olimme varanneet reissuun vain vajaat kaksi viikkoa. Olisin kierrellyt pikkukyliä ja kaupunkeja tuolla alueella helposti ainakin kuukauden. Tosin kalaruokaa en olisi kyllä pystynyt enää monta päivää syömään!

5 5

(10) Kommentit

  1. Johanna says:

    En. Kestä. Ihanaaaaaaa! <3

    1. Tuolla oli kyllä ihanaa! Nyt vaan täytyisi pärjätä näm sateiset päivät ja pitkä talvi näitä kuvia katselemalla. Voi olla ettei onnistu. 🙂

  2. Tarja says:

    Mäkään en kestä! Haluan tuonne <3
    Hemmetin lotto, kun pettää aina!! Vaivaiset 7 numeroa, miten se voi olla niin vaikeaa 😀

    1. Mäkin haluan tuonne takaisin! Heti! En oikeasti ymmärrä, miten seitsemän numeron valitseminen muka VOI OLLA niin vaikeaa?! En tykkää!

  3. pauliina says:

    voi mikä paratiisi! ja niin upeat kuvat taas.

    1. Kiitos pauliina! Oli helppo ottaa kauniita kuvia kun paikka oli iahstuttava! Paratiisi, todellakin! Tahtoo takaisin…

  4. Anne says:

    Kiitokset ihanasta Baskimaan rapsastasi! Tippa on linssissä kun katselen suurimmaksi osaksi tuttujen maisemien kuvia (olen saanut myös monta uutta kivaa vinkkiä). Baskimaa on ehdoton suosikkini!

    1. Voi miten kiva kuulla että Anne olet tykännyt lukea postauksiani! Ja hei, huomasitko eilen kun uutisissa kerrottiin Espanjaa koettelevista yli 40 asteen helteistä? Se insertti oli kuvattu San Sebastianissa!!!!! Oikein sydänalaa puristi, kun näin yhtäkkiä tv:ssä tutut maisemat! <3 🙂

      1. Anne says:

        Joo bongasin heti tutun rannan, olen itse reissannut Baskimaassa yleensä alku kesästä eli rannat on silloin aika tyhjät.

        1. Heh, ihana kun sinäkin huomasit heti, että tutulla rannalla ollaan. Oli kyllä kiva yllättyä uutisia katsoessa moisesta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.