Larppi tavalliseen elämään

tunnetila: ilo

Olen alkanut harrastaa larppaamista. Kuten muutkin larppaajat, valitsen itselleni hahmon, laittaudun huolellisesti päästäkseni kunnolla hahmon sisälle ja lähden pelaamaan roolipeliä ennalta suunniteltuun maastoon.

Hahmo joksi pukeudun, on minä itse ennen korona-aikaa. Laitan siis meikkiä ja puen päälle ihan oikeat vaatteet. Roolipelin suoritan Helsingin keskustassa.

Larpissa kuvittelen olevani ajassa, missä pandemia ei ole vielä saapunut, ja voin tehdä niitä asioita, joita tein ennen poikkeustilaa. Olen viimeisten viikkojen aikana mm. käynyt elokuvissa.

Helsingissä on auki muutama pieni elokuvateatteri, ja minun valintani on ollut turvalliseksi havaittu Kino Engel. Kerran viikossa kolmen viikon ajan olen ostanut lipun elokuviin ja päässyt 11€:lla pois vallitsevasta todellisuudesta. Karkkia tai muuta syötävään ei mukaan ole voinut ottaa, sillä teatterissa ollaan maski kasvoilla, mutta muuten teatterissa on tuntunut siltä, että kaikki on kuin ennenkin.

Elokuvateatteriin myydään yhteen näytökseen kuusi lippua (aiemmin määrä oli 10), ja ihmiset sijoitellaan istumaan eri puolille salia. Turvavälit pitävät ja elokuvanautinto on taattu. Tosin perjantaina kävin katsomassa Roy Anderssonin uusimman ”Kohti ääretöntä” ja meinasin lähteä leffasta pois kesken kaiken.

Normaalisti rakastan Anderssonin estetiikkaa. Eleettömyyttä ja niitä tarkoin harkittuja lauseita, jotka kertovat muutamalla sanalla maailmasta olennaisen. Näin pandemian ahdistamana olin kuitenkin tukahtua elokuvan kurjuuteen. Kun lähes koko maailmalla menee huonosti, kaipaan elämääni iloa, naurua ja komediaa, en lisää masennusta tai kuolemanpelkoa. Tähän hetkeen en siis valitettavasti voi suositella Anderssonin uusinta elokuvaa oikeastaan kenellekään. En ainakaan meille herkkiksille.

Elokuvien lisäksi normaalielämän larppiin on kuulunut mm. kalakeittolounas (muuten tyhjässä) ravintolassa, käynti taidegalleriassa (jossa ei ollut samaan aikaan ketään muuta), ja jossa Veikko Hirvimäen puuhahmot ilahduttivat todella, sekä jättimäinen laskiaispulla kera cava-lasillisen (kahvilassa oli lisäkseni yksi perhe ja nuori pari).

Larpin tärkein osuus onkin kohteen ninjamainen lähestyminen. Ensin valitaan paikka minne halutaan mennä. Sen jälkeen hiiviskellään hetki ikkunan takana ja tarkistetaan, että sisällä ei ole muita ihmisiä. Jos ihmisiä on liikaa, siirrytään uuteen kohteeseen.

Ensi viikosta lähtien järeämmät rajoitukset astuvat taas voimaan, ja entisen elämän larppailu jää hetkeksi tauolle. Pakko kuitenkin myöntää, että jään nyt kotoilemaan hieman paremmalla mielellä, kun olen päässyt vähän elämään myös kodin ulkopuolella.

Toki turvavälein, käsidesin kanssa ja maski kasvoilla, mutta elämää se on sekin!

9

(4) Kommentit

  1. H. Else says:

    Hei ! Oli kiva lukea pääsystä elokuviin ja kahvilaan. Itsellä on ollut mahdollista harrastaa, nyt tilanne muuttunut ja tauolle jäävät. Onneksi hiihto jää ja lumitilanne hyvä.
    Kaipaan kyllä sinne Helsingin iloihin, vuosi tuli täyteen kun olen siellä ollut.
    Täytyy sinnitellä, mukavaa kevättä kumminkin.

    1. Onneksi tykkäät Else hiihtää ja ulkoilla. Ulkoiluhetket tulevat olemaan tulevina viikkoina kullan arvoisia. Toivottavasti sää suosii, eikä tarvitse vesisateessa ja loskassa käydä lenkillä.

      Toivotaan että pääset mahdollisimman pian Helsingin kahviloihin ja tapaamaan perhettäsi. Ei tässä muuta voi, kuin elää päivän kerrallaan ja toivoa parempaa. Mukavaa kevättä sinullekin! <3

  2. Mä niin ymmärrän! :/ On niin ikävä leffateatteriin ja muualle nauttimaan. Mun larppiaika kuluu postireissuilla, kun nappaan paketin automaatista. Muuten hengaillaankin sitten sisällä, ellei olla lenkillä.

    1. Onneksi ei ole ulkonaliikkumiskieltoa! Täytyy nauttia jokapäiväisistä lenkeistä nyt kaikin aistein. Se kun on parasta mitä seuraavien viikkojen aikana voi tehdä. 🙁 Mut kyllä me vielä joku päivä vietetään aikaa yhdessä, ihan sisätiloissa ja halataan! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.