Keho kuntoon kesäksi – vinkkini House of Organicin Luonnonkosmetiikan päiville

tunnetila: vinkkaus

*Yhteistyössä House of Organic, postaus sisältää mainoslinkkejä, tuotteet saatu*

Haluatteko kuulla salaisuuden? Olen kerran käynyt niin nopeassa ja tehokkaassa vartalohoidossa, että mietin edelleen oliko se edes totta!

Vuosi oli 2004, paikkana Tampereen kylpylä. Olin varannut itselleni hemmotteluhoidoksi nesteitä poistavan koivukylvyn. Koivukylvyssä istuttiin 20 minuuttia, jonka jälkeen noustiin ylös, kuivattiin iho pyyhkeellä painellen (suihkussa ei saanut käydä), ja kas, hoito oli valmis.

Olin ensin hoitoon vähän pettynyt. Hoito oli lyhyt, minua ei hierottu, ja kylpyvesikin ehti tuossa ajassa muuttua haaleaksi. Parin päivän päästä hoidosta jouduin kuitenkin hieraisemaan silmiäni, kun laitoin aamulla housut jalkaan. Ennen hyvin istuvat housut lähes pyörivät jalassani!

Koivukylpy oli saanut nesteet niin hyvin liikkeelle, että parissa päivässä lantiolta, reisistä ja pepusta oli lähtenyt pois useita senttejä.

Tuosta hoidosta lähtien olen etsiskellyt vartalonhoitoon sopivia koivutuotteita, jotta pääsisin myös kotioloissa testaamaan koivun mahtia. Ja nyt, nyt sain testiin superkiinnostavan Weledan Koivu selluliittiöljyn*!

Tiedän, että selluliitti on normaalia, sitä on lähes kaikilla, sitä ei kannata hävetä ja sen kanssa kannattaa olla sinut, jotta elämä olisi mutkattomampaa. Mutta silti juuri selluliitti on minulle SE asia, jonka kanssa painin vuodesta toiseen.

En käytä selluliitin vuoksi kesäisin lyhyitä shortseja tai hameita. Ostan joka kevät järjettömän kalliita selluliittivoiteita, joita alan innoissani käyttää toukokuussa. Kolmen päivän jälkeen kämmenistäni lähtee nahka, sillä jatkuva ihon kuorinta ja liian tehokkaat aineet tuntuvat vaikuttavan enemmän käsieni ohueen ihoon, kuin muhkuraisiin reisiini.

Tänä keväänä päätin, että nyt on toisin! Tänä keväänä aion hoitaa kroppaani, mutta nyt teen sen lempeydellä ja mahdollisimman luonnollisin keinoin, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. En myöskään käytä liian ärtsyjä hoitotuotteita, enkä kuori ihoani liian rajusti.

House of Organicin Luonnonkosmetiikkapäivät tulivat kuin tilauksesta tukemaan näitä mietteitäni, ja niinpä poimin Teille House of Organicin laajasta valikoimasta tarjolle muutamia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttavia tuotteita, jotka pääsevät myös minulle tänä keväänä testiin.

Tämän kevän hoitorutiinini menee seuraavasti: ensin kevyt kuivaharjaus, sen jälkeen öljyn levitys ja öljyn imeytys gua shan avulla, ja lopuksi kosteuttava vartalovoide. Seuraavien tuotteiden avulla aion tänä keväänä voida paremmin, ja saada edes pikkuisen sileämmän ihon.

Avril Organic pesukinnas* (9,90€)

100% luomupuuvillaa oleva pesukinnas korvaa tänä keväänä minulla vartalonkuorinnan. Kinnas on hieman karhea, joten sitä voi käyttää taistelussa selluliittia vastaan. Ihon ongelmakohtia kannattaa kuivaharjata ennen suihkua, ja suihkussa pesukinnasta voi käyttää suihkusaippuan levittämiseen koko vartalolle.

Weledan Koivu Selluliittiöljy* (ovh 29,90€, tarjouksessa torstaina 22€)

Weledan Koivu Selluliittiöljyn sanotaan kiinteyttävän ja tasoittavan selluliitti-ihoa. Koivunlehdet sisältävät flavonoideja ja tanniineja, jotka aktivoivat ihon aineenvaihduntaa ja kehon nesteenpoistoa. Juuri tästä johtui luultavasti tuo ihmehoikistuminen, jonka koin käytyäni aluksi mainitsemassani supertehokkaassa koivukylvyssä.

Ilahduin koivuöljyn löytäessäni, sillä Weledan öljy on täysin luonnonmukainen selluliitinhoitokeino. Tuotteessa käytettyjen koivunlehtien, rosmariinin ja ruskuksen uutteet stimuloivat ihon aineenvaihduntaa. Vitamiineja sisältävät vehnänalkioöljy ja jojobaöljy taas pitävät kosteuden siellä, missä sitä pitääkin olla. Koivunlehtiuute vaikuttaa myös sidekudoksia vahvistavasti.

