Pientä fiksausta

tunnetila: tyytyväisyys

Muistatteko kun minut haastettiin viime syksynä etsimään koko asu, päästä varpaisiin, kirppisappi Zadaasta? Tein silloin mahtavia löytöjä, joista olen iloinnut, ja tulen iloitsemaan vielä monta vuotta tästä eteenpäin. Yksi upeista löydöistäni oli lähes käyttämätön Marimekon pikkulaukku*.

Laukku oli saapuessaan kuin uusi. Sen nahka oli todella pehmeää, eikä siinä ollut naarmuja tai tahroja. Laukun metallihihna loisti kullanvärisenä, eikä kulumia tai muita käytön jälkiä löytynyt mistään.

Ajattelin osuneeni laukun kanssa kirppislöytöjen kultasuoneen, kunnes otin laukun ensimmäistä kertaa käyttöön. Laukun metallinen hihna irtosi liitoksistaan heti ensimmäisen puolen tunnin käytön aikana, eikä sitä saanut enää korjattua.

laukku Marimekko* (saatu Zadaa-kamppiksesta ja tuunattu itse)

Kävin laukun kanssa Marimekon liikkeessä ja suutarilla, mutta kummassakaan ei oltu kovin luottavaisia laukun korjausmahdollisuuksiin. Hihnan olisi toki voinut liimata paikoilleen, mutta heti kun olisin laittanut laukkuun jotain painavampaa, se olisi irronnut taas liitoksistaan.

Hetken laukun kohtaloa mietittyäni otin kullanvärisen hihnan laukusta kokonaan irti, ja päätin tehdä iltalaukusta näppärän arkilaukun. En saanut ostamattomuushaasteen vuoksi ostaa laukkuun uutta hihnaa, joten keksin väliaikaisen ratkaisun. Liitin laukkuun hihnaksi kaulanauhan, jossa roikkui nimilappuni syksyllä järjestetyssä LIFT Helsinki -tapahtumassa.

Laukun ilme muuttui kerrasta, ja jos ihan rehellinen olen, tykkään laukusta nyt paljon enemmän kuin ennen. Kultaisella hihnalla sitä olisi tullut käytettyä vain juhlassa, nyt laukku on käytössä jatkuvasti.

Ehdin jo ostamattomuushaasteen loppumisen jälkeen miettiä, että jihuu, nyt saan ostaa laukkuun uuden hihnan, mutta nääh, tämä hihnahan on ihan hyvä. Onpahan ainakin persoonallinen ja tuo laukkuun uutta rentoa ilmettä!

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

6

(6) Kommentit

  1. Tarja says:

    Ihanasti tuunattu! Jos et olisi kertonut asiasta, en olisi ehkä muistanutkaan, että laukussa oli erilainen hihna alunperin.
    Mutta täytyy kyllä sanoa, että ei voi Marimekon laatua (valitettavasti) kehua, jos laukku on ollut noin heikkotekoinen. Minulla on Marimekon laadusta valitettavasti myös huonoja kokemuksia: ostin n. 10 vuotta sitten Marimekolta tunikan odottaessani toista lastani ja se nukkaantui parin käyttökerran jälkeen kainaloista aivan kuin joku halpismerkki. Ottaen hinnan huomioon, niin olin kyllä tosi pettynyt. Tein asiasta reklamaationkin suoraan Marimekolle, mutta suhtautuminen oli kovin nihkeää. On se kyllä kumma, miten tällaiset kokemukset jäävät mieleen ja edelleenkin suhtaudun varauksella merkin tuotteisiin: kannattaako satsata, jos laatu on kuitenkin samanlaista kuin henkkamaukalla (tai jopa huonompaa)? Ajatuksena on kuitenkin, että jos maksaa enemmän myös laadun pitäisi olla parempi. Itse en perusta merkeistä, vaan nimenomaan haluaisin rahalle vastinetta.

    Että semmoista näin sunnuntai-aamuna! 🙂 Levollista sunnuntaita sinulle!

    1. Kiitos Tarja! Tuunaus on kyllä aika onnistunut. Tykkään laukusta nyt jopa enemmän kuin alkuperäisenä. Eli hyvä että hajosi. 😀

      Nuo liimaamalla kasaan laitetut metallihihnat rikkoituvat kyllä helposti. Minulla tämä on jo toinen samalla tavalla hajonnut hihna muutaman vuoden sisään. En ymmärrä miksi niitä pitää ylipäätään valmistaa noin?! Ja eivätkö ne muka mene muilla rikki? Voinko olla ainut jolla käy huono tuuri? En usko.

      Minulla on aika paljon Marimekkoa, ja ehkä joskus juuri kymmenisen vuotta sitten sain pettyä usein heidän tuotteisiinsa. Niinpä lakkasin välillä ostamasta Marimekon vaatteita muutamaksi vuodeksi. Nyt olen taas neljän, viiden vuoden ajan ostanut heiltä paljon vaatteita, ja nyt olen ollut tyytyväinen laatuun. Ehkä satuit ostoksille juuri silloin, kun laadussa oli joku pieni notkahdus… En tiedä, mutta se on kyllä totta, että jos vaatteesta jää huono maku, ja jos asiakaspalvelu on nihkeää, niin kyseiseen liikkeeseen ei sen jälkeen enää helposti astu.

      Kivaa sunnuntaita sinullekin Tarja! <3

  2. Emilia says:

    Kiva tuunaus! Ja veikkaan että tuollaisena laukulle löytyy enemmän käyttöä ?

    1. Kiitos Emilia! <3 Laukku on ollut tuunauksesta lähtien tosi paljon käytössä, ja se on jo nyt lunastanut paikkansa yhtenä käyttökelpoisimmista laukuistani. Eli oikeastaan hyvä, että alkuperäinen hihna meni rikki. 😀

  3. No enpä olisi tajunnut tuota hihnaa vaihdetuksi!?

    1. Eikö olekin aika onnistunut tuunaus?! Olen kyllä tästä keksinnöstäni iloinen! Saan maailman pehmoisimman nahkalaukun sen ansaitsemaan käyttöön!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.