Pohdiskelua pakkasmaisemissa

tunnetila: mietiskely

060117_02

Mukavaa sunnuntaihuomenta! Toivottavasti voitte hyvin ja olette saaneet viettää mukavan ja rennon viikonlopun.

Alkuvuoteni on ollut aikalailla alavireinen ja huolentäyteinen, ja olen tehnyt valtavasti töitä nostaakseni mielialaani. Olen tottunut pärjäämään omillani ja käsittelemään mieltä painavat asiat yksin, järkeistämällä tunteet ajatuksiksi.

”Älä murehdi asioita, joille et voi tehdä itse mitään. Jos voit tehdä asioille jotain, tee, äläkä murehdi. Älä murehdi etukäteen, se ei auta vaan tekee ainoastaan olon kurjaksi”.

Nuo kolme lausetta ovat omat turva-ajatukseni, joihin tukeudun jos rintaa puristaa tai pala on kurkussa huolesta. Noine neuvoineni olen pärjännyt elämässä aika pitkälle. En ole koskaan lukenut yhtään self help -kirjaa tai perustanut minkäänlaisesta hyvinvointivalmennuksesta. Olen ajatellut, että minä pärjään kyllä.

060117_01 060117_03 060117_05

Sain alkuvuoden huolten keskelle kutsun tulla tutustumaan Hyvinvoinnin valmennusyhtiö True Hearts’iin, ja NLP-tekniikkaan.

Ohitin ensin kutsun, mutta kun huolet alkoivat kasautua ja olo oli tukala, kaivoin kutsun esiin ja päätin mennä paikalle. Halusin tietää, voisiko NLP tarjota minulle keinoja asioiden käsittelyyn ja omien voimavarojen vahvistamiseen.

Myönnän, olin todella skeptinen kun menin tilaisuuteen. Skeptinen, mutta onneksi myös vastaanottavainen. Ajattelin, että vinkit elämänhallintaan eivät tässä tilanteessa menisi hukkaan.

Huomasin luennon alussa istuvani True Heartsin tiloissa mukavalla sohvalla ihan sohvan perällä, kädet puuskassa rinnan päällä. Kolmen tunnin NLP-perehdytyksen jälkeen istuin ihan sohvan reunalla eteenpäin kallistuneena, ja imin kaiken tiedon NLP:stä mitä minulle annettiin.

Senior NLP-kouluttaja Reetta Vanhanen oli saanut minut kiinnostumaan aiheesta ja heittäytymään mukaan harjoituksiin niin täysillä, että olin muutamassa hetkessä kokenut iloa, suurta ahdistusta ja lopuksi helpotusta.

060117_04060117_06 060117_07

Mitä NLP sitten on? NLP = Neuro-Linguistic Programming. Neuro viittaa aisteihin ja neurologisiin prosesseihin eli tiedon käsittelyynLinguistic viittaa puhuttuun ja kehon kieleen, jotka molemmat vaikuttavat ajatteluumme ja käyttäytymiseemme. Programming viittaa rakenteisiin ajattelussamme ja siihen kuinka voimme vaikuttaa niihin.

NLP:ssa ajatellaan, että keho ja mieli ovat kokonaisuus, jotka vaikuttavat toisiinsa. NLP:ssä puhutaan paljon tavoitteiden saavuttamisesta, onnellisuudesta ja irtipäästämisestä. Keinoina kaikkeen tähän käytetään mm. helppoja harjoituksia, joita voi tekniikat opittuaan tehdä vaikka kotona aina kun tarvetta tulee.

Kolmen tunnin lyhytkurssilla opimme muutaman harjoituksen, joihin olen palannut arjessani jo muutamaan otteeseen. Ja uskokaa tai älkää, jo nuo pienet jutut helpottavat pahinta ahdistuksen tunnetta.

