Loppuu kesken ja tippuu jalasta, mutta muuten ihan hyvät housut

tunnetila: hauskuus

Jos käyttäisin nykyään muitakin housuja kuin pehmeitä kotilökäreitä tai kahisevia ulkoiluhousuja, niin kevääseeni kuuluisivat ehdottomasti nämä hassut siniset farkut, joiden lahkeet loppuvat kesken.

Olen käyttänyt leveitä, lyhytlahkeisia culottes-housuja jo monta vuotta, enkä ikinä ajattele niiden lahkeiden loppuvan liian lyhyeen. Näiden farkkujen kanssa minulla on kuitenkin ihan hassuttelevan pellen olo.

kevytuntuvatakki ja farkut Uniqlo, raitapaita ja laukku Marimekko/Zadaa, korvikset* ja sormukset LillanHelsinki, kengät Pomar*

Ostin kuvien levarifarkut viime syksynä Kööpenhaminasta, ja jo kassalta pois kävellessäni kaduin ostostani. Olihan nuo farkut eittämättä maailman mukavimmat päällä, mutta ajattelin, että ihmisten ilmoille en taida koskaan nuo housut jalassa rohjeta.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Ostin farkut tulevaa kesää ajatellen, mutten malttanut odottaa niiden käyttöönottoa sinne asti. Nämä kuvat otettiin maaliskuun alussa, ennen poikkeuskevään alkua, ja jo siihen mennessä olin käyttänyt hassuja farkkujani monta kertaa.

Ovatpa farkut olleet jalassani myös töissä, ja sain niistä silloin valtavasti kehuja. Hih!

Kaikenlaisiin muotivillityksiin sitä ihminen näkyy lähtevän mukaan vielä näin keski-ikäisenä. Olen kuitenkin haaveillut jo vuosia sinisistä farkuista, ja kun kerrankin satuin sovituskoppiin hauskannäköisten farkkujen kanssa, niin pakkohan ne oli ostaa.

Olisin tosin voinut mennä sovituskoppiin vähän tyhjemmällä vatsalla. Olin juuri ennen ostosreissua syönyt valtavan brunssin, ja vatsani oli niin täynnä, että tuli ostettua numeroa liian isot housut.

Katsotaan muistanko tämän seuraavalla kerralla housuostoksilla ollessani.

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

7

(10) Kommentit

  1. Nää on ihanat. Vitsi, pakko kaivella omaa farkkukaappia tänään! ??

    1. Kiitti Iina! Mulla on tosi vähän ja harvoin farkkuja. Toivottavasti näistä tulisi tulevan kesän lempihousut ja pääsisivät kunnolla käyttöön!

  2. Seijahannele says:

    Hyvältähän nuo näyttävät. Ja kuule, tyhjällä vatsalla sovitetut/valitut joustamattomasta puuvillasta valmistetut farkut ovat brunssin jälkeen sietämättömän kireät. Molempi pahempi?
    – Seijahannele

    1. Erittäin hyvä kommentti Seijahannele! 😀 Kyllä housuissa täytyy aina kunnon brunssivara olla. Muuten alkaa ahdistaa ja se ei ole yhtään kivaa. 🙂

  3. Saara says:

    Tosi kivat farkut!! Tykkään myös kovasti kevyttoppiksen vajaista hihoista❤️

    1. Kiitos Saara! Joo, tässä asussa loppuu lahkeet ja hihat molemmat kesken. 😀 Takki on varmasti ollut yksi käytetyimpiä vaatteitani vuodesta 2013 lähtien, kun sen New Yorkista kylmissäni ostin. Erinomainen heräteostos, joka on käytössä kesät talvet, ja aina siinä välissä!

      1. Saara says:

        Ihanaa kun vaatteet kestää aikaa! Just katselin sun ig ssä farkkuja nro 2 ja 3, molemmat tosi hyvännäköisiä?

        1. Joo, aikaa kestävät vaatteet on kyllä ihania! Ne storyjen farkut on toiset ostettu kirppikseltä vuonna 2013 (olivat tosin vain vähän käytetyt), ja ne tummansiniset pitkälahkeiset farkut on muistaakseni vielä vanhemmat! Lähempänä kymmentä vuotta siis molempien farkkujen iät. Parasta!

  4. HeidiV says:

    Voi miten mukavan näköiset farkut! Pitää vähintään sovittaa. :)*Oon kyllästynyt pillifarkkuja käyttämään. Näinä aikoina (ja Keski-ikäisenä) arvostan mukavuutta vaatteissa.

    1. Minusta on tullut kans niin mukavuudenhaluinen, että pillifarkkuihin ahtautuminen tuntuu jo pelkkänä ajatuksena pahalta. 🙂 Onneksi nyt on muodissa myös leveämmät lahkeet! Päästään (me keski-ikäisetkin) helpommalla edes näissä vaateasioissa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.