Liikkuva keho, parempi mieli

tunnetila: tyytyväisyys

*bolsterista, tyynystä ja korkkimatosta saatu
alennusta Sarwa Yogalta yhteistyön merkeissä*

Mitä Teille kuuluu? Kuinka voitte? Täällä elellään sahaavan flunssan kanssa ja podetaan iän ikuisia selkäkipuja. Muuten voidaan onneksi ihan hyvin.

Sanotaan, että liike on lääke, ja ainakin minun kohdallani tuo sanonta pitää paikkansa. Voidakseen paremmin selkäni tarvitsee liikettä. Jos en pääse vähään aikaan liikkumaan, alkaa selkäni jäykistyä ja takareiteni kiristyä, ja tämä taas vaikuttaa ihan koko olemiseeni. Siispä nyt, kun salikortti on satunnaisesta syystä tauolla, on ollut pakko keksiä erilaisia kotitreenejä.

Olen joogannut yli 20 vuotta, joten joogan pariin minun on aina helppo palata kun mietin mitä treeniä kotona tekisin. Ashtangajoogan sarjat sujuvat minulta pitkälti ulkomuistista, mutta nyt, kun selkäni ei ole kunnossa, Ashtanga on minulle monelta osin liian raskasta ja tietyt asanat aiheuttavat kipua ja painetta alaselässä.

Jooga on kuitenkin minulle ehkä se rakkain tapa liikkua, joten nyt kun kotijumppailu on ulkoilun lisäksi ainoita tapoja pitää itsensä liikkeessä, olen panostanut kunnollisiin joogavälineisiin.

Ennen tuin restoratiivista- tai yin joogaa kotona tehdessä itseni sohvatyynyjen avulla erilaisiin asanoihin, mutta nyt päätin satsata täydellisiin joogavälineisiin, sillä uskokaa tai älkää, ne ovat lähes ikuisia.

Olen ostanut korkkiblokit ja joogavyön ehkä 20 vuotta sitten, eivätkä ne ole menneet tässä ajassa miksikään, vaikka niitä on roudattu ties kuinka monella joogasalilla vuosikaudet.

Joogamattoja minulla on tällä hetkellä useampikin, mutta osa on jo niin kuluneita, että niistä hilseilee joogatessa pintaa irti. Vanhojen mattojen käyttöikää pidentääkseni tilasin porvoolaiselta Sarwa Yogalta ohuen korkkimaton. Kevyt, ohuella kumipohjalla varustettu korkkimatto on tehty käytettäväksi sellaisenaan, mutta itse olen käyttänyt sitä myös toisen joogamaton päällä.

Korkki materiaalina on minulle joogatessa täydellinen, sillä se ei muutu liukkaaksi vaikka kädet ja jalat hikolisivat kovassa treenissä. Korkki on myös matskuna ihanan lämmin. Vaikka minulle tulee joogatessa yleensä kuuma, niin esimerkiksi loppurentoutuksessa palelen aina. Korkkimatto eristää hyvin lämpöä, ja olen totaalisen ihastunut siihen joogamaton materiaalina jo muutamien käyttökertojen jälkeen.

(”Onko mun kädet samalla tasolla?” ”On.” *katsoo kuvia* ”No eihän ne ollut samalla tasolla!” ”No mut noin se asento näytti paljon dynaamisemmalta!” Just.)

pusero Puronen*, trikoot Better Bodies/Zadaa

Korkkimaton lisäksi tilasin Sarwa Yogalta ehkä maailman ihanimman pellavabolsterin ja pellavatyynyn. Olen ihan sekopäisen ihastunut näihin. ”Mä taidan ottaa nää uudet pellavajutut yöksi sänkyyn. Mun selkäni tykkäisi varmasti, jos saisin tuettua itseni näiden avulla hyvään nukkuma-asentoon!”

Valkaisematon pellava on materiaalina antibakteerinen ja hengittävä, ja se vain paranee käytössä ja pesuissa. Bolsterin ja tyynyn sisällä on luomuviljeltyä tattaria (tattarin kuorta). Tattari taas on materiaalina hengittävä eikä se kerää homeitiöitä. Tattariakana on myös ympäristöystävällinen materiaali, sillä se syntyy tattarin viljelyn sivutuotteena. Ilman täytekäyttöä akana poltettaisiin jätteenä.

