Browsing Tag

kierrätys

Kivaa mutta kallista – 24h omaa aikaa Helsingin keskustassa

tunnetila: pohdiskelu

Vietin perjantaista lauantaihin 24h unelmavuorokautta. Maleksin ilman kiirettä kaupungilla. Kävin Kämp Gallerian alakertaan avatun Valokuvataiteen museo K1:n avajaisnäyttelyssä. Söin maittavan salaattilounaan uudessa GASM-kahvilassa ja tein hyvän mallikappalelöydön Kämp Gardenin valloittaneesta Design Marketista.

Istahdin myös uuteen The Glass -kahvilaan pienelle herkkupalalle, ja siitä suunnistin vielä Galerie Forsblomiin katsomaan Ola Kolehmaisen näyttelyn.

Galleriakierroksen jälkeen saavuin kimpsuineni ja kampsuineni St. George hotelliin, josta olin varannut itselleni yhdeksi yöksi pienen, mutta oikein sievän ja yllättävän tilavan huoneen.

Kävin hotellin kylpylässä virkistäytymässä, ja myöhemmin illalla sain hotellille ystäväni kylään. Nautimme ihanan kolmen ruokalajin illallisen St. George hotellin yhteydessä olevassa leipomo-kahvilassa, ja nappasimme myös kuvia Zadaan kanssa tekemääni yhteistyötä varten.

mekko Fracomina, kengät Massimo Dutti, laukku Mario Valentino / kaikki ostettu käytettynä Zadaasta, tuotteista saatu alennusta yhteistyön merkeissä

Täydellinen 24h jatkui vielä seuraavana päivänä, jolloin heräsin ajoissa aamiaiselle, ja ehdin vielä kylpylään aamu-uinnille ja saunaan ennen huoneen luovutusta.

Hotellilta jatkoin matkaani yhteen Helsinki Design Weekin tapahtumista, eli kotimaisen huulipunabrändi HAVU Cosmeticsin huulipunapajaan. Loin pajassa itselleni (ehkä vähän vahingossa) aika täydellisen nudepunan, josta riittää iloa piiiiiitkäksi aikaa!

Huulipunatehtailun jälkeen käväisin vielä Liike-shopissa sovittelemassa sieltä löytyneitä ihania ale-juttuja (Helsinki Design Weekin kunniaksi esim. Miia Halmesmaan loput kesämalliston vaatteet olivat -50%!!!), mutta valitettavasti oma kokoni oli lähes kaikista vaatteista loppu, joten poistuin Liikkeestä tyhjin käsin.

Lopulta palasin aika tarkalleen 24h:n jälkeen takaisin kotiin, ja kruunasin täydellisen vuorokauteni pizzalla.

Oli ihan superihanaa viettää omassa rauhassa ns. unelmavuorokausi, mutta vasta kotona aloin miettimään, miten valtavan etuoikeutettu olen, että voin silloin tällöin viettää tällaisia päiviä.

Unelmavuorokauteen Helsingin keskustassa saa näppärästi kulumaan rahaa vaikka tonnin, mutta maltillisella menollakin rahaa menee helposti yli 500€. Minulla meni vuorokauden aikana ruokiin yli 100€ (tarjosin kyllä ystävälleni illallisen), hotellihuone maksoi 216€ (huone oli tarjouksessa), museon sisäänpääsymaksu ilman Museo- tai alennuskortteja oli 10€, huulipunatyöpaja maksoi 45€ ja shoppailuun saa tietysti menemään rahaa niin paljon kuin kukkaron nyörit antavat myöden.

Tässä maailman tilanteessa suuntaan enemmän kuin mielelläni kaikki liikenevät euroni kotimaassa matkailuun, suomalaiseen muotoiluun,  kotimaisille brändeille ja ravintoloille, mutta aika hemmetin monta stay cation viikonloppua täytyisi pystyä viettämään, että tilanne pelastuisi edes vähän. Näillä hinnoilla se ei ole ainakaan itselleni kovin usein mahdollista.

Onneksi upeita, nautinnollisia ja kokemuksellisia viikonloppuja voi viettää myös ilmaiseksi luonnon helmassa retkeillen tai vaikkapa mökkeillen. Autottomana Helsingin keskustassa asuvana on kuitenkin niin paljon helpompaa mennä turvamääräyksiä noudettavaan hotelliin (St. Georgessa mm. kylpylän kävijämäärät oli rajoitettu ja aamiaiselle pääsi sisään porrastetusti), kuin hypätä bussiin, ja ajella tunti jos toinenkin maski kasvoilla metsän siimekseen nauttimaan luonnosta.