Odotan ihan hirmuisesti, että saan hoitorutiinini kunnolla käyntiin, ja pääsen testaamaan tuotetta päivittäisessä käytössä. Haluatteko raporttia kun öljypullo on käytetty loppuun?

JALO kasvolasta* (59,90€, tarjouksessa 46€)

JALO kasvolastaa kutsutaan Yin Your Skin tuoteperheen kruununjalokiveksi. JALO on hieman painavampi kuin muut Yin Your Skin gua sha -tuoteperheen välineet, sillä se on valmistettu Bian-kivestä.

Lasta on tarkoitettu pääasiallisesti kasvoille, ja sitä voi käyttää vaikkapa juonteiden hälventämiseen tai vapauttamaan energiatukoksia sidekudoksista. Minulla kuitenkin on jo kasvoille käytössä toinen saman sarjan gua sha -lasta, joten ainakin toistaiseksi tämä painavampi lasta päätyi taistoon muhkuroita vastaan. Lantion alueelta jos mistä, löytyy ainakin minulta availua ja työstöä kaipaavia tukoksia, ja tämän pitäisi olla siinä omiaan.

Weleda Skin Food Light Yleisvoide* (15,90€, tarjouksessa 11€)

Monille luonnonkosmetiikan ystäville perinteinen Weledan Skin Food -voide (15,90€, tarjouksessa sunnuntaina 11€) on varmasti tuttu. Myös minä pidän tuosta tuhdista voiteesta, mutta koko vartalon iholle tuo voide on hieman liian paksua ainakin näin kesän koittaessa.

Nyt päätinkin ottaa testiin Weledan uuden, ohuemman version perinteisestä Skin Foodista. Skin Food Light yleisvoide sopii kuivalle iholle, joka tarvitsee tehokasta kosteutusta ja ravintoa.

Voide sisältää mm. auringonkukkaöljyä sekä keto-orvokin, kamomillan ja kehäkukan uutteita. Mehiläisvaha auttaa ylläpitämään ihon kosteutta ja suojaa sitä ulkoisilta rasitteilta. Sheavoi puolestaan vahvistaa ihon lipidikerrosta.

Uskon, että tämä voide on omiaan tehostamaan kuivaharjauksen, koivuöljyn ja gua shan aikaansaamaa ihon elpymistä.

Huomasin muuten, että House of Organicin Luonnonkosmetiikan päivillä tarjouksessa on myös Weledan Stretch Mark massage oil (ovh 27,95€, tarjouksessa sunnuntaina 21€). Myös tuon öljyn voi lisätä tähän hoitorutiiniin erinomaisesti.

Jos vartaloa hoidetaan hyvin ulkoisesti, niin myöskään sisäistä hyvinvointia ei kannata unohtaa. Bongasin House of Organicin valikoimista uutuustuotteen, kuninkaalliseksi superfoodiksi kutsutun erikoishunajan, pakattuna kymmeneen lasiseen tehoampulliin. Pakkohan sitä oli päästä testaamaan!

Propolia Organic Royal Jelly* (ovh 21,90€, tarjouksessa sunnuntaina 17€)

Royal Jelly -ampulleihin on pakattu mehiläispesän pyhin ja arvokkain aine. Tämä mehiläisten valmistama aine kuningattaren ruokintaan on erikoislaatuinen ja hyödyllinen myös ihmiskeholle.

Royal Jelly on voimaruokaa, joka on pakattu lasiampulliin hunajan, mangon ja ananastiivistemehun kanssa. Nauti AB-luomusertifioitu kuninkaallinen tehojuoma aamuisin sekoitettuna tilkkaan vettä tai mehua.

Ampullikuuri kehoitetaan ottamaan neljästi vuodessa, aina vuodenaikojen vaihtuessa. Kuuri tekee hyvä myös silloin, kun olo on vetämätön, ajatus ei kulje, tai immuunipuolustus on jostain syystä heikentynyt.

Tulen usein flunssaan juuri vuodenaikojen vaihtuessa, joten sitä ehkäistäkseni (etenkin näin koronan aikaan) aloitin hunajakuurin heti, kun sain tuotteet testiin. Sekoitan ampullin sisällön aamuisin tilkkaan appelsiinimehua. Mehu maistuu ampullin kanssa pääosin hunajalta ja mangolta.

Kuuri sisältää runsaasti tärkeitä bioaktiivisia ravinto- ja hivenaineita, se on täynnä raakavalkuaista, yksinkertaisia hiilihydraatteja (Monosakkaridit),  rasvahappoja, monia hivenaineita, entsyymejä, antibakteerisia ja antibioottisia komponentteja, pantoteenihappoa (B5-vitamiini), pyridoksiinia (B6-vitamiini) ja C-vitamiinia. Huh mikä cocktail yhdessä tuotteessa!