Molemmat pellavatuotteet on koottu Porvoossa ja niiden ompeltyö on tehty pienissä kotiateljeissa ympäri Etelä-Suomea, joten ne ovat myös ekologista lähituotantoa. Ra-kas-tan!

Jaoin uusista joogavälineistäni kuvia Instagramissa ja sain siellä seuraavan kommentin: ”Jumppakamat ei kyllä usein ole noin kauniita! Mutta mulla ei ole aavistustakaan mikä on bolsteri.”

Mikä bolsteri siis on? ”Bolsteria käytetään tukena monissa jooga-asanoissa, erityisesti rintakehää avaavissa liikkeissä, selän kierroissa ja kylkien venytyksissä. Joogan lisäksi bolsteria voi käyttää tukena myös parempaan nukkuma-asentoon, ja sen käyttöä suositellaan erityisesti raskaana oleville ja selkäkipuisille.” Sarwa Yoga

Nyt minulla on joogakamat täydellisessä kuosissa, ja pakko myöntää, että näin kauniiden ja toimivien apuvälineiden kanssa oikein tekee mieli treenata joka päivä.

Kotitreenini ovat alkaneet sujua entistä paremmin, sillä lemppari pilates-/joogastudioni Bay Helsinki on alkanut välittää live-tunteja verkossa! Osa tunneista on jopa nähtävissä veloituksetta, eli suosittelen todella lämmöllä ottamaan osaa Bay Helsingin treeneihin! Tällä viikolla meitä oli keskiviikkona mukana Julian pilatestunnilla yli 130. Ihan parasta!

Voikaa hyvin, pitäkää itsenne kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja yrittäkää nauttia lisääntyneestä vapaa-ajasta jos sellaista tämän poikkeustilan myötä on elämäänne tullut.

Mukavaa viikonloppua, Te kaikki ihanat ja minulle tärkeät ihmiset!

6
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply
    Iina / MouMou
    27/03/2020 at 21:03

    Noiden pötköttelykuvien asennot on parhaat. Jokaisen selkävaivaisen pitäisi kokeilla ja hankkia bolsteri. Olen puhunut. ?

    • Reply
      Nina
      28/03/2020 at 10:35

      Samaa mieltä! Noita voi käyttää ihan arjessa vaikkei joogaa harrastaisikaan. Omalle selälleni avaavat asennot ja kierrot on tosi tärkeitä.

  • Reply
    Johanna
    28/03/2020 at 17:05

    Niin kauniita joogavälineitä! Tykkään itse tosi paljon korkista ihan yleisesti. Se on materiaalina jotenkin lämmin ja pehmeä, vaikka todellisuudessa onkin ihan kova. ? Kivoja joogahetkiä!

    • Reply
      Nina
      29/03/2020 at 12:16

      Korkki on kyllä matskuna kiva. Minullakin on vaikka mitä korkista tehtyä. Vaikka ajattelisi, että se on kevyenä ja huokoisena materiaalinan jotenkin hauras, niin kaikki korkkijutut ovat kestäneet minulla hyvinä pitkään. Jopa ihan ohuet lasinaluset, jotka ovat käytössä päivittäin, eivät ole menneet vuosien saatossa rikki.

      Suosittelen kyllä tätä korkkimattoa lämmöllä. Se on niin kevytkin, että sen voi ottaa vaikka reissuun mukaan!

  • Reply
    kupari tiskiallas
    31/03/2020 at 11:18

    jooga on muuttanut elämääni 🙂

    • Reply
      Nina
      31/03/2020 at 17:45

      Kiva kuulla! 🙂

  • Reply
    Yhteisöllisiä ilonaiheita - Tunnetila
    03/04/2020 at 16:10

    […] virtuaalijumpat, joogat ja pilatekset ilahduttavat. Niistä kirjoittelin enemmän täällä. Osallistuin eilen myös ensimmäiseen virtuaaliseen pressitilaisuuteen! Diego Dalla Palman […]

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.