Detoxin jälkeinen elämä – Mitä opin?

tunnetila: tyytyväisyys

Lopetin toissa viikolla päivittäisen sokerin mussuttamisen. Oli pakko ottaa itseä niskasta kiinni, sillä olin syönyt suklaata joka päivä viime lokakuusta lähtien. En välttämättä syönyt suklaata päivässä kovin paljon, iltapäiväteen kanssa saattoi mennä kaksi riviä suklaalevystä, mutta kun söin sitä joka päivä, ja jo lounaalla aloin odottaa päivän parasta hetkeä, eli iltapäiväteetä jolloin saisin suklaata, niin ei tuo kovin järkevältä tuntunut.

Olin juuri miettimässä mikä olisi paras tapa päästä eroon suklaakierteestä, kun sain tuttavaltani Rosilta viestin. Ekokosmetologina ja ayurvedisen ihonhoidon asiantuntijana toimiva Rosi oli kehittänyt perinteiseen Ayurvedaan pohjautuvan kolme päivää kestävän Beauty Detoxin, ja oli järjestämässä kurssiaan ensimmäisen kerran helmikuun alussa. Rosi kysyi kiinnostaisiko minua lähteä kurssille mukaan. Ehdottomasti! Kurssi tuli minulle täydelliseen saumaan.

Kevensin ruokavaliotani neljän päivän ajan ennen detoxia, eli jätin pois kofeiinin ja sokerin. Myös liha ja alkoholi täytyi jättää pois, mutta käytän lihaa ja alkoholia niin harvoin, että niiden poisjättäminen ei vaikuttanut ruokavaliooni.

Varsinainen detox kesti kolme päivää. Detox meni minulla kuitenkin niin hyvin, että noudatin detoxiin liittyvää päivärytmiä ja ruokavaliota vielä neljännenkin päivän. En kerro nyt enempää Rosin kehittelemästä detoxista, sillä parasta on kokea tuo kaikki itse. Suosittelen ottamaan osaa seuraaville kursseille sitten kun niitä on tulossa.

Detoxin lopettamisesta on kulunut huomenna viikko, enkä ole vieläkään käyttänyt lainkaan kofeiinia. Ihastuin detoxin aikana supersimppeliin komboon: keitettyä vettä sitruunan ja raastetun inkiväärin kera. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta juomassa on niin raikkaita, selkeitä ja luonnollisia makuja, että juon sitä päivän aikana teen sijaan useita kupillisia.

Opin detoxilla myös sen, että minulle sopii parhaiten kaiken veden juominen lämpimänä. Detoxin aikana ei juotu lainkaan kylmää vettä, vaan kaikki vesi juotiin niin kuumana kuin mahdollista. Keitin aamulla vettä, jonka kaadoin jemmaan termariin. Aina kun janotti, otin termarista kuumaa vettä, ja join sen sellaisenaan. Vatsani ei ollut detoxin aikana kertaakaan turvoksissa!

Normaalisti minusta tuntuu, että vesi jää vain lillumaan vatsaani, ja saa aikaan valtavan turvotuksen. Muistan kun kerran Thaimaan lomalla olin menossa hierojalle, ja hän ei suostunut hieromaan minua. Hieroja kertoi, että he eivät hiero raskaana olevia. Jouduin selittämään hänelle, että vatsani on pyöreä kuin jalkapallo ainoastaan juomani veden vuoksi joka ei imeydy kunnolla. Lämpimän veden kanssa ei ollut lainkaan tätä ongelmaa. Miten ihana oivallus!

Sokerin olen saanut nyt parin viikon ajan pääosin hedelmistä. Ainoastaan Runebergin päivänä söin yhden Runebergin tortun. Olen niiiiiin iloinen tästä muutoksesta. Toki myönnän, että ihan jatkuvasti tekisi mieli ostaa laskiaispullia, tai aloittaa Tony’s Chocolonelyltä juuri ennen detoxia saamani neljä suklaalevyä, mutta aina kun tekee mieli herkkuja, pilkon kulhoon omenan ja appelsiinin sekä tummia rypeleitä, ja rouskuttelen niitä. Toistaiseksi olen pärjännyt hyvin näin.

