tunnetila: hauskuus
Beach House Kitchen -blogin Heli haastoi minut kertomaan itsestäni 8 asiaa, joita uskon, että blogini seuraajat eivät minusta vielä tiedä. Huh, aikamoinen miettiminen näissä oli, olenhan kirjoittanut blogiani jo kohta 14 vuotta. Noiden vuosien aikana kanssanne on tullut jaettua jo vaikka mitä!
Kahdeksaan faktaan asti en päässyt, mutta tässä kuitenkin 5 asiaa, jotka pienellä pinnistelyllä keksin.
1. Olen aikuisena keräillyt Barbie-nukkeja
Rakastin lapsena leikkiä barbeilla. Barbieleikkimme naapurissa asuvien tyttöjen kanssa kestivät useita päiviä, ja leikit valloittivat omakotitaloistamme kokonaisia huoneita.
Joskus parikymppisenä päätimme ystäväni kanssa ostaa toiselle ystävällemme synttärilahjaksi Barbien. Vähän vitsillä, vanhojen hyvien aikojen kunniaksi. Kuinka ollakaan, tuon nuken mukana meille avautui täysin uusi maailma!
Aloimme Googlailla millaisia barbeja nykyään valmistetaan, ja pian löysimme aikuisille (yli 15 vuotiaille) tarkoitetun keräilybarbien maailman. Muutamassa vuodessa minulla oli sata erilaista keräilybarbia, ja viiden vuoden päästä nukkeja oli jo 200.
Käytin ison osan palkastani satoja dollareita maksaviin keräilynukkeihin, joita tilasin Jenkeistä. Nukkejen vaatteet olivat Versacen, Armanin tai Badgley&Mischkan suunnittelemia, ja niiden kaulassa roikkui aitoja Swarovski-kristalleja. Metsästin myös ympäri maailmaa vanhoja vintage-nukkeja 50-luvulta.
Aktiivista keräilyä kesti ehkä noin kymmenen vuotta, kunnes kanssani Barbeja keräillyt ystäväni muutti ulkomaille. Ystävän muuton jälkeen keräilyinnostukseni alkoi hiipua, ja möin kerralla pois yli sata nukkea.
Barbiet ovat olleet kuitenkin tärkeä ja rakas osa elämääni ihan pienestä asti, joten ihan kaikista nukeistani en ole vieläkään luopunut. Vintillä on edelleen kymmeniä nukkeja lapsuudestani, ja keräilynukkejakin minulta löytyy vielä parikymmentä.
2. Olen esiintynyt useamman kerran televisiossa
Yksi tv-esiintymisistäni liittyy juuri yllä mainitsemaan Barbie-keräilyyn. Ystävästäni ja minusta tehtiin noin 15 vuotta sitten insertti Ajankohtaiseen kakkoseen. Insertissä kerrottiin aikuisista, jotka tekevät lapsenomaisiksi ajateltuja asioita, esim. rakentelevat vaikkapa junaratoja tai keräilevät leikkiautoja tai Barbie-nukkeja.
Suostuin haastatteluun sillä ajattelin, että insertistä tulee hauska ja kepeä. Halusin näyttää ihmisille, että itseä ei kannata ottaa liian vakavasti, ja että kauniiden asioiden keräily on ihan ok, oli ne asiat sitten lasiesineitä tai vaikkapa designereiden suunnittelemia nukkeja.
Noh, jutun lopputulema oli se, että minusta sai todella itsekkään ja ärsyttävän kuvan. Juttuun oli mm. irrotettu asiayhteydestä lause, jossa totesin, että en halua lapsia, koska haluan pitää kaikki barbiet itselläni. Ah miten ihanaa!
Toki olin tuon lauseen haastattelussa ääneen sanonut, eli periaatteessa voin syyttää siitä vain itseäni. Tuo yksittäinen lause oli kuitenkin leikattu irti kohdasta, jossa kerroin, että lapsille on leikkejä varten ihan eri nuket, nämä kalliit keräilynuket on tarkoitettu aikuisille, niin pikkasen kyllä vitutti kun sanomani oli saatu editoimalla täysin uuteen uskoon.
Jos tuosta jotain opin niin sen, etten mene enää koskaan telkkariin kenenkään haastateltavaksi.
3. Ihmiseksi, joka ei juurikaan kokkaile, minulla on valtavasti ruokakirjoja
Kun muutimme heinä-elokuun vaihteessa, huomasin, että minulla oli 27 ruokakirjaa! Olen testaillut uusia reseptejä ehkä kuudesta kirjasta, ja kaikki muut kirjat ovat olleet hyllyssä koskemattomina jo vuosia.
Karsin kirjoja muutossa, ja nyt kokkikirjoja on hyllyssä ”enää” 18. Päätin samalla, etten enää hanki hyllyyn yhtään teosta pölyttymään, ennen kuin alan kokkailemaan niistä säännöllisesti.
