Tyylikkäänä matkalla Sudion kanssa

tunnetila: tykkäys

*yhteistyössä Sudio*

Ennen kun päästään sukeltamaan tarkemmin kesän matkapostausten pariin, haluan laittaa jakoon blogini lukijoille räätälöidyn alekoodin.

Tämän kesän lomareissuillani minua ovat nimittäin ilahduttaneet ruotsalaisen Sudion supertyylikkäät ja laadukkaat, langattomat Regent -kuulokkeet*, ja yhteistyön merkeissä saan jakaa Sudion ilosanomaa myös Teille.

Minun on hyvin vaikea löytää itselleni sopivia kuulokkeita. Korvan sisään sujautettavat kuulokkeet sattuvat vietävästi, eivätkä ne meinaa pysyä korvissani millään. On-ear -kuulokkeet (siis perinteiset sangalliset kuulokkeet) taas ovat minulle yleensä liian suuria.

Muutimme työpaikallani viime keväänä omista huoneista kaikille yhteiseen monitoimitilaan (ts. avokonttoriin). En pysty keskittymään monitoimitilan hälyssä työntekoon, joten halukkaille hankittiin vastamelukuulokkeet keskittymistä vaativien työtehtävien toteuttamiseen.

Minulle jouduttiin hankkimaan erikseen uudet kuulokkeet, sillä kaikille standardimitoituksella tilatut kuulokkeet olivat minulle niin suuret, että ne tulivat leukaan asti. Olin hieman huvittava näky, kun yritin saada liian suuria kuulokkeita asettumaan korvilleni.

Sudion Regent -malli on minulle täydellisen kokoinen, ja lisäksi ihan järjettömän tyylikäs! Peruskuulokkeiden lisäksi sain mukaan hienostuneen trendikkäät marmorikuosiset design-capselit*, jos haluan välillä vaihtaa kuulokkeiden ilmettä.

Langaton kuulokemalli yhdistetään puhelimeen kätevästi bluetoothilla. Kuulokkeissa on yli 24h:n soittoaika ja 20 päivän valmiustila. Pitkällä soittoajalla varustetut kuulokkeet tulivat todella tarpeeseen, kun matkustelin kesän aikana lentäen, bussilla ja junassa kuudenkin tunnin matkoja yhtä mittaa.

Tyylikkään ulkoasun ja mukavan pehmeiden kuulokkeiden lisäksi Regent tarjoaa maailmanluokan äänenlaadun. Loisto-ostos siis, jos olet kaipaillut kunnollisia kuulokkeita matkoille, juoksulenkeille, tai ihan arkeen yleensäkin.

Regent -kuulokkeiden aktiivikäytön jälkeen voin rehellisesti todeta niiden hinta-laatu-suhteen olevan erinomainen. Olen luullut, että laadukkaista kuulokkeista joutuu maksamaan satoja euroja. Sudio Regentit maksavat 129€, ja ovat eittämättä yhdet parhista kuulokkeista, joita olen koskaan käyttänyt.

Lisäksi koodilla TUNNETILA15 saat 15% alennuksen koko Sudio -tilauksestasi ja ilmaisen pikatoimituksen Suomeen. Kannattaa tarttua tilaisuuteen!

Laadukkaisiin kuulemisiin!

4

(6) Kommentit

  1. Johanna says:

    Oletpa nätti näissä kuvissa! ❤️

    1. Voi kiitos Johanna! Olet ihana! <3

  2. pauliina says:

    nyt tarttis saada tollaset regentit ja pikaisesti! tiedätkö myydäänkö noita jossain kaupoissa vai onko tilattava netistä?

    1. IIK ja apua! Luulen että näitä saa Suomeen vaan tuolta netistä. Mutta tulee ihan supernopeesti, mulle tuli omat ihan parissa päivässä.

      1. pauliina says:

        hmm… pitäisköhän ottaa riski. torstaina viimeistään täytyis ne saada. 🙂 sudion sivuilla luvattiin toimitus 2-5 päivässä. se viides olis yks päivä liikaa. ehkä kokeilen onneani.

        1. Kannattaa kokeilla. Mulla tuli oikeasti ihan hetkessä! Oli kans kiire saada ennen reissua ja ehdin hyvin, vaikka luulin että tulee kiire.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.