Tavoitteena on pitää viikossa vain yksi herkkupäivä. Tällä viikolla se oli perjantai, jolloin söin Runebergin tortun. En tiedä pystynkö olemaan näin jämpti kovinkaan monta viikkoa, mutta parempi edes hetki, kuin jatkuva herkkujen mussutus. Olen nimittäin ilman sokeria paljon energisempi. Sokeripöhnässä nukkuisin vain koko ajan.

Detoxista jäi ihan superhyvä olo, ja aion jatkaa kofeiinitonta ja herkutonta elämää niin kauan kuin siltä tuntuu. En kuitenkaan halua olla missään asioissa ehdoton, enkä halua kieltää itseltäni mitään, joten herkuttelu kuuluu elämääni jatkossakin. Toivottavasti ei kuitenkaan enää ihan joka päivä!

Ps. Jos Ayurveda kiinnostaa, niin kannattaa seurata Rosia Instassa (@rosilindas), tai tilata hänen nettisivuiltaan uutiskirje. Molemmista kanavista pääsee kuulemaan, mitä kaikkea kivaa jatkossa on tulossa!

5
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Kikka
    07/02/2021 at 16:44

    Kiitos postauksesta! Tuo kuuma vesi+sitruuna+inkivaari vinkki onkin tosi hyva ja kokeilen jo tanaan. Minun suklaansyonti on kanssa mennyt ihan overiks. Loysin Aldi-ruokakaupan saksalaiset suklaat ja niita menee monta palaa joka ikinen paiva. Vaikee on kierretta pysayttaa mutta postaukses antaa toivoa etta on mahollista!

    • Reply
      Nina
      07/02/2021 at 19:24

      Ihana kuulla sinusta Kikka! <3 Kuuma vesi, sitruuna ja inkiväärikombo on hyvää, ja samalla se lämmittää kehoa ja buustaa aineenvaihduntaa. Suklaakierteeseen joutuminen käy mulla tosi helposti. Suklaa vaan on ihan liian hyvää! Tsemppiä meille suklaan seireenimäisen huudon vastustamiseen! 🙂

      • Reply
        Kikka
        09/02/2021 at 21:20

        Join eilen inkivaari-sitruuna vetta mutta soin kanssa aika monta palaa suklaata. Eli meni vaan 50% overiks kun sain kummiskin sen veden juotua! Pitaa aina ajatella positiivisesti. 🙂

        • Reply
          Nina
          10/02/2021 at 10:56

          Hahahah! Just hyvä balanssi! 😀

  • Reply
    Seijahannele
    10/02/2021 at 14:16

    Hei. Kuuma vesi+sitruuna+inkivääri -vinkki on nyt kokeiltu – ja hyväksi havaittu. Kiitos siitä.
    Aurinkoisia pakkaspäiviä!

    • Reply
      Nina
      11/02/2021 at 21:03

      Jee, kiva kuulla että kokeilit! Minä juon tuota edelleen joka päivä. Nyt on jo kolme viikkoa ilman kofeiinia takana. Aika mahtavaa! (Tosin lempijuomastani, laadukkaasta Earl Grey teestä en halua luopua kokonaan. Mutta toistaiseksi mennään näin!)

  • Reply
    NOORA
    11/02/2021 at 08:37

    Sitruunainkiväärijuoma on myös oma suosikkini ja loistava vaihtoehto kahville. Heitän usein myös sekaan hitusen kurkumaa! <3

    • Reply
      Nina
      11/02/2021 at 21:01

      Oi mikä vinkki. Kiitos Noora, otan kurkumalisän testiin! <3

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.