Juuri kun olin tuon ostamattomuuspäätöksen tehnyt, sain kuulla, että Hanna Gullichsenilta oli tulossa uusi Kokin kotiruokaa -kirja. Hannan reseptit on aina ihania, joten taistelen edelleen sitä vastaan, etten osta muutama viikko sitten ilmestynyttä uutukaista itselleni.
Vai voisikohan tuon kirjan vielä ostaa? Eikö tasan 20 kokkikirjaa ole ihan hyvä tasaluku?
4. Aina silloin tällöin ajattelen haluavani näyttelijäksi
Moni haaveilee lapsena ja nuorena olevansa aikuisena kuuluisa laulaja tai näyttelijä. Itse en moisesta nuorempana haaveillut (haaveammattini oli lapsena radiotoimittaja), mutta ihan viime vuosina olen alkanut miettiä, voisiko minusta olla näyttelijäksi.
Teatterinäyttelijäksi en haluaisi missään tapauksessa, sillä minulla on niin huono muisti, etten oppisi repliikkejäni koskaan ulkoa. Sitä paitsi jännitän usein esiintymistä, joten olisin vatsa ruikulilla koko näytöksen ajan. Mutta joku leffa tai tv-sarja, jossa tapahtumat kuvataan kohtauksittain, olisi ihan superhauskaa tehdä!
Jos kuitenkin totta puhutaan, niin näyttelijähaaveeni poistaa viimeistään se, etten haluaisi olla julkisuudessa. Olisi kamalaa, jos minut tunnistettaisiin kadulla kävellessä. Hyi olkoon.
5. Olen alkanut haaveilla muutosta pois pääkaupunkiseudulta
Muutimme pari kuukautta sitten, enkä halua muuttaa seuraavaan kymmeneen vuoteen yhtään mihinkään. Muuttaminen on karmeinta ikinä, ja saa psyyken romahtamaan. Olen kuitenkin alkanut kyllästyä pääkaupungin naurettavaan hintatasoon ja hektiseen elämään, joten seuraavan kymmenen vuoden varalle minulla alkaa olla suunnitelma kasassa.
Haluan asua seuraavat 10 vuotta nykyisessä asunnossamme, mutta näiden vuosien aikana olisi kiva löytää jostain muualta kiva omistusasunto, jonka voisi laittaa nyt vuokralle. Kymmenen vuoden päästä voisi hidastaa elämää ja muuttaa tuohon asuntoon, joka olisi meillä jo valmiina ”vanhuutta” varten.
Minulla ei ole oikein koskaan ollut mitään pitkän aikavälin suunnitelmia. Olen elänyt aikalailla päivä kerrallaan, enkä ole haaveilut sen kummemmista asioista. Nyt poikkeuksellisen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut miettiä tulevaisuuta, ja sitä, mitä todella haluan elämältä.
Tiedän, että mitä tahansa voi sattua ja maailma voi mullistua kymmenessä vuodessa vaikka mihin suuntaan, mutta tuntuu silti aika kivalta, että minulla on vihdoin jonkinlainen suunnitelma seuraavalle vuosikymmenelle. Toivotaan että kaikki menee hyvin, ja että koko 20-luku ei olisi näin perseestä, mitä tämä ensimminen vuosi on ollut.
Kuvat: Vilma
14
Ihan sama juttu mulla! Haastattelun sävy muuttui kerran täysin päälaelleen, kun aivan eri kysymykseen antamani vastaus liitettiin eri kysymyksen yhteyteen. Vieläkin 10 vuotta myöhemmin ottaa päähän. 🙁
P.S. Ihanat kuvat! <3
Voi ei Iina, sinullakin kamala haastattelukokemus?! 🙁 Nuo haastattelujen editoinnit voi olla kyllä niin perseestä!!! Haastatteluani oli tekemässä mukavan tuntuinen toimittaja, mutta sitten kun paljastui millaisen kuvan hän halusi antaa meistä, mieleni hänen suhteensa muuttui täysin. 🙁
Oi miten kiva oli lukea vastauksiasi! Barbie-rakkaus, minulla tosin se loppui siihen kun otimme koiranpennun ja se söi kaikki mun barbit, Cindyt ja Daisyt. Dynastian innoittamana ompelin kyllä melkoisia vaatteita barbeileni, löytyi olkatoppausta ja kunnon fantasiahörhelöä! Ymmärrän niin hyvin ärtymyksesi koskien just haastatteluita – aina osataan jotenkin kirjoittaa tai leikata siten, että irrotetaan jokin asia täysin kokonaisuudesta ja saadaan näyttämään ihan hölmöltä koko juttu. Siksi en mielelläni lähde enää mihinkään juttuihin kun ei edes saa oikoluettavaksi. Sinusta olisi kyllä näyttelijäksi, ihanan sielukkaat kasvot ja karismaattinen olemus!
Oi ihanaa Heli, sinullakin on barbie-taustaa! Mutta voi kamala minkä kohtalon barbiesi saivat! En tiedä itkeäkö vai nauraa. 😀
Joo, kaikki haastattelut on kyllä nykyään pannassa, etenkään jos niitä ei saa oikoluettavaksi tai nähdä etukäteen. Suora lähetys olisi hyvä, siinä ei kukaan pääse editoimaan sanomisiasi. Mutta toisaalta se taas jännittäisi niin paljon, että tulisi varmasti mokailtua ihan itse. 🙂
Voi Heli tuo viimeinen lauseesi! <3 <3 <3 Kiitos, niin ihanasti sanottu! <3
Mielenkiintonen postaus! Samaistuin aika moneen, varsinkin maholliseen muuttoon kaupungista pois joskus tulevaisuudessa. Talla hetkella vahan outo olo kun myytiin meidan mokki eilen. Jossain vaiheessa oli mielessa etta jos siita tulis ”vanhuuspaikka” mutta olis vaatinu ison rempan. Tassa vaiheessa kahden kodin hoitaminen liian raskasta niin luovuttiin sitten mokista. Ehka joskus myohemmin muutto kokonaan jonnekkin pienempaan paikkaan? Suunnitteleminen on kivaa (ja joskus toteutus yhta kivaa ja joskus vahan pyllysta kun huomaa etta eipa ollukkaan hyva sunnnitelma).
Ah, Barbit oli kylla jees! Muistan itte viela kun Barbille saatiin helposti poreallas muoviastiasta ja pillin puhaltamisesta. 🙂
HAHHAH, ihana muisto: barbien poreallas kotikonstein! En kestä! 😀
Ai te möitte mökin? Toivottavasti löydätte tilalle uuden ja entistä ehomman, jos myyminen alkaa jossain vaiheessa kaduttaa. Mutta joo, kyllä sitä näin vanhempana alkaa kaivata johonkin vähemmän hektiseen ympäristöön. Etenkin kun on kotoisin pieneltä paikkkunnalta, niin tietää, että elämä on paljon muutakin kuin kaupungin hälinää.
Kiitos kun kerroit! Aika ikävää tuo editoiminen; yksi lause ilman asiayhteyttä voi näyttäytyä ihan erilaiselta. Minä olin just päättänyt, että teen mun ainoasta ruokakirjastani kaikki reseptit. Muutama on jo tehty. Sinä taidat olla keräilijäluonne ja ehkä ruokakirjojen ostaminen on osaksi keräilyä. Ei keräilyn kuuluu olla järkevää eikä käytännöllistä. Joskus on vain kiva selailla ja nauttia omasta kokoelmasta.
Ihana kommentti Merikukka! <3 Jos en keräile barbeja, keräilen sitten jotain muuta, esim. ruokakirjoja. 🙂 Jos totta puhutaan, niin olen saanut noista ruokakirjoista 16kpl ruokabloggaajakavereiltani, jotka ovat julkaisseet uuden kokkikirjan. Eli onneksi en ole ostanut niitä kaikkia itse. 🙂 Ihana tavoite sinulla, yhden ruokakirjan kaikki reseptit läpi! Maukas ja ihanan vaihteleva syksy tulossa!
Et kyllä usko, olen seurannut sun blogia ihan todella monta vuotta, välillä tiiviimmin ja välillä harvemmin, ja vasta NYT osasin yhdistää, että mehän on hengattu joskus viitisentoista vuotta sitten samoilla Barbie-foorumeilla netissä! Mulla hieman sama tarina, että harrastus on sittemmin hiipunut, mutta jäljellä olevat nuket on kyllä esillä edelleen.
Samaistun myös tuohon keittokirjaongelmaan, laitan paljon ruokaa, mutta harvoin resepteistä. Olen nyt päättänyt testata mitkä niistä on oikeasti tarpeellisia: laitoin kaikki paitsi kaksi useimmin käyttämääni yläkaapin ylimmälle hyllylle ja päätin, että sieltä otetaan jotain takaisin esille vain jos oikeasti käytän jotain reseptiä niistä. Puoleen vuoteen ei ole vielä yksikään kirja sieltä tehnyt paluuta, katsotaan josko edes joulu tuottaa sieltä jonkun takaisin…
Hei jeeeeee! Ihan mahtavaa että taas törmättiin, muuallakin kuin Barbie-ympyröissä. 🙂 Niin kivaa että olet löytänyt myös tänne blogiini! <3 En tiedä voikohan tärkeimmistä nukeista koskaan luopua... Toivottavasti ei tarvitse. Barbiet on musta edelleen niin upeita! <3