Millainen olisi juuri nyt Teidän unelmavuorokautenne, jos ei tarvitsisi miettiä rahaa? Varaisitteko hulppean mökin lapista, sviitin ihanasta kaupunkihotellista, lähtisittekö mökille tai metsään yöpymään laavussa, vai olisitteko kenties kotona ja pötköttelisitte rauhassa sohvalla vailla pakkoa tehdä yhtään mitään?

Kuvat: Vilma

Unelias päivä

tunnetila: väsymys

Perjantaiaamu, kello 7.30.

Ihanaa, ei tarvitse vielä nousta, sillä tänään on perjantai ja vapaapäivä! Tänään on aikaa heräillä rauhassa, käydä kaupungilla hoitamassa asioita ja syödä jossain kivassa paikassa lounasta. Lounaan jälkeen voisin käydä jossain jälkkärilläkin. Iltapäivällä paneudun hetkeksi blogin pariin, ja illalla on vielä tiedossa treffit työporukan kanssa. Niin kiva päivä tulossa! Taidan vielä nukkua vähän, kun ei ole pakko herätä näin aikaisin.

Kello 9.30

Hyvänen aika miten paljon kello on! Kuinka mä nyt näin pitkään nukuin? Nyt täytyy nousta aamupalan tekoon. Taidan syödä aamiaisen olohuoneessa, että pääsen pehmeälle sohvalle. Hmm, mitenkäs mua vielä näin väsyttää? Käynpä tähän vähän pitkäkseni, kun tuo tee tuossa vielä hautuu.

Kello 11

Ei hemmetti, nukahdinko mä taas?! Huh, aika tujuksi ehti tämä tee hautua yli tunnissa, ja ihan kylmääkin tämä jo on. Miten mua väsyttää nyt koko ajan näin paljon? Kohta täytyisi lähteä asioille, enkä ole vielä aamiasta saanut syötyä. Jos mä vaikka lukisin vähän, kun en muutakaan jaksa tehdä.

huppari Marimekko (Zadaa), mekko KappAhl*, korvikset Arena CPH (Zadaa), reppu Lilian Urquieta, sandaalit Ancient Greek Sandals (Zadaa)

Kello 14

(Herään sohvalta mieheltäni tulevaan tekstiviestiin.) Mitä hei nyt oikeesti? Mikä mua oiken vaivaa? Miksi mä vaan nukun koko ajan? Nälkäkin on, mutten jaksa lähteä ulos lounaalle. Kaikki päivän asiatkin on jääneet hoitamatta. Postissa piti käydä ja vaikka missä. Nyt mä ryhdistäydyn ja teen makaroonilaatikkoa. Se on tehokasta ruoanlaittoa, sillä samasta satsista syödään huomennakin. Pakko saada jotain järkevää aikaiseksi.

Kello 16

Jes, sainpas tehtyä ruokaa ja hyvää tuli. Nyt voisin kyllä ottaa pienen ruokalevon. Paitsi ai hemmetti, mun täytyy olla tunnin päästä tapaamassa työkavereita! Nyt kyllä väsyttää niin paljon, etten mä oikeasti voi mennä yhtään minnekään. Pakko perua treffit, vaikka olisi ollut tosi kiva nähdä uutta tiimiä myös vapaa-ajalla.

Siihen se sitten meni, vapaapäiväni pelkkään nukkumiseen. Ai että harmittaa! Mutta arvatkaa mikä harmittaa eniten? No se, että edes harmittelen tuota. Se, että ajattelen jotenkin hukanneeni nyt tämän päivän.

Päivä on mielestäni mennyt heti hukkaan, jos en ole ollut tuottelias, hoitanut asioita tai tehnyt paljon juttuja. Niin sanotusti ”ottanut kaikkea irti” vapaapäivästä.

Kuten fiksut ihmiset samaa aihetta liippaavaan IG Storyyni tänään kommentoivat, niin aina ei todellakaan tarvitse jaksaa tehdä yhtään mitään. ”Omaa kroppa pitää kuunnella ja se kertoo sulle nyt että lepää.” ”Voispa vaan kellahtaa sohvalle! Ihana mahis!” ”Sielu, keho ja mieli kaipaa lepoa.” ”Voi kun mäkin pääsisin rauhassa pötköttelemään ilman häiriötekijöitä!”