Kun huoli ja murhe kuristavat kurkkua ajattele, että otat käteesi tyhjän ilmapallon. Täytät ilmapallon puhaltamalla pahan olon palloon. Sitaiset ilmapallonsuun kiinni ja päästät pallon menemään. Seuraat katsellaasi palloa, joka leijailee ilmavirran mukana kaukaisuuteen. Pian pallo on jo niin kaukana, ettet enää näe sitä. Ja kas, tuon pallon sisällä on myös se kurkkua kuristava tunne.

Superyksinkertaista, mutta toimivaa! Vaikka oma mieli saattaa paisutella asioita ja tehdä kärpäsestä härkäsen, mieltä voi käyttää myös oloa helpottaviin aatoksiin. Kokeilkaa vaikka!

Valmennusyhtiö True Hearts järjestää erilaisia NLP-koulutuksia, joiden kestot vaihtelevat muutamista tunneista useita kuukausia kestäviin koulutuksiin. Esimerkiksi syksyllä 2017 alkaa 9kk kestävä kurssi: Ole paras versio itsestäsi. ”Tavoitteemme on lisätä itsetuntemusta ja hyväksyntää itseä ja muita kohtaan, sekä antaa työvälineitä elää onnellista, hyvää ja tasapainoista elämää.”

Miltäs kuulostaa? Kyseinen kurssi voisi tehdä hyvää itse kullekin.

Alan pikku hiljaa oppia, että ei ole heikkoutta ottaa apua vastaan. Yksin ei tarvitse aina pärjätä.

Näiden oivallusten kera toivotan Teille makoisaa laskiaissunnuntaita ja kaikkea hyvää alkavaan viikkoon!

7

(6) Kommentit

  1. Johanna says:

    Niin viisaita sanoja Nina, kiitos näistä! Kurkkasin True Heartsin sivuja ja bongasin jooga + NLP-retriitin Gardalla. Voi jestas miten täydelliseltä kuulostaa! <3

    1. Kiitos Johanna! ❤️ Arvaa haaveilenko minä tuosta retriitistä? Olisi ihanaaaaaaa investoida kerrankin omaan hyvinvointiin myös jollain muulla tavalla kun salikorttien yms. muodossa.

  2. HeidiV says:

    Kuulostaa kiinnostavalta! Alavirettä on täälläkin ollut…

    Mahtavaa kun löysit apua ja kiitos kun kerroit ❤

    1. Heidi <3 Kannattaa ehdottomasti testata tuota ilmapallomielikuvaa. Opin myös muutamia muita juttuja jo heti ensimmäisellä kerralla. Voin joskus kertoa niistä lisää. .)

  3. Leena says:

    Kiitos Nina! Sun juttuja on niin ihana lukea, ne on rehellisiä ja elämänmakuisia. Olen jättänyt lukulistalta pois kaikki diida-daapa-ihanapäivä-muntyylitänään-kaikkionihanaa-blogit, niillekin varmasti löytyy lukijansa, mutta eipä niissä ole mitään oikeaa elämää. Mä olen ihan eri elämäntilanteessa kun sinä, mutta silti (tai ehkä juuri siksi) olet yksi lempparibloggaajistani. Tosi harvoin mitään kommentoin, mutta nyt ajattelin että ehkä on aika 🙂

    1. Voi ihana ihana Leena! <3 Kiitos että jätit kommenttisi. Kauniit sanasi merkitsevät minulle valtavasti. Sain juuri tänä aamuna viestin ystävältäni, jossa hän kysyi olenko kunnossa, koska blogissani on niin paljon alavireisyyttä. Jäin miettimään olenko blogissani jo liian synkkä, mutta toisaalta jokaisessa postauksessa on myös aina mukana niitä ilonpisaroita ja toiveikkuutta, jotka arkeani myös siivittävät. Haluan olla juuri se rehellinen bloggaaja, jonka blogissa ei ole pelkkää diipadaapaa, vaan myös oikeaa elämää. Ihana kuulla että viihdyt blogissani Leena!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.