tunnetila: ärsytys
Miten Teillä menee? Mitä kuuluu? Onko kaikki hyvin?
Minulla on päällisin puolin kaikki hyvin. Olen pysynyt terveenä, tykkään tehdä etätöitä kotona, tekemäni työ on mielekästä ja nelipäiväinen työviikko on luksusta parhaimmillaan. Elämäni on muutenkin mallillaan. Välillä kuitenkin tuntuu, että pää räjähtää tähän koronatilanteeseen.
Haluaisin piipahtaa ruokakaupassa ilman kasvomaskia ja käsidesin kanssa lotraamista. Haluaisin matkustaa ratikalla ilman maskia. Tai no, oikeastaan haluaisin edes matkustaa ratikalla, sillä en ole käyttänyt julkisia kulkuvälineitä sitten alkusyksyn. Haluaisin uimaan. Haluaisin tavata kummilapsiani. Haluaisin käydä taidenäyttelyissä ihastelemassa rohkeasti käytettyjä värejä. Haluaisin mennä pilatekseen ja kuntosalille. Haluaisin ystäväni kanssa viikonloppulomalle.
Haluaisin myös elokuviin. Uppoutumaan elokuvateatterin pehmeään penkkiin, uusiin maailmoihin ja syömään vähän irtokarkkeja. Sitä haluaisin ehkä ihan kaikista eniten tällä hetkellä. Mutta ei, tämä sonta se vain jatkuu ja jatkuu.
pusero Marimekko, housut People Tree*, laukku Marimekko/DIY, kengät Pomar*, korut Lillan Helsinki*, kello Suunto*
Välillä kaikki omat tekemiset, tai enemmänkin tekemättä jättämiset ja sääntöjen noudattamiset, tuntuvat turhilta.
Esimerkiksi viime sunnuntaina olin päiväkävelyllä puolen päivän maissa. Kävelin erään karaokebaarin ohi. Baariin hoippui isompi porukka ihmisiä, kaikilla siideritölkit kädessä. Tuhannen päissään, sunnuntaina klo 12. En usko, että tuo porukka piti ravintolassa sisälläkään sen suurempia turvavälejä, mitä ulkona toisiaan kaulaillessaan.
Porukan ilonpitoa katsoessani mietin, että olen viimeksi nähnyt ystävistäni Idaa, ja häntäkin ulkona kävelylenkin merkeissä. En myöskään mennyt ystäväni syntymäpäiville, jonne olisi tullut lisäkseni kaksi muuta ihmistä. Synttäreille olisi täytynyt matkustaa junalla. Liian suuri riski.
Välillä jaksan rajoituksia paremmin, mutta välillä tulee aallonpohjia, jolloin tuntuu ettei tämä poikkeustila lopu koskaan.
Toivottavasti Te jaksatte yhä tsempata, eikä kotona seinät ala kaatua päälle. Kyllä tätä varmaan jaksaa, kun vaan alkaa miettiä mitä tapahtuisi, jos kaikki käyttäytyisivät kuin koronaa ei olisikaan.
Sillä hyvällä omatunnolla, mikä tulee ajatuksesta, että minua ei ainakaan voida syyttää vastuuttomasta käytöksestä ja viruksen levittämisestä, ehkä saa tsempattua itsensä ylös aallon pohjalta.
Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe
8
Samoja mietteitä. Eniten turhauttaa, että on itse ollut lähinnä kotona maaliskuusta lähtien ja sitten on
nämä joita ei koske mitkään rajoitukset. Esim järjestetään 150 henkilön juhlia vaikka rajoitus on 10 hlö. En vaan ymmärrä.
TÄMÄ!!! En voi käsittää. 🙁 Mitä paremmin sääntöjä nyt totellaan, sitä nopeammin päästään järjestämään juhlia ihan me kaikki. Mutta ei, kun MINÄ haluan kutsua nyt sata parasta ystävääni juhlimaan, niin MINÄ kutsun, oli tilanne mikä tahansa! Voi itku!
