Kasvisruokaa liikkujille

tunnetila: tykkäys

vegea_07

En ole liharuokien ystävä, mutta haluan silti syödä monipuolisesti. Liikun paljon, sillä urheilemalla saan pidettyä henkisen (ja toki myös fyysisen) puoleni kunnossa. Olen usein miettinyt, saanko kasvispainotteisesta ruoasta kaiken tarvitsemani energian.

Linda Kovasen uutuuskirja Vegeä – liikkujan kasvisruokaa*, antaa vastauksia juuri näihin minua askarruttaneisiin kysymyksiin.

Kirjassa on kymmeniä monipuolisia kasvisruokaohjeita päivän jokaiselle aterialle. Kirjassa kerrotaan mm. treenaajan proteiinin tarpeesta, ja resepteissä on otettu huomioon myös elimistölle tarpeelliset suojaravintoaineet ja kuidut. Resepteissä vinkataan myös, miten ruoan voi valmistaa täysin vegaanisena.

Lisäksi kirjassa annetaan vinkkejä ruokailun ja treenaamisen aikataulutukseen. Jokaisen reseptin yhteyteen on myös listattu annosten energia- ja ravintosisällöt, jotta itselle optimaalisen ja omia tavoitteita tukevan ruokavalion saa koottua helposti.

Luin kirjan läpi kertaistumalta, ja ensimmäinen resepti tuli testattua viikonloppuna. Ruoasta tuli tosi hyvää, joten ajattelin jakaa reseptin nyt Teidän kanssanne. Tässä siis herkullisen kasvismoussakan ohje jakoon, olkaapa hyvät!

vegea_05vegea_01vegea_03

Moussaka paahdetuista kasviksista (3 annosta)

1 munakoiso
2 kesäkurpitsaa
2 sipulia
2 paprikaa
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua timjamia (tai 1 rkl tuoretta)
suolaa, mustapippuria
2 rkl öljyä
3 kananmunaa
1 rkl tuoreita yrttejä kuten basilikaa, timjamia tai oreganoa
250g luonnonjogurttia
200g raejuustoa
50g fetaa (kevyt 8-10%)

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

2. Paloittele kasvikset reiluiksi paloiksi ja laita uunipellille.
Mausta timjamilla, suolalla ja pippurilla sekä kaada päälle öljyä.

3. Paahda kasviksia uunissa noin 30 min tai kunnes ne ovat kauniin ruskeita.

4. Siirrä kasvikset uunivuokaan (20*30 cm). Vatkaa kananmunien rakenne rikki kierrevatkaimella ja sekoita joukkoon yrtit, jogurtti, raejuusto sekä murusteltu feta.

5. Kaada seos vuokaan kasviksien päälle ja kypsennä uunissa noin 15 min, kunnes massa on hyytynyt ja pinta saanut väriä.

vegea_09vegea_10 vegea_08 vegea_11vegea_02

Vuoallinen moussakaa katosi hetkessä nälkäisiin suihin, ja kaikki tykkäsivät päivällisestä kovasti. Nälkä vuoan valmistamisessa ehti tulla, sillä ohjeessa mainittu vartti ei ainakaan minulla riittänyt juustoseoksen hyydyttämiseen.

Hyydytin moussakaa vartin sijaan uunissa puolisen tuntia, ja tämän jälkeen annoin sen vetäytyä vielä noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Odotus kuitenkin palkittiin, ja moussaka pääsi herkullisten ja simppeleiden kotiruokien listalleni saman tien.

Kuvissa näkyvä punaviini ei ihan taida kuulua liikkujan säännölliseen ruokavalioon, mutta jos elintavat on muuten kunnossa, ei muutama lasillinen punaviiniä ruoan kanssa ole turmioksi.

Viikonlopuista täytyy saada nauttia parhaaksi katsomallaan tavalla, vai mitä?! Ruotuun palataan sitten aina heti maanantaiaamuna jos tarvis on.

3
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    vegetreenari
    06/11/2016 at 14:40

    Moi Nina! Mahtavaa, että olet tykännyt kirjastani! Moussakan hyytymisaikaan vaikuttaa vuoan koko, sinulla taisi olla käytössä hieman pienempi vuoka kuin minulla? Hyvä, että pidit vuokaa uunissa kauemmin ja lopputulos oli onnistunut. Mukavia kokkailuhetkiä!

    • Reply
      Nina
      06/11/2016 at 15:05

      Kiitos sinulle erinomaisesta kirjasta! Sain sieltä vastauksia moniin minua askarruttaneisiin kysymyksiin. Plus päälle ihanat reseptit! Onnea upeasta kirjasta! 🙂

  • Reply
    Johanna
    06/11/2016 at 19:57

    Nälkä! Ja tekee mieli myös punaviiniä. Perus sunnuntai-ilta. 🙂

    • Reply
      Nina
      06/11/2016 at 20:19

      Hah! Pullo vaan auki ja moussaka-ainekset kaupasta. Vielä ehtii herkutella. 🙂

  • Reply
    Dorit
    07/11/2016 at 11:47

    Oih, tuli vesi kielelle! Ja mitä tulee punaviiniin – sen tuoma henkinen hyvinvointi menee niin monen muun asian edelle 😀

    Iloa viikkoon!

    • Reply
      Nina
      07/11/2016 at 14:19

      Erittäin hyvin sanottu Dorit! 🙂 Kivaa viikkoa sinullekin!

  • Reply
    Mirka
    26/11/2016 at 17:58

    Reseptistä inspiroituneena hankin tämän keittokirjan ja iltalenkin jälkeen uuniin laitetaan soijarouhecannelonit. Kiitos siis reseptistä ja kirjavinkistä!

    • Reply
      Nina
      26/11/2016 at 18:16

      Jee, samat cannelonit on myös minulla to do-listalla. Toivottavasti on hyvää! 🙂 Ihanaa viikonloppua Mirka!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.