Catwalkilta omaan kaappiin

tunnetila: tykkäys

Olen jo moneen kertaan alkuvuoden aikana intoillut IvanaHelsingin synttäreistä. IvanaHelsinki täyttää siis tänä vuonna 20 vuotta, ja koko vuosi on heille yhtä juhlaa.

Juhlavuoden kunniaksi IvanaHelsinki on mukana myös Pariisin Haute Couture muotiviikoilla, ja heidän juhlanäytöksensä nähdään Pariisissa tämän viikon torstaina, 5.7. Luvassa on näytöksellinen upeita uniikkeja luomuksia, joiden kaikki yksityiskohdat on tehty käsin.

Häikäisevät Haute Couture -luomukset ovat yleensä meidän tavallisten ihmisten ulottumattomissa, mutta tällä kertaa myös meillä on mahdollisuus päästä aistimaan IvanaHelsingin juhlavuoden tunnelmaa. Juhlanäytöksen yhteistökumppanina Pariisissa toimii nimittäin Tokmanni, joka on ollut jo muutaman vuoden IvanaHelsingin yhteistyökumppani täällä Suomessa.

pusero ja housut Nordic Tricot by IvanaHelsinki*, tennarit Pomar*

Yhteistyön merkiksi IvanaHelsingin Tokmannille yksinoikeudella suunnittelema Nordic Tricot by IvanaHelsinki -mallisto sisältää tänä kesänä näytöksessä nähtävien uniikkien tuotteiden kaupallisia versioita. Arkeen tyylitellyt vaatteet on valmistettu käyttäjäystävällisesti mukavasta trikoosta ja ryhdikkäästä puuvillasta.

Sain valita suosikkini tästä juhlavuoden Nordic Tricot by IvanaHelsinki -mallistosta, ja näissä kuvissa näette kaksi lemppariani, Sylvia-housut (29,95€)* ja Milla-puseron (24,95€)*.

Sylvia-housut on todella pehmeää trikoota, ja niissä on ihanan korkea vyötärö. Myös housujen lahkeenmitta oli minulle kerrankin sopiva. Milla-pusero taas on skarppia puuvillaa, ja sen vajaamittaiset hihat imartelevat kantajaansa jättämällä esiin kapeat ranteet.

Valitsin mallistosta itselleni myös suloisen mekon, mutta palataan mekkoon seuraavassa postauksessa. Viikonloppuna nappaamistamme asukuvista tuli nimittäin niin kivoja, että mekko ansaitsee ihan oman postauksensa.

Oletko tiennyt, että Tokmannilta löytyy IvanaHelsingin erikoismallisto?

Nordic Tricot by Ivana Helsinki -mallisto nyt saatavilla Tokmannilta. Tuotteiden suositushinnat 14,95 € – 39,95 €.

Kuvat: Vilma

9

(5) Kommentit

  1. Tarja says:

    Oi! Eilen Tokmannilla pidin noita housuja kädessäni ja mallailin niitä, mutten jaksanut mennä sovituskoppiin, joten laitoin ne takaisin rekkiin… Olinpa tyhmä!! Lapset olivat mukana ja heitä rehellisesti sanottuna kyllästyttää, jos äiti alkaa mallailla vaatteita itselleen ja olin muka niin järkevä kuluttaj ajatuksella, että ”missä minä näitä sitten loppujen lopuksi käyttäisin”. No, nythän minun pitää sitten mennä kuitenkin niitä housuja sovittamaan, kun näin ne sinun päälläsi! 😀 Ihanat!

    1. Kannattaa testata näitä, nämä on tosi kivat! Niin pehmeät päällä, ettei meinaa muistaa että on housut jalassa. 😀 Mulla oli nämä myös tänään päällä ja äsken kun kävelin kotiin niin sain päälleni yllättävän sadekuuron. Huomasin siinä yhden miinuspuolen näissä; leveät maahan yltävät lahkeet meni heti ihan märiksi. 🙂 Mutta ihanat nämä on, kokeile ehdottomasti!

      1. Ja niin, siis mulla nämä on ihan jokapäiväisessä käytössä, tänäänkin töissä ja kaupungilla, vaikka ovat trikoiset. Menee mun mielestä ihan mihin tarkoitukseen vaan, ainakin näin kesäisin kun fiilis on vähän rennompi.

  2. Minna says:

    Kävin su 1.7 eikä myyrmäen tokmannilla ollut yhen yhtä housua. Netissä luki että loppu kaikkialta. Olisin halunnut noi pöksyt. Tokmannilta ei ole vastattu kyselyyni.

    1. No äh, onpa tylsää! Kuulin samanlaisen palautteen myös eilen toiselta blogini lukijalta. Laitan kyselyä menemään ja palaan asiaan jos jotain selviää. Toivotaan että housuja tulee lisää, nämä on oikeasti tosi ihanat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.