Vajaita viikkoja odotellessa

tunnetila: pohdiskelu

No niin… Onkohan tänne pääkaupunkiseudulle nyt tulossa tuo kauan pelätty ulkonaliikkumiskielto?

Ei sillä, viihdyn kyllä kotona ja nautin puolisoni seurasta, take away -ruokien tilaamisesta, etätöistä ja kävelylenkeistä lähiympäristössä, mutta mietin esimerkiksi Helsingin keskustassa liikkeitään pyörittäviä yrittäjiä.

Miten epäreilulta se tuntuu, että lähilenkkeilyä varten saa ostaa itsellen uudet lenkkarit Prismasta tai kotoiluarkea piristäville kukille maljakon Cittarista ruokaostosten yhteydessä (ruokaostokset = välttämättömyys), mutta pienessä erikoisliikkeessä Helsingin keskustassa ei saa asioida (sisustus- tai urheiluliike = ei välttämättömyys).

Ruokakaupat ovat tahkonneet viimeisen vuoden ajan aivan tolkuttomia tuloksia ja nostaneet myyntejään ennätysmäiselle tasolle. Siinä sivussa pienemmät yrittäjät laskevat eurojaan toivottomina ja laittavat lapun luukulle.

Mutta niinhän se aina on, että toiset voittaa ja toiset häviää. Häviäjiä vaan alkaa tällä hetkellä olla kestämätön määrä. (Enkä edes lähde puhumaan tässä kulttuurialasta, jonka tilanne on ollut katastrofaalinen jo vuoden.)

neule Nanso, housut Marks & Spencer*, kengät Pomar*, laukku Céline, korvikset Pernille Corydon, sormus Lillan Helsinki*

Kävimme maanantaina lyömässä lukkoon kaupat Oulun asunnolle tulevasta keittiöstä. Keittiö toimitetaan Ouluun toukokuun alussa. Jos liikkumisrajoitukset tulevat voimaan pääsiäisen jälkeen ja kestävät jossain arvellun kuusi viikkoa, niin silloin tilanne olisi vielä ns. päällä, enkä tiedä uskaltaisiko tai voisiko Ouluun matkustaa jatkamaan remonttia.

Ylen mukaan ”toisella paikkakunnalla olevalle kiinteistölle tai rakennukselle liikkuminen olisi mahdollista” ja ”rakennusten ja vastaavien omistusten huoltaminen tai korjaaminen onnistuu”, vaikka ulkonaliikkumiskielto olisikin voimassa. Eli tämän ohjeistuksen mukaan voisimme matkustaa kielloista huolimatta asunnollemme Ouluun.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin melkein tekisi mieli jo nyt pakata kimpsut ja kampsut, ja lähteä Ouluun pidemmäksi aikaa. Ouluun ei ole suunnitteilla ainakaan vielä näin radikaaleja rajoituksia, eikä tarvitsisi tuntea huonoa omatuntoa, jos joudumme pