Planeetat oudoissa asennoissa

tunnetila: kummastus

Minkälainen fiilis Teillä on alkaneesta vuodesta? Minusta tuntuu, että vuosi 2020 on käynnistynyt planeettojen ollessa varsin oudoissa asennoissa.

Itselläni vuosi käynnistyi rytinällä. Uusi työ odottaa kulman takana ja vanhasta on luovuttava. Hetken päähänpistona päätin lopettaa myös blogini samaan syssyyn, ja itkin tuota päätöstä kaksi päivää ja valvoin yöt.

Olen muutenkin kuullut vuoden ensimmäisten päivien aikana enemmän itkua kuin aikoihin.

Eilen sporassa nuori tyttö puhui puhelimessa ystävänsä kanssa ja itki. Hän oli matkalla kotiin, jossa puolisonsa oli pakannut omaisuutensa ja oli muuttamassa pois yhteisestä kodista. ”Se oli pari päivää ihan outo, ja sit yhtäkkiä se vaan jätti mut!”

takki Voglia*, huivi H&M Premium*, laukku Marimekko (second hand, Zadaa), farkut ABLE, nilkkurit Blue On Blue (Kekäle)*



Olen alkaneen vuoden aikana nähnyt ihmisen itkevän kahvilassa iltapäiväteellä, nyyhkivän työpaikan käytävällä ja illallisella hienossa ravintolassa. Viime viikolla ruokakaupan hyllyjen välissä tyttö halasi ystäväänsä, kun toinen tytöistä itki valtoimenaan.

Tapahtuuko täällä nyt jotain outoja, jopa merkittäviä asioita? Onko kaiken tuon itkun takana muutos ja jostain luopuminen, ja vuoden 2020 lopussa ihmisillä on kääntynyt elämässä uusi lehti? Ollaanko vuoden lopussa onnellisia ja mietitään, miten kamala uuden vuosikymmenen alku oli, mutta siitäkin selvittiin?

Onko uusi vuosikymmen alkanut Teillä positiivis- vai negativissävyisenä? Puhaltavatko muutoksen tuulet, vai nautitteko tasaisesta menosta ja soljuvasta arjesta?

9

(5) Kommentit

  1. Johanna says:

    Onpas ollutkin paljon itkuja ja tähän lisäksi vielä mun mekkokriisi-itkut ?? Mut se nyt pikku juttu. Ja siitä päästäänkin asiaan eli hyviin uutisiin ? tehtävä ”mekon metsästys pilalle menneen tilalle” KESKEYTETÄÄN !!! Löyty samanlainen! ??? eli mekkojen osalta vuosi voi nyt ainakin jatkua onnellisempana ? Tsemppiä sinne uusiin tuuliin!

    1. JES!!! Hyvä että löytyi! Mutta se tuntuu olevan niin lemppari, että jos löytyy vielä kolmas, niin voin ostaa sen sulle silti. 😀 😀 😀

      Toivottavasti muut itkut loppuu myös. <3 Ja kiitos tsempistä!

  2. Marjut says:

    Vai olisiko sinulla tuntosarvet herkemmällä? Esim. omista fiilareistasi johtuen?

    Muistan kun haaveilin äitiydestä ja kun lopulta olin raskaana, näin odottavia äitejä joka puolella: tuntui, että koko maailma oli raskaana! Myös kun itsellä on hyvä fiilis, ja teemalauluna on ”i’m walking on sunshine”, kiinnittää huomiota muihinkin hymyileviin ihmisiin, ja on valmis heittämään läpyt kaikkien heidän kanssaan! Ja nyt kun tammikuu on ollut poikkeuksellisen masentava, on pimeää, ei ole lunta, ei mitään, ja mielikin on lonkeronharmaa, niin ehkä sitä kiinnittää huomiota myös muihin murheellisiin kulkijoihin. Voisiko olla?

    Haleja ja tsemppejä – kyllä niitä iloisiakin ihmisiä vielä löytyy.

    Ja vastauksena kysymykseesi: vuosikymmen alkoi positiivisessa hengessä muutosten tuulten puhaltaessa. Hieman jännittää, mutta uteliaan kutkuttavasti 🙂

    1. Voi olla että on tuntosarvet herkemmällä, mutta havainnoin kyllä yleensäkin ympärilläni tapahtuvaa, enkä ole koskaan nähnyt ihmisten itkevän julkisesti näin paljon. Ihan outo juttu!

      Kaikkea hyvää sinulle muutoksiin, toivottavasti positiivisuus säilyy! (Mutta siis, isoja muutoksia sinullakin. Eli jotain tässä vuodessa nyt on, en anna periksi. :D)

  3. […] olla pahanilmanlintu, mutta jostain syystä minulla on nyt samanlaiset fiilikset, mitä oli vuoden 2020 alussa. Vaikka ilmassa on viitteitä paremmasta, niin paluuta vanhaan ei taida olla. Ihmisten pahoinvointi […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.