Helpotusta työtaakkaan

tunnetila: tyytyväisyys

Sain keskiviikkona vietyä läpi erään töissä järjestämäni seminaarin ja siihen liittyvän iltajuhlan. Kaikki meni hienosti ja sain paljon kiitosta seminaarivierailta, puhujilta sekä muulta seminaariväeltä.

Koko kevään ilmassa ollut jäätävä kiire ja pahin työstressi taitavat olla nyt takana. Vaikka olo on todella helpottunut siitä, että homma on ohi ja seminaari onnistui, on silti vähän tyhjä olo.

Aina kun on puskenut jonkun projektin parissa kuukausia, tulee todella ontto olo kun se on ohi. Vaikka muu työtekeminen jatkuu normaalisti kesälomaan asti, pitäisi nyt silti olla vähemmän hommia mitä viime aikoina. Leppoisampi työtahti tulee todella tarpeeseen, ja toivon sen myös näkyvän blogin päivitystahdissa.

mekko Samuji, sukkahousut M&S*, laukku Massimo Dutti,
aurinkolasit Triwa, nilkkurit Aigle (Spartoo.fi)*, kello Huawei (lainassa)

Olen esimerkiksi testannut talven ja kevään aikana ihan älyttömästi kaikkea kivaa ja toimivaa kosmetiikkaa, mutten ole ehtinyt kertoa Teille niistä. Toivon, että tulevana viikonloppuna ehtisin kuvailemaan tuotesuosikkejani, ja ajattelin myös ensi viikolla järjestää Teille pienen kosmetiikka-arvonnan.

Nyt pusken läpi vielä tämän yhden työpäivän ja sen jälkeen toivon että pääsen sukeltamaan viikonlopuksi blogimaailmaan! Ai että miten odotankaan sitä!

Tsemppiä perjantaihin ja iloa viikonloppuunne! Ja hei, yritän myös näpytellä viikonloppuna Zadaan butiikkiini lisää tuotteita myyntiin. Jos kaipaatte päivitystä vaatekaappiinne, niin kurkatkaa mitä butiikkiini tulee tarjolle.




Kuvat: Ida / Ida365

7

(9) Kommentit

  1. Tarja says:

    Projektityöläisenä tunnistan tuon tunteen! Vie hetken, että tasoittuu taas arkeen, joka ei ole täynnä dead lineja. Ihanaa kuulla, että pääset ennen kesälomia vähän huokaisemaan työn kanssa – se on kaivattu tunne 🙂
    Kiva asu taas kerran! Ja tuo kello: mikä se on? Tosi makea! Mä haluaisin uuden kellon, mutta ei ole ollut hajua, että millaisen tahtoisin, mutta nyt taidan tietää 😀
    Aurinkoista viikonloppua! <3

    1. Kiitos Tarja! Lisäsin tiedon kellosta kuvatekstiin. Kello on siis oikeasti Huawein aktiivisuusranneke, ja se on minulla lainassa. En halua palauttaa sitä!!! Se on ihan yhtä ihana kuin Huawein uusi puhelinkin. 😀 Täytyy kirjoittaa kellosta postaus heti kun ehdin. Se on nimittäin niin mahtava, että luulen joutuvani ostamaan vastaavan heti kun joudun tämän lainakellon palauttamaan. 😉

      Ihanaa viikonloppua sinulle Tarja, ja paljon aurinkoa!!! <3

  2. Tarja says:

    Aktiivisuusranneke! Sellaistakin olen kaivannut, mutta en tykkää niistä perinteisen mallisista. Täytyy ehdottomasti tutustua tähän versioon – ihan älyttömän tyylikäs! ?

    1. Niin on! Menee joka päivä ranteessa ihan tavallisesta kellosta, mutta alkaa täristä jos olen vaikka töissä tunnin liikkumatta. Aivan ehdoton kapistus! <3 Pakko minunkin ostaa heti oma kun tästä joudun luopumaan.

    2. Pakko oli itsekin googlata ja katsoa mitä tämä maksaa. Jos vertaa tavalliseen kelloon, niin tämähän on suorastaan edullinen! https://www.verkkokauppa.com/fi/product/64982/hksrh/Huawei-Fit-alykello-suuri-ranneke-harmaa-musta

      1. Tarja says:

        Eipä tosiaan ole pahan hintainen! Tämä menee vähintäänkin vakavaan harkintaan ?

        1. Sama juttu minulla! Harkinnassa on. Saa nimittäin minut ottamaan aina muutaman ylimääräisen askeleen mitä normaalisti en ottaisi. Ja se on tosi hyvä juttu!

  3. Ellu says:

    Oletpa ollut nättinä liikenteessä 🙂 En muuten taida onnistua tuon zadaan lataamisessa, koska mulla on vain tabletti (ei siis älypuhelinta) ja kun hain tuon zadaan play- kaupasta, niin siinä oli maininta, että vain puhelimille tarkoitettu. Harmi, etten pääse putiikkiisi vierailemaan…

    1. Kiitos Ellu! <3 Vaikka tuo sovellus on optimoitu puhelimelle, ainakin minä sain ladattua applikaation myös iPadille. Tykkään tutkailla muiden tuotteita vähän isommalta näytöltä tarkemmin, joten siksi minäkin latasin sovelluksen myös tabletille. Toivottavasti lataaminen onnistuu myös sinulla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.