Hyvästit rakkaille

tunnetila: suru

Mietimme pitkään minne lähtisimme tänä kesänä lomalle. Osa kohteista kiinnosti enemmän minua kuin miestäni ja päinvastoin. Soudimme ja huopasimme turhautumiseen asti, ja silloin mieheni ehdotti Nizzaa. ”Nizza on aina täydellinen, mennään sinne.” Ja sinnehän me mentiin, vanhaan kunnon Nizzaan!

Kaunista Nizzassa oli ja lämmintä. Meri kimmelsi turkoosina ja jäätelöpallot valuivat sormille ennen kun ne ehti syödä parempiin suihin. Löysimme kivan hotellin, jonka kattoterassin uima-altaalla lähes asuimme lomamme viimeiset päivät. Tunnelma rennon leppoisassa Nizzassa ei kuitenkaan ollut entisensä.

Vuosi sitten kesällä, Ranskan kansallispäivänä kesken iloisen juhlan, terroristi ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon Promenade des Anglais -rantabulevardilla. 85 ihmistä kuoli, yli 200 loukkaantui. Tuo tapahtuma muutti Nizzaa, enkä tiedä palaako se koskaan ennallen.

Olimme Nizzassa juuri samana päivänä neljä vuotta sitten. Muistan rantabulevardilla kulkeneen satoja metrejä pitkän kulkueen ja lukuisat bändit, jotka soittivat bulevardilla iloista musiikkia. Ihmiset tanssivat kaduilla ja ilo oli ylimmillään.

Tänä vuonna Ranskan kansallispäivää ei juhlittu iloisissa merkeissä. Tänä vuonna vietettiin vuosi sitten tapahtuneen synkän päivän muistojuhlaa ja muisteltiin iskussa kuolleita. Iso osa menehtyneistä oli lapsia.

Ranta oli täynnä valkoisia ruusuja ja lasten kirjoittamia kirjeitä poismenneille ystävilleen. Oli kirje 6 vuotiaalle Marielle, joka on nyt enkelinä taivaassa. Oli toinen kirje 12 vuotiaalle Lauralle, jota ystävät kaipasivat.

Rantabulevardi oli suljettu autoilta suurin kiviestein, ja jos halusit uimaan, armeijan henkilökunta tutki tarkasti rantakassisi ja kaikki aerosolipullot kerättiin pois. Koko Nizzan keskusta oli täynnä rynnäkkökiväreitä kantavia sotilaita ja poliiseja, ja tuntui kuin päällä olisi ollut sotatila.

Osallistuimme illalla järjestettyyn suureen muistokonserttiin, jossa Nizzan Filharmonikot soittivat kauniita sävelmiä. Näimme isoilta screeneiltä videon, jossa muisteltiin iskussa menehtyneitä ja ihmiset jättivät hyvästit läheisilleen.

Videon edetessä ihmiset ympärillmme itkivät, ja minullakin kyyneleet valuivat pitkin poskia. En ymmärtänyt niitä kauniita ranskankielisiä sanoja, joilla ihmiset jättivät hyvästejä rakkailleen, mutta surun tuntee myös ilman sanoja.

Tunnelma oli Nizzassa iskun vuosipäivän iltana niin surullinen, että mietin onnistuuko loman viettäminen lainkaan. Sain konsertissa kuitenkin itkuni itkettyä ja tunsin yleisen helpotuksen laskeutuvan kaupungissa surevien ihmisten ylle yön pimetessä.

Ihmiset olivat edelleen surullisia, tietysti, mutta kaikki tsemppasivat toisiaan ja puhuttiin elämän jatkumisesta. Pelossa ei voi elää, eikä terroriteoille saa antaa valtaa. Mieleeni tuli joskus kuulemani lohdullinen lause, joka antoi voimia siinä hetkessä, ja helpottaa itseäni varmasti myös jatkossa.

”Rakkaamme lakkaavat olemasta vasta, kun unohdamme heidät.”

7
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Tarja
    14/08/2017 at 13:11

    <3
    Maailmasta on tullut jollakin tapaa kovin surullinen paikka. Pahuus ja julmuus ovat tulleet meitä kovin lähelle.
    En osaa, enkä halua kuvitella tilannetta, jossa menettäisin läheiseni vastaavalla tavalla. Niin turha kuolema, niin paljon turhia kuolemia.
    Ostin kesällä rannerenkaan (Lauri Tähkän keikalta muuten), jossa on teksti "Rakkautta enemmän kuin vihaa" – tätä ajatusta yritän viljellä itsellenikin silloin, kun vaikkapa haluaisin ajatella negatiivisesti jostakin ihmisestä. Miten paljon parempi meidän olisi, jos ei kenenkään ei tarvitisi vihata ketään…
    Olemme vielä pyrkineet suojelemaan tyttöjä näiltä uutisilta, mutta jossakin vaiheessa maailmassa tapahtuvat julmuudet tulevat heillekin selville. En ole vielä keksinyt, miten selitän heille sen, että jotkut haluavat tappaa vaikka pieniä lapsia edistääkseen omaa ideologiaansa 🙁

    • Reply
      Nina
      14/08/2017 at 14:03

      Ei noita asioita voi järjellä selittää. Ei lapsille eikä itselleen. Jossain oli sanottu aika julmasti: ” Jos olet sitä mieltä, että uskonnon takia on ok tappaa ihmisiä, niin ole hyvä ja aloita itsestäsi”. Julmaa, mutta tuossa on silti oma pointtinsa.

