Biitsillä

tunnetila: tyytyväisyys

Pikaiset sunnuntaiaamun terveiset biitsiltä!

Läksin lauantaiaamuna pienen lentolaukun kanssa taivaltamaan bussille. Ilma oli harmaa ja viileä. Mieleni oli kuitenkin iloinen, sillä olin lähdössä viettämään viikonloppua Karjalohjalle Kylpylähotelli Päiväkumpuun* ystäväni Iinan kanssa.

Mietin bussille kävellessäni, että seuraavan kerran haluan Päiväkumpuun kesällä. Olen ollut Päiväkummussa syksyllä, talvella ja nyt keväällä, ja sää on joka visiitillä ollut viileä ja sateinen.

Karjalohjalla meitä odotti harmaus, ja taivas oli täynnä synkkiä pilviä. Olimme iloisia siitä, että ohjelmassa oli lounas ja sen jälkeen  pilatesta. Eipähän tarvitsisi olla ulkona.

Pilateksen jälkeen päätimme mennä rantasaunalle saunomaan ja grillaamaan. Puhuimme myös uimisesta, mutta se kuulosti siinä hetkessä ainoastaan huonolta vitsiltä.

Kun sitten astuimme kylpylähotellista ulos, meitä kohtasi hämmentävä yllätys. Ulkona oli upea sää! Aurinko paistoi todella lämpimästi, ja synkät pilvet olivat kaikonneet taivaalta.

Otimme pitkään aurinkoisella biitsillä valokuvia, emmekä palelleet lainkaan. Oli ihan uskomaton tunne!

Kävin jopa uimassa ennen saunaan menoa. Ihan tuosta vaan! Vesi oli toki lähes avantokylmää, mutta ilma oli muutaman tunnin kuin Suomen kesä kauneimpina päivinä.

En tiedä yhtään mistä tuo omituinen lämpöaalto tuli, mutta täytyy sanoa että nautin siitä valtavasti!

Kivaa sunnuntaita! Me jatketaan viikonloppua aamiaisen, hydrobicin, joogan ja rentoutuksen merkeissä. Ei voi valittaa!

7
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.