Myrskyluodon Maija

tunnetila: pohdiskelu

Tätä hetkeä olin odottanut lähes vuoden. Tai ainakin siitä asti, kun kuulin hienon uutisen: upea, suomalaista sielunmaisemaa kuvaava, synkkä ja surumielinen Myrskyluodon Maija, saa ensi-iltansa suurmusikaalina syksyllä 2017.

Odotukseni Anni Blomqvistin romaaneihin perustuvasta, Lasse Mårtensonin säveltämästä suurmusikaalista olivat valtavat. Etenkin kun sen esityspaikkana oli uusittu Helsingin Kaupunginteatteri, jonka näyttämötekniikka sekä valo- ja äänijärjestelmät on päivitetty kansainväliselle huipputasolle.

Helsingin Kaupunginteatteri juhlistaa uudella kotimaisella musikaalilla 50 vuotta täyttävää, peruskorjattua teatteritaloaan, Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä ja 110 vuotta täyttävää Kaupunginteatteria. Juhlan aihetta siis todella on!


Myrskyluodon Maija kuvaa suomalaisen naisen elämää ja itsenäistymistä 1800-luvun Ahvenanmaalla, Myrskyluoto-nimisellä saarella keskellä meren tyrskyjä. Vastoinkäymiset ja traagiset sattumukset seuraavat toisiaan, mutta suomalaisella sisulla siunatun Maijan kasvutarina on huikea.

En tiedä olivatko odotukseni suurmusikaalia kohtaan niin korkealla etteivät ne olisi edes voineet täyttyä, mutta myönnettävä on, että poistuin eilisestä näytännöstä* aika sekavin fiiliksin.

Maijan roolissa nähty Laura Alajääski oli erinomainen! Maijan ja Jannen (Aaro Wichmann) kemia toimi, ja parin yhteisiä hetkiä oli ilo seurata.

Lasse Mårtensonin säveltämä ikoninen tunnussävelmä johdatteli koko musikaalin läpi upean orkesterin taidokkaana tulkintana, ja hienot joukkokohtaukset lapsi- ja saaristolaiskuoroineen saivat tunteet pintaan. Pyörivää lavaa käytettiin hienosti ja purjehduskohtaukset olivatkin niitä vaikuttavimpia ja mieleenpainuvimpia. Teoksen dramaturgia tuntui kuitenkin jotenkin keskeneräiseltä.

Juoksutus oli välillä sekava ja muutamat kohtaukset tuntuivat irrallisilta ja päälleliimatuilta. Musikaalissa nostettiin myös esiin henkilöhahmoja, joiden tarpeellisuuden kyseenalaistin.

Tuli tunne, että käsikirjoitus oli vielä kesken, eikä hiomiselle tai viimeistelylle oltu jätetty tarpeeksi aikaa. Hienoa työtä tehneet näyttelijät tekivät kuitenkin parhaansa, ja saivat polveilevan tarinan pysymään niin hyvin kasassa kuin mahdollista.

Myrskyluodon Maijan tarina on viritykseltään hyvin surumielinen. Olisin toivonut, että tuolle surulle jätetään enemmän tilaa. Toivoin myös tilaa hiljaisuudelle, kyynelille ja myrskytuulen ulinalle tuvan nurkissa.

Tiedän, että olen vähän kaurismäkeläinen hitaiden kuvien ja eleettömyyden rakastajana, mutta usein hiljaisuus kertoo enemmän kuin kymmenen repliikkiä, joita ei välttämättä kaipaisi siinä hetkessä kuulla.

Pohdimme mieheni kanssa teatterista kotiin kävellessämme, miksi Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi oli valittu noin synkkä ja surumielinen teos. Totesimme kuitenkin yhdessä, että tuotahan se 100 vuotta Suomessa on ollut. Tämä ikoninen teos myös todella ansaitsi saada uuden suurmusikaalin kunniakseen.

Olisikohan kuitenkin nyt, sadan vuoden kunniaksi, aika muuttaa kansamme suuntaa? Siirtyä Myrskyluodolta iloiseen Strömsöhön, jossa onnistuu aina kaikki. Vai onko surumielisyys ja synkkyys meihin niin sisäänrakennettuna sukupolvesta toiseen, että siihen perimään on mahdotonta saada muutosta?

Myrskyluodon Maija
Helsingin Kaupunginteatteri
Suuri näyttämö, Eläintarhantie 5
Ensi-ilta 24.8.2017

Kuvat musikaalista: Tapio Vanhatalo/ HKT

3

(4) Kommentit

  1. Aah, myrskyluodon Maija salainen paheeni. Meiltähän löytyy se alkuperäinen dvd:nä ja palataan siihen miehen kanssa aika usein surumielisyydestä huolimatta, siinä vain ne maisemat ja musiikki ovat niin lumoavia. Kirjakin on luettu, pitäisikin joku kerta palata siihenkin. 🙂

    1. Lumoava on just oikea sana kuvaamaan sitä alkuperäistä Myrskyluodon Maijaa. Järkyttävän surullinen, mutta kerrottu niin upeasti! Oli hieno tämäkin versio, mutta jotenkin toivoin vähän enemmän.

      Olin varautunut teatterikeikkaan Nessu-paketilla, mutten käyttänyt yhtään nessua. Ehkä juuri se, että olin varautunut itkemään silmät päästäni ja tuntemaan maailman tuskaa, mutta niin ei käynytkään, jäi harmittamaan. Ympärillä kyllä ihmiset itkivät ja heti kun esirippu sulkeutui, takanamme ollut pariskunta alkoi ylistää miten hieno musikaali oli. Hieno se oli kyllä, mutta sekavuutensa vuoksi ei koskettanut minua toivomallani tavalla.

      Ja arvaa mikä harmitti eniten? Lavastuksen kantavana elementtinä olleet pilvet/tyrskyävä meri, oli tehty luokattoman huonosti! Aina kun ne laskettiin katosta tuli mieleen ala-asteen näytelmäkerhon näytelmät. Ne kyllä kannattaisi uusia jo esityskauden tässä vaiheessa.

      1. Todella harmi toi lavastus, just siihen olisi pitänyt panostaa ainakin mereen ja pilviin, kun ne ovat koko tarinan ydin ja se pääkohta.

        1. Samaa mieltä Jonna! Pyörivä lava toimi hienosti ja esim. tulipalo oli toteutettu todella upeasti. Mutta nuo pilvet harmitti ensimmäisestä kohtauksesta asti läpi koko teoksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.