      Oli jännä miten kaksijakoisesti suhtauduin kaduilla jatkuvasti partioiviin rynnäkkökiväärein varustettuihin sotilaisiin. Toisaalta oli turvallinen olo kun heitä oli kaikkialla. Toisaalta taas sielua kylmäsi joka kerta, kun miehet kävelivät vastaan. Suuret (ja myös pienet) aseet on jotenkin kammottavia. Voi kunpa maailmasa kaikilla ihmisillä olisi rannerenkaat, joissa lukisi ”Rakkautta enemmän kuin vihaa”. <3

      • Reply
        Tarja
        14/08/2017 at 19:34

        Kyllä: tuossa sanonnassa on vissi pointti.
        Toki sotilaat ja aseet tuovat turvaa, mutta surullista on se, minkä takia heidän pitää partioida kaduilla. Toivoisi, että tätä tilannetta ei olisi…
        Lapset kyselevät usein, että milloin me voisimme matkustaa jonnekin ulkomaille. Toki se on myös taloudellinen kysymys, mutta toisaalta olen myös alkanut miettiä, että minne uskaltaa pian matkustaa, kun terrorismi näyttää tulevan yhä vain lähemmäksi. Pelossakaan ei toisaalta voi elää, mutta tietty varovaisuus on varmasti nykypäivänä aika välttämätöntä. Olen hiukan alkanut kammoksua isoja väkijoukkoja ja tapahtumia viime aikojen tapahtumien vuoksi: hiukan tulee pälyiltyä ympärilleen. Surullista huomata, että lapsenomainen luottamus toisiin ihmisiin on alkanut rapistua…

        • Reply
          Nina
          15/08/2017 at 10:55

          Voi Tarja, et ole mietteittesi kanssa yksin. Vaikka Nizzassakin oli rynkkymiehiä enemmän kuin tarpeeksi, pelotti silti vähän mennä tuohon muistokonserttiin jonne tuli valtava määrä ihmisiä. Mietin Suomessakin aina onko siellä ja täällä turvallista. Juuri tuo luottamuspula alkaa vaikuttaa jo arkielämään, eikä se ole hyvä.

  • Reply
    Tara
    14/08/2017 at 20:38

    Viime kesänä kävimme Pere Lachaisen hautausmaalla Pariisissa. Siellä kävellessämme satuimme haudalle, joka oli reilun parikymppisen tytön, joka oli kuollut marraskuussa 2015 Pariisin terrori iskuissa. Haudalle oli jätetty kuvia hymyilevästä nuoresta tytöstä. Jotenkin se konkretisoi sen kauheuden, mitä Pariisissa tapahtui tuolloin. Järkyttävää ja tuomittavaa.
    Viime kesänä Pariisissa oli huomattavasti enemmän sotilaita kuin tänä kesänä. Viime kesänä partioiviin sotilaisiin saattoi törmätä missä vain, mutta nyt niitä näkyi aika vähän. Tosin poliiseillakin oli rynnäkkökiväärit. Luulen kuitenkin, että kaupungissa on turvatoimia, jotka eivät näy meille kuitenkaan ja hyvä niin.

    • Reply
      Nina
      15/08/2017 at 10:59

      Huh mikä kokemus sinulla tuolla hautausmaalla! Nizzassakin oli paljon pienten lasten kuvia noiden heille kirjoitettujen kirjeiden, ruusujen, ja turmapaikalle tuotujen nallejen ja muiden lelujen joukossa. Oikein kylmäsi katsoa niitä. Ei voinut olla miettimättä sitä vanhempien suunnatonta surua. Hui kun nytkin alkaa kurkkua kuristaa kun edes mietin asiaa. Näkymättömiä turvatoimia on varmasti kaikkialla, ja todellakin hyvä niin. Nizzassa rannalla partioivat sotilasalukset, taivaalla pörräsivät helikopterit ja aseita oli kaikkialla. Vaikka ne olivat siellä tuomassa turvaa, tuntuivat ne silti todella painostavilta. Toivottavasti tilanne rauhoittuu.

  • Reply
    Saara
    15/08/2017 at 20:32

    Kaunis kirjoitus.

    • Reply
      Nina
      15/08/2017 at 22:31

      Kiitos Saara! <3

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.