Nyt kun kroppa ja keho on hoidettu kuntoon, on viimeisen silauksen vuoro!

Olen etsinyt itselleni jo pidempään mahdollisimman luonnollista kesätuoksua. House of Organic myy Unique Beautyn hiustuotteita sekä tuoksuja, ja kun huomasin, että tuoksuista voi tilata ennen täyskokoisen pullon hankinkkimista joko testerin tai matkakokoisen, roll on -päällä varustellun tuoksun, päätin testata tuoksua nimeltä Fionia.

Unique Beauty Eau de Perfume 10ml* (ovh 25€, tarjouksessa lauantaina 17€)

Fionia: vihreä / hedemäinen / gourmand

  • Latvatuoksu: meloni / appelsiini
  • Sydäntuoksu: persikka
  • Juurituoksu: sokeri / kinuski

Fionia on kuin tuulahdus tanskalaisen Fynen saarella vietetyn kesäpäivän lomatunnelmaa pulloon kätkettynä. Sen vihreän hedelmäisten, vesimäisten ja gourmandin tuoksujen raikas fuusio tuo kesän iholle. Latvatuoksut meloni ja appelsiini houkuttelevat aistejasi ja ripaus persikkaa lisää tuoksuun makean twistin.

Unique Eau de Parfum hajuvedet ovat luomusertifioituja (71% sertifioituja luomuraaka-aineita) ja kestävän kehityksen aatteen mukaisia (100% tuulivoimalla valmistettu). Ne on luotu 100 % luonnollisista ainesosista; kukista, lehdistä, puusta, rungosta, juurista, siemenistä ja kuoresta.

Matkakokoinen pullo Fioniaa on aivan ihana! Tuoksu on makea, hedelmäinen ja hienostunut. Juuri oivallinen tuoksu kesään!

Jos tiedät jo lempparisi Unique Beautyn tuoksuista, niin nyt kannattaa ostaa oma suosikkituoksusi normaalikokoisena (50ml). Myös normaalikokoisista tuoksuista saa nimittäin lauantaina aikana yli 30% alennuksen.

Osa näistä tuotteista, ja paljon muuta, on siis saatavilla nyt House of Organicin Luonnonkosmetiikkapäiviltä kivaan ale-hintaan. Kurkkaa tarjouskuvasto tästä. Luonnonkosmetiikkapäiviä vietetään 13.-17.5., eli tämän viikon sunnuntaihin asti.

Jokaiselle viikonpäivälle on omat tarjouksensa, ja päiväkohtaiset tarjoukset löydät näiden linkkien takaa: torstaiperjantailauantaisunnuntai.

Tuotevalintani ovat tarjouksessa eri päivinä. Tänään torstaina alennuksessa on koivu selluliittiöljy. Tuoksut taas saat alehintaan tilaamalla ne lauantaina. Kuninkaallista superfoodia saa alehintaan sunnuntaina.

Vaikka House of Organic käyttää tuotelähetyksissään ekologisia pakkausmateriaaleja, ei ole silti kovinkaan ekologista tilata joka päivä uutta pakettia. Mutta eipä hätää, tässä hyvä ja käyttökelpoinen vinkki: Luonnonkosmetiikkapäivien ajan on nimittäin mahdollista yhdistää eri päivien tilaukset samalle toimitukselle toimimalla seuraavasti:

Käytä jokaiseen tilaukseesi alennuskoodia YHDISTÄ .

Näin varastolla tiedetään, että olet tekemässä tilauksia muinakin päivinä ja tilauksesi jää odottamaan mahdollista lisätilausta. YHDISTÄ – alkoodilla merkityt tilaukset käsitellään vasta kampanjapäivien jälkeen maanantaista (18.5.) eteenpäin. Kätevää, eikö totta!

YHDISTÄ – alekoodia käyttämällä saat siis tilausten postikulut poistettua.

HUOM! Jos alekoodia ei ole käytetty tilauksessa, paketti lähetetään vastaanottajalle heti kun tilaus on tehty, eikä tilaus jää odottamaan muiden päivien tilausten kanssa yhdistämistä.

Jos siis kaipaat meikki- tai hoitotuotetäydennystä luonnonkosmetiikan helmistä, niin kurkkaa täältä House of Organicin tarjouskuvastoa ja tilaa kerralla iso satsi!

5

(3) Kommentit

  1. Ooh, mä hullaannun luonnonkosmetiikkapäivillä aina täysin! Mitähän tällä kertaa lähtee mukaan.?

    1. Luonnonkosmetiikkapäivät on hyvä paikka hullaantua! Ostokset on hyvin harvoin turhia. Itse ainakin ostan niistä aina tarpeeseen tulevia täsmätuotteita.

  2. […] jo viime keväänä House of Organicilta löytyvästä JALO -kasvolastasta* (59,90€). JALO -kasvolastaa kutsutaan Yin […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.