Tunnistan saman <3 Vaikka elämä on tosiaan oikein kivasti: näen ystäviäni n. viikottain ulkoharrastusten parissa ja lasten kanssa aika hurahtaa kuin siivillä (+uusi ihmissuhde <3), mutta
1) haluan konsertteihin (olen mm. viime syyskuusta lähtien roikkunut Pariisin Kevään siirretyn keikan perässä.. Taas olisi uusi yritys Treella, mutta saa nähdä miten käy; viime keväinen Ludovico Einaudin konsertti siirtyi ensi syksylle – toivottavasti se onnistuu);
2) haluan lentokoneeseen ja rantalomalle;
3) haluan tavata ja istua iltaa ihmisten kanssa, jotka ovat sellaisessa työssä, että muuten eivät voi tavata (etteivät itse sairastu ja sairastuta näin muita);
4) haluan laittaa huulipunaa kaupungille, niin että sen näkevät myös ihmiset kaupoissa;
5) haluan tavata kaikkia 140 työkaveriani jossain firman juhlassa tai muussa tapahtumassa;
…
on ikävä normaalia.
Ja nyt jos joku sanoo, että vanhaa normaalia ei tule, niin h**ta p.
<3 m
Voi miten ihana lista! <3 Rantalomasta mä en edes uskalla haaveilla, huulipunasta ehkä jo vähän. 🙂 Mutta sun tämän hetkinen tilanteesi on kyllä ihana ja onnellinen. Oon niin onnellinen puolestasi! <3
En meinaa jaksaa.
Voi Petra! <3 <3 <3 Koskahan me voitais nähdä?! Sit kyllä mennään heti yhdessä teatteriin kun se on sallittua! Ja otetaan väliajalla leivoskaffet! (Tai siis teet meidän tapauksessa...) Tai hitto vaikka sherryt, kuten kaikki itseään arvostavat mummut. <3
Samat fiilikset kuin sinulla. Yritän rajoittaa kontaktejani niin paljon kuin mahdollista, mutta samalla tuntuu, että seinät ja etätyöt kaatuvat päälle. Ei auta päivittäiset kävelyt, netflix tai kirjat. Onneksi on läheisiä ja ystäviä, joihin voi olla yhteydessä. Kaikki verkossa tapahtuva tuntuu raskaalta eli kun on ollut pitkän työpäivän koneen ääressä, ei ilahduta se, että harrastuksia voisi jatkaa sen saman koneen äärellä koko illan. Jaksamista.
No JUST tämä! Koko ajan kehotetaan olemaan yhteydessä Zoomien ja ties minkä kautta, mutta kun istut jo valmiiksi koko työpäivän koneella, niin mikä tahansa olisi parempi vaihtoehto. Onneksi saa sentään käydä ystävien kanssa ulkona kävelyllä. Ja iik, sinä päivänä kun mulla oli tammikuun alussa synttärit, niin mun ystäväni halasi minua lenkillä. Tuli ihan hirmuisen syyllinen olo yhdestä onnitteluhalauksesta! 🙁 Niin surullista! Jaksamista sinullekin Salli!
Tähän saakka olen jaksanut ihan hyvin, mutta tänään alkoi masentaa kun rokotetoivo tempaistiin johonkin hamaan tulevaisuuteen.
Rokotteiden viivästyminen kertoo samaa tahtia pidentyvästä poikkeustilasta. En tiedä miten jaksan, jos ensi syksynä vielä kökitään kotona eikä nähdä ketään. 🙁 Mut ei auta kuin tsempata ja jaksaa! <3
Hei !
Aika tutulle kuulostaa tuo elo, itse olen käynyt siellä pikitienpäässä viimevuoden helmikuussa, kävin silloin oopperassa.
Ikävä on lapsenlapsia jotka asuvat Tapiolassa, lokakuussa viimeksi tavannut, eläkkeellä olevana hoitajana toimin omantunnon mukaan, ehkä tämä vielä loppuu. Täällä tilanne kohtuullinen, voi hiihtää ja harrastaa, ryhmät pieniä ja tilat suuret, aina voi pulahtaa avantoon kun ahdistaa. Asusi on ihana, hyvää jatkoa sinulle.
Ihana kuulla, että sinulla on paljon kivoja hararstuksia siellä kotipuolessa. Avanto vie varmasti ahdistuksen aika hyvin pois mielestä, ainakin hetkeksi. toivotaan kovasti, että pääset tapaamaan lapsenlapsiasi mahdollisimman pian! Aurinkoisia talvipäiviä sinulle Else! <3