tunnetila: pohdiskelu
Minulla oli alkuvuodesta omituinen olo. Tuntui, että uusi vuosikymmen alkoi kummallisissa merkeissä ja näin ympärilläni koko ajan paljon surua ja erilaista murhetta. Pelkäsin koko ajan jotain oikeasti pahaa tapahtuvan, vaikka kaikki oli ihan hyvin.
Sain viime viikolla blogini lukijalta viestin, jossa hän muisteli kirjoituksiani tammikuussa. ”Muistatko kun vuoden alussa kirjoitit pelkääväsi, että uusi vuosikymmen alkaa jotenkin huonoissa merkeissä? Enpä olisi osannut aavistaa, että tuntemuksesi ovat näin oikeassa!”
Kirjoitin blogissani 15.1.2020 näin:
”Tapahtuuko täällä nyt jotain outoja, jopa merkittäviä asioita? Onko kaiken tuon itkun takana muutos ja jostain luopuminen, ja vuoden 2020 lopussa ihmisillä on kääntynyt elämässä uusi lehti? Ollaanko vuoden lopussa onnellisia ja mietitään, miten kamala uuden vuosikymmenen alku oli, mutta siitäkin selvittiin?”
Huh huh! Enpä olisi tuota kirjoittaessani uskonut, että alkuvuoden aavistukseni käy näin hyvin toteen.
Heti vuoden alussa uusi virus alkoi levitä Kiinassa, ja näin maaliskuun lopussa koronatilanne on vakava myös Suomessa. Juuri nyt meidän ei auta muu kuin totella viranomaisohjeita ja pysytellä sisällä ja vältellä ihmiskontakteja niin kauan kuin on tarvis.
En voi käsittää vielä tällä viikolla Pohjois-Suomen laskettelukeskuksissa tai kauppakeskuksen avajaisissa käyneiden ihmisten itsekkyyttä. Jos heille itselleen on ihan sama sairastuvatko tai pahimmassa tapauksessa menehtyvätkö virukseen, niin voisivat silti miettiä kanssaihmisten turvallisuutta. Ihan jokaiselle meistä ei ole ”ihan sama” sairastummeko koronaan vai emme.
Serkkuni asuu Pohjois-Italiassa juuri sillä alueella, joka eristettiin Italiassa ensimmäisenä. He eivät ole useampaan viikkoon saaneet liikkua kotoaan juuri minnekään. Kerran viikossa serkkuni käy kaupassa, muutoin alueella vahditaan, että ihmiset pysyvät kotona.
Viimeisimmässä viestissään serkkuni kertoi, että sinäkin päivänä heidän lähisairaalassaan oli koronaan kuollut 29 ihmistä. Hälyytysajoneuvot ajavat pillit päällä 24/7 kuljettaen vakavasti sairaita ihmisiä, ja alueella asuvilla on jo pelkästään tuon sielua viiltävän äänen takia olo, kuin he olisivat keskellä sotaa.
Ihan oikeastiko ihmiset täälläkin haluavat tuota, eivätkä voi luopua laskettelulomasta tai kauppakeskuksen avajaistarjouksista?
Minun pitäisi olla juuri nyt tulossa Tukhoman risteilyltä kotiin. Tietysti harmittaa, että tuo odotettu reissu ystäväni kanssa peruuntui, mutta hemmetti sentään, asiat on hyvin helppo laittaa tärkeysjärjestykseen jos toisessa vaakakupissa on risteily, toisessa terveys.
Mutta mitä nyt sitten voidaan tehdä, jos risteilyt ja muu liikkuminen ei ole mahdollista? Edellisessä postauksessani oli muutama vinkki kotona puuhasteluun.
Nyt pysytään kotona, ei panikoida, eletään päivä kerrallaan ja muistetaan, että tämä menee kyllä vielä ohi.
Jos kerran alkuvuoden aavistukseni alkuosa on pitänyt näin hyvin paikkansa, niin toivotaan, että myös sen loppuosa osuu oikeaan sekin.
”Ollaanko vuoden lopussa onnellisia ja mietitään, miten kamala uuden vuosikymmenen alku oli, mutta siitäkin selvittiin?” Näin tehdään! Kyllä me tästä yhdessä selvitään!
13
<3 Kyllä me tästä selvitään, kun vain muistamme olla tottelevaisia.
Ihmettelen samoin ihmisten itsekkyyttä. Ihmettelen niitäkin, jotka kuin ihmeen vimmassa hyppäsivät lentokoneeseen, vaikka tilanne täällä oli jo vakava. "Kun nyt vielä pääsee". Nyt sitten taivastellaan, että miten sieltä maailmalta päästään kotiin, kun lentoja perutaan ja kun ei ole kiva sairastua ulkomailla yms. Jokainen toki tekee itse omat ratkaisunsa, mutta kukn tässä pelissä tosiaan ei ole kyse pelkästään itsestä ja omasta terveydestä. Monet tuttavat peruivat matkojaan jo viikkoja sitten, vaikka tilanne ei vielä silloin näyttänyt niin vakavalta kuin nyt. Kuten sanoit: on helppo laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, kun toisessa vaakakupissa on oma ja kanssaihmisten terveys.
Hyvää ja aurinkoista viikonloppua sinulle! <3
Niin samaa mieltä kanssasi, taas kerran, kaikesta Tarja! Suorastaan järjen köyhyyttä kaikki matkustaminen tällä hetkellä. Jännityksellä odotetaan, mitä tänään tai huomenna ilmoitetaan eristäytymisestä täällä pääkaupunkiseudulla. Kyllä minuakin harmittaa, etten pääse pääsiäisenä vanhempieni luo. Olisi niin ihana nähdä kaiken tämän huolen keskellä omaa perhettä, sekä päästä rapsuttelemaan siskoni ihanaa koiraa. 🙁 Mutta ehkä sitten kesällä… Sitä odotellessa! Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle Tarja! <3
Olen vältellyt kaikkia korona-aiheisia somejuttuja nyt viime aikoina, mutta klikkasin tähän postaukseen tuolta Blogit.fi:stä. 🙂 Saa nähdä tuleeko täälläkin rajoitteet liikkua, kun osa ei vieläkään ymmärrä tilanteen vakavuutta ja sitä, että täällä ei riitä tehohoitopaikat, jos tilanne leviää käsiin. Italiassahan on kanssa tehohoitopaikat loppuneet, saa nähdä miten Suomessa käy. Lähipiiristä löytyy muutamia riskiryhmäläisiä, joiden haluaisin tietenkin selviävän tästä tilanteesta, joten heidän kanssaan ollaan tekemisissä vain puhelimitse tai videoteitse. Toivottavasti tilanne saadaan Suomessa hallintaan mahdollisimman pian ja ihmiset miettisivät muitakin kuin itseään! 🙂
Kiva Milla että löysit tänne, vaikka aihe liittyi täälläkin koronaan. 🙂 Juuri tuota empatiaa ja muiden ihmisten huomioon ottamista toivon itsekin. Jos aina vaan tuijotetaan omaan napaan, ei hommista tule mitään! Voimia ja terveyttä sinulle ja läheisillesi Milla!