Olen luullut oppineeni ottamaan rennosti ja olemaan tekemättä mitään jos siltä tuntuu, mutta jotenkin nyt, kun mieli olisi halunnut tehdä ihan muuta kuin kroppa, tuon tekemättömyyden ja ”laiskottelun” hyväksyminen on paljon vaikeampaa.

Toivottavasti koko päivän lepo on nyt tehnyt tehtävänsä, ja olen huomenna täynnä uutta energiaa. Ihanaa viikonloppua Teille kaikille! Kuunnelkaa kehoanne, ja touhuilkaa viikonloppuna sen toiveiden mukaan!

Kuvat: Vilma

Löytöjä Karjalohjalta

tunnetila: ilo

Vietin viime viikonlopun Karjalohjalla Lohja Spa & Resortissa. Vaikka reissu oli taas täynnä työhommia, niin ehdin silti todeta reisun aikana moneen kertaan, miten mahtava tapa kylpyläviikonloppu onkaan aloittaa kesäloma!

Olimme Karjalohjalla siis pääosin töissä, eli päivitimme Iinan kanssa Lohja Span IG-tiliä koko viikonlopun (käykää kurkkaamassa joko Lohja Span tai Tunnetilan IG:n highlighteista mitä viikonloppuna puuhailimme), mutta ehdimme silti tehdä kylpylän aktiviteettien lisäksi vähän muutakin. Kävimme nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä Karjalohjan keskustassa!

Googlailin ennen kylpylään lähtöä Karjalohjan tapahtumia, ja ilokseni löysin tiedon Kylätalo kehrän pihapiirissä järjestettävästä pihakirppiksestä ja pop up-kahvilasta. Päätimme siis lauantain ratoksi kävellä Spasta kylätalolle, ja käydä vähän kurkkaamassa löytyisikö kirpputorilta jotain kivaa myös meille.

uimapuku Uniqlo, housut Pull&Bear (second hand), sandaalit Havaianas

Päiväkävely kirppikselle kannatti. Iina löysi kirppikseltä pojalleen takin syksyksi, ja minä bongasin rekiltä Pull&Bearin pellavaiset kesähousut. Korkeavyötäröisten, todella leveälahkeisten ja lähes käyttämättömien housujen hinta oli kolme euroa, joten en kauaa miettinyt lähtevätkö housut mukaani.

Halusin heti laittaa uudet lomahousut jalkaani, ja näissä kuvissa housut onkin helteisen päivän kunniaksi yhdistetty uimapukuun. Hotellihuoneemme minibaarista ostettua valkoviiniä oli aika kiva nautiskella hotellin pihapiirissä, paahteelta suojaavien puiden katveessa, uudet pöksyt jalassa!

Pihakirppiksen lisäksi piipahdimme parissa kävelymatkalle sattuneessa kiinnostavan näköisessä liikkeessä. Liikkeistä toinen oli iso antiikkiliike, jonka valikoimissa oli todella paljon astioita, kodintarvikkeita, taidetta ja vaatteita.

Löysimme Iinan kanssa molemmat antiikkiliikkeestä vaikka mitä kivaa ostettavaa, mutta vielä siinä vaiheessa maltoin pitää kukkaroni nyörit kiinni.

Mobile Pay alkoi kuitenkin niin sanotusti laulaa seuraavassa butiikissa, johon törmättiin niin ikää Keskustien varrella. (Kävelimme koko ajan kylpylältä samaa tietä (Keskustie) Karjalohjan kylätalolle asti.) Huomasimme tien vieressä Maalaispuoti -kyltin, ja toki puotiin oli päästävä.

Maalaispuodissa myytiin mm. paikallisia käsitöitä, erilaisia herkkuja mausteista karkkeihin, käsintehtyä kosmetiikkaa, ja sitten se rahahanani avannut juttu; hyvin kohtuuhintaisia ja superkauniita kashmirvilttejä!

Silittelin unelmanpehmeää vilttiä niin pitkään, etten voinut enää päästää sitä käsistäni. Niinpä edulliseksi kaavaillulla kirppisreissulla meni hieman ennakoitua enemmän rahaa, mutta kokoonsa nähden viltti oli kyllä hintansa puolesta todellinen löytö.

Ostamani viltti on mukana näissä kuvissa, ja se on kyllä kaikin puolin ihana!

Tällaiset löydöt tuli tehtyä viime viikonloppuna. Kiva kylpyläviikonloppu, ja bonuksena antoisa piipahdus kesäkirppiksille. Ei lainkaan huono alku kesälomalle, vai mitä?!

Kuvat: Iina / Moumou

Korukivi lähelle sydäntä – vanha sormus uuteen loistoon

tunnetila: onni

*kaupallisessa yhteistyössä Tarinakoru*

Tänään on vihdoin se päivä, kun pääsen esittelemään Teille millaisen uniikin korun Tarinakorun Tarja Rantala äitini vanhasta rikkinäisestä sormuksesta taikoi. Koru on ollut valmis jo tovin, mutta halusin ensin näyttää korun vanhemmilleni, ja sitten vasta esitellä sen muille.

Koru oli minulla mukana kun kävin toissa viikolla tapaamassa perhettäni. Äitini alkoi hetken korua ihasteltuaan muistella sormuksen ostohetkeä ja siskoni kertoi muistavansa tuon sormuksen lapsuudestaan. Isäni, joka sormuksen äidilleni osti, ei taas muistanut sormusta lainkaan. Hän totesi ostelleensa äidilleni ihastuksen alkuhuumassa niin paljon kaikkea, ettei kuulema voinut muistaa yhtä tiettyä sormusta. Miehet!

Kuinka sormus sai uuden elämän?

Lähetin rikkinäisen sormuksen Tarjalle postitse. Kerroin, että toivoisin sormuksesta tehtävän riipuksen tai kaulakorun pitkällä ketjulla. Minulla on monia kauniita sormuksia, muttei yhtään todella rakasta kaulakorua. Tästä korusta tulisi nyt sellainen!

Korun saavuttua ateljeehen Tarja puhdisti sormuksen ja tutustui sormuksen materiaaleihin. Kävi ilmi, että sormuksen hopea oli pitoisuudeltaan 830, eli alempaa mitä nykyään käytetään (925). Jotenkin tuo hopean pitoisuus liikutti minua valtavasti.

Se kertoi kiinnostavaa ajankuvaa 70-luvun alun Suomesta ja maailman muuttumisesta. Aloin miettiä, miten nykyään monista edullisia asusteita ja koruja myyvistä ketjuliikkeistä saa aitoja hopeisia koruja (925 pitoisuudella) muutamilla euroilla, ja 70-luvulla edullisempaa hopeaa on myyty kultasepänliikkeessä.

Hopean pitoisuus vei minut myös ajatuksissa hetkeen, jolloin isäni oli säästänyt rahaa sormukseen. Jos sormuksen hopea olisi ollut laadukkaampaa ja sormus kalliimpi, niin se olisi kenties jäänyt kokonaan ostamatta.

Tarja piirsi käsin erilaisia suunnitelmia riipuksen muodosta ja koosta, ja minä annoin hänelle muutamia sanoja, joiden toivoin kuvaavan korua. Kevyt, siro, sievä, klassinen, ylellinen. Pitkä ketju, kivi lähellä sydäntä. 

Tiesin, ettei äitini vanhalla sormuksella ollut juuri muuta kuin tunnearvoa, mutta uskalsin silti lähettää sen Tarjalle ja kysyä saisiko hän pelastettua siitä edes jotain. Yllätys oli valtava ja todella mieluisa, kun Tarja kertoi saavansa uusiokäyttöön koko sormuksen!

Saisin toivomani pitkän ketjun, ja siihen sormuksessa käytetyn kiven. Kiven ympärille tehtäisiin pelkistetty hopeareunus. Tämän lisäksi ketjuun tulisi mukaan myös äitini sormus, jossa saatiin säilytettyä vanhat kaiverrukset mukana.

Olin valtavan innoissani Tarjan ideasta ja suunnitelmista. Oli myös kiva nähdä, miten suunnittelija käytti työssään vanhaa kunnon lyijykynää. Kaikki käsityö on näin 3D aikana mukavaa vaihtelua.

Viikko suunnittelusessiostamme Tarja lähetti minulle kuvia valmiista korusta. En ollut uskoa silmiäni! Äitini vanha sormus kivineen oli kiiltävä, kirkas ja kaunis, ja se istui pitkään kaulakoruun täydellisesti!

Tarjan ottamat kauniit kuvat korusta vaaleanpunaisten hentojen kukkien kanssa saivat ilon kyyneleet silmiini. En olisi prosessin alussa osannut edes kuvitella, miten kaunis lopputulos tulee olemaan. Eteenkään kun minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa siitä, millaisen korun haluaisin. Onneksi annoin Tarjalle vapaat kädet!

Jos Teiltä löytyy korurasiasta tai lipaston nurkasta vanhoja koruja, joita ette jostain syystä enää käytä, suosittelen todella lämpimästi ottamaan Tarinakoruun yhteyttä. Oli niin kivaa miettiä yhdessä Tarjan kanssa korulle uutta elämää. Vanhoista koruista saa metallin sulattamalla tehtyä ihan mitä vaan! Tämä on kierrätystä, järkevää kuluttamista ja kotimaista käsityötä parhaimmillaan!

Postauksen toinen kuva minun ottamani, loput kuvat Tarinakoru

Toivotonta valmistautumista – saksien kanssa vaatekaapin kimppuun

tunnetila: huvitus

Ystäväni Reetta soitti minulle torstaina. ”Mä tiedän, että sä oot vaan kotona ja välttelet ihmisiä, mutta voitaisko silti nähdä huomenna? Tarvitsisin asukuvausapua yhteen kamppikseen, ja olisi muutenkin tosi kiva nähdä.”

Ensimmäinen reaktioni pyyntöön oli kauhistus. Eihän nyt tällaisena aikana ketään voi tavata! Sitten aloin miettiä, miten kivaa olisi päästä höpöttelemään ystävän kanssa. Sen jälkeen totesin, että asukuvathan otetaan yleensä aika kaukaa, monen metrin päästä, eli lähikontaktia tuossa ei synny.

”No hitto nähdään! Jos mäkin nyt lähes viidenkymmenen kotipäivän jälkeen jaksaisin meikata ja laittaa kunnolliset vaatteet päälle, niin voisitko sä ottaa myös musta muutaman kuvan?” ”Totta kai otan!”

Siispä sovittiin treffit perjantaille.

takki Burberry, huppari Erdem X H&M, farkut Andiata (diy), lenkkarit Stella McCartney x Adidas (second hand, Zadaa)

Olisittepa olleet kärpäsenä katossa, kun valmistauduin tapaamiseemme. Nauroin välillä kotona yksin ääneen, kun olin niin onneton kaikkine touhuineni. Yritin kyllä laittautua vanhaan malliin, mutta mistään ei tullut mitään.

Kuivasin hiukset suihkun jälkeen hiustenkuivaajalla ensimmäistä kertaa lähes kahteen kuukauteen. Hiustenkuivaajasta leijui ilmoille palaneen käryä. Kokeilin laittaa jonkinlaista kampausta, mutta mikään ei onnistunut ja päädyin jokapäiväiseen ponnariin.

Otin meikkipussin esille, mutten halunnut tarttua yhteenkään sutiin tai purkkiin. Laitoin korvikset korviin ja suihkautin korvan taakse hajuvettä. Tuijotin meikitöntä itseäni kylppärin peilistä varmaan vartin ja totesin, että olen aivan hyvä näin.

Vaatekaappia tuijotin samalla lasittuneella katsella kymmenen minuuttia. Päätin, että harmaasta turvahupparista en luovu. Jalkaan halusin laittaa  Zadaasta löytämäni Stella McCartneyn supercoolit sneakerit, mutta housuista oli tulla ongelma.

Kaikki housuni näyttivät todella kulahtaneilta, nyppyisiltä ja aikansa eläneiltä. Ainut freesi pilkahdus housuhyllyllä oli monta vuotta vanhat valkoiset farkut. Vetäisin farkut jalkaani. Totesin niiden olevan kamalat ja hain keittiöstä sakset. Niks naks, lahkeet poikki ja uusi sovitus. Heti alkoi näyttää paremmalta!

Sakset kädessä vaatekaapin edessä seisoessani huomasin kaapissa mekon, jonka olin ajatellut laittaa kirppikselle. Mekko oli muuten sievä, mutta siinä oli minulle hauiksen kohdalta liian kireät hihat.

Suit sait ja tuumasta toimeen. Levitin mekon lattialle ja leikkasin siitä summan mutikassa hihat irti. Mekko päälle ja peilin eteen. ”Oho, tulipa hyvä!” Mekko takaisin kaappiin, farkut jalkaan ja takki päälle. Reetalle viesti: ”Oon nyt valmis, lähden tulemaan!”

Meikittömien kasvojen ja vaatekaapin tuijotteluun käytin aikaa yhteensä vajaan puoli tuntia, farkkujen ja mekon uudistamiseen meni alle 5 minuuttia. Nähtävästi sitä saa paljon aikaan, kun keskittyy olennaiseen!

Saavuin treffeille meikittömänä, kumihanskat kädessä. Reetan mielestä olin antanut periksi koronalle kun en edes yrittänyt ehostaa itseäni. ”Oon ihan hyvä näin”, totesin. ”Otetaanpas nyt niitä kuvia!”

Kuvat: Reetta E