Kivaa mutta kallista – 24h omaa aikaa Helsingin keskustassa

tunnetila: pohdiskelu

Vietin perjantaista lauantaihin 24h unelmavuorokautta. Maleksin ilman kiirettä kaupungilla. Kävin Kämp Gallerian alakertaan avatun Valokuvataiteen museo K1:n avajaisnäyttelyssä. Söin maittavan salaattilounaan uudessa GASM-kahvilassa ja tein hyvän mallikappalelöydön Kämp Gardenin valloittaneesta Design Marketista.

Istahdin myös uuteen The Glass -kahvilaan pienelle herkkupalalle, ja siitä suunnistin vielä Galerie Forsblomiin katsomaan Ola Kolehmaisen näyttelyn.

Galleriakierroksen jälkeen saavuin kimpsuineni ja kampsuineni St. George hotelliin, josta olin varannut itselleni yhdeksi yöksi pienen, mutta oikein sievän ja yllättävän tilavan huoneen.

Kävin hotellin kylpylässä virkistäytymässä, ja myöhemmin illalla sain hotellille ystäväni kylään. Nautimme ihanan kolmen ruokalajin illallisen St. George hotellin yhteydessä olevassa leipomo-kahvilassa, ja nappasimme myös kuvia Zadaan kanssa tekemääni yhteistyötä varten.

mekko Fracomina, kengät Massimo Dutti, laukku Mario Valentino / kaikki ostettu käytettynä Zadaasta, tuotteista saatu alennusta yhteistyön merkeissä

Täydellinen 24h jatkui vielä seuraavana päivänä, jolloin heräsin ajoissa aamiaiselle, ja ehdin vielä kylpylään aamu-uinnille ja saunaan ennen huoneen luovutusta.

Hotellilta jatkoin matkaani yhteen Helsinki Design Weekin tapahtumista, eli kotimaisen huulipunabrändi HAVU Cosmeticsin huulipunapajaan. Loin pajassa itselleni (ehkä vähän vahingossa) aika täydellisen nudepunan, josta riittää iloa piiiiiitkäksi aikaa!

Huulipunatehtailun jälkeen käväisin vielä Liike-shopissa sovittelemassa sieltä löytyneitä ihania ale-juttuja (Helsinki Design Weekin kunniaksi esim. Miia Halmesmaan loput kesämalliston vaatteet olivat -50%!!!), mutta valitettavasti oma kokoni oli lähes kaikista vaatteista loppu, joten poistuin Liikkeestä tyhjin käsin.

Lopulta palasin aika tarkalleen 24h:n jälkeen takaisin kotiin, ja kruunasin täydellisen vuorokauteni pizzalla.

Oli ihan superihanaa viettää omassa rauhassa ns. unelmavuorokausi, mutta vasta kotona aloin miettimään, miten valtavan etuoikeutettu olen, että voin silloin tällöin viettää tällaisia päiviä.

Unelmavuorokauteen Helsingin keskustassa saa näppärästi kulumaan rahaa vaikka tonnin, mutta maltillisella menollakin rahaa menee helposti yli 500€. Minulla meni vuorokauden aikana ruokiin yli 100€ (tarjosin kyllä ystävälleni illallisen), hotellihuone maksoi 216€ (huone oli tarjouksessa), museon sisäänpääsymaksu ilman Museo- tai alennuskortteja oli 10€, huulipunatyöpaja maksoi 45€ ja shoppailuun saa tietysti menemään rahaa niin paljon kuin kukkaron nyörit antavat myöden.

Tässä maailman tilanteessa suuntaan enemmän kuin mielelläni kaikki liikenevät euroni kotimaassa matkailuun, suomalaiseen muotoiluun,  kotimaisille brändeille ja ravintoloille, mutta aika hemmetin monta stay cation viikonloppua täytyisi pystyä viettämään, että tilanne pelastuisi edes vähän. Näillä hinnoilla se ei ole ainakaan itselleni kovin usein mahdollista.

Onneksi upeita, nautinnollisia ja kokemuksellisia viikonloppuja voi viettää myös ilmaiseksi luonnon helmassa retkeillen tai vaikkapa mökkeillen. Autottomana Helsingin keskustassa asuvana on kuitenkin niin paljon helpompaa mennä turvamääräyksiä noudettavaan hotelliin (St. Georgessa mm. kylpylän kävijämäärät oli rajoitettu ja aamiaiselle pääsi sisään porrastetusti), kuin hypätä bussiin, ja ajella tunti jos toinenkin maski kasvoilla metsän siimekseen nauttimaan luonnosta.

Millainen olisi juuri nyt Teidän unelmavuorokautenne, jos ei tarvitsisi miettiä rahaa? Varaisitteko hulppean mökin lapista, sviitin ihanasta kaupunkihotellista, lähtisittekö mökille tai metsään yöpymään laavussa, vai olisitteko kenties kotona ja pötköttelisitte rauhassa sohvalla vailla pakkoa tehdä yhtään mitään?

Kuvat: Vilma

6
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Paula Koponen
    07/09/2020 at 09:01

    Varmaan arvaatkin, että juuri tuommoinen viettämäsi vuorokausi sopisi mullekin oikein hyvin. Ihanalta kuulostaa! Tosin mä haluisin sut seuraksi :).

    • Reply
      Nina
      07/09/2020 at 09:46

      Olispa niiiin ihana viettää tollanen viikonloppu yhdessä sun kanssa! <3 Tosin tällä kertaa tuo yksi olo ja oma aika oli ihan parasta! Olin suunnitellut illallistavani myös yksin, mutta sitten sainkin kaverin, joka oli kyllä kivaa sekin. 🙂

  • Reply
    AnneVee
    07/09/2020 at 09:28

    Katselin sun innoittamana viikonloppuna noita hotellihintoja, kun samanlainen ”lomanvietto” kelpaisi itsellenikin synttäreiden lähestyessä, mutta vaikka mulla periaatteessa olisi rahaa tuohon, on minusta yli 200 euroa yhdestä hotelliyöstä liikaa. 🙁

    • Reply
      Nina
      07/09/2020 at 09:49

      Samaa mieltä, yli 200€/yö yksin maksettavaksi on mustakin liikaa. Mulla oli työkavereilta helmikuussa läksiäislahjaksi saatu lahjakortti (vaihdoin silloin tiimiä), jolla pystyin maksamaan huoneesta osan. Siksi raaskin siis itsekin mennä St. Georgeen. Olen halunnut sinne jo pitkään, mutta olen ollut siihen liian pihi. 😀 Mutta on se kyllä viehättävä paikka. Haluan sinne toistekin. 🙂

  • Reply
    Tuuli - Lumo Lifestyle
    07/09/2020 at 16:17

    Unelmavuorokauteni olisi juuri jotain tuollaista kaupunkilomailua.150€ taitaa tosin olla kallein huone, jonka olen varannut. Kotikaupungissa voi kyllä viettää kivan turistipäivän tehden kaikkea mukavaa.

    • Reply
      Nina
      12/09/2020 at 21:35

      Turistipäivät kotikaupungissa on kyllä kivoja! Olisi niin ihana käydä ympäri Suomea tekemässä viikonloppureissuja. Kävisi etenkin sellaisissa paikoissa, joissa ei ole koskaan käynyt, tai sellaisissa, joissa on käynyt vuosia sitten, esim. Vaasassa, Porissa tai vaikka Rovaniemellä! Ai että olisi ihanaa!!!

  • Reply
    Saara t.
    07/09/2020 at 20:16

    Ihania nää kuvat! Kyllä mullekin ensimmäisenä tulisi kaupunkiloma mieleen, Tampereellakin olisi kiva päästä pitkästä aikaa käymään. Tokikin kesä on tuohon kotimaan kaupunkilomailuun kyllä selkeästi mukavin vuodenaika… Tykkään kyllä mökkeilystä ja metsistäkin, hirveä punkkikammo vaan vaikuttaa viihtymiseeen luonnosa.

    • Reply
      Nina
      12/09/2020 at 21:32

      Tampereella mäkin haluaisin taas käydä. Siellä on aina niin ihanaa! (Etenkin kun yövyn aina Tammerissa, joka on vhän kallis, mutta yksi mun lempihotelleistani. Ai että, nyt alkoi tehdä hirveästi mieli sinne! Vitsi kun olisi vähän halvempi maku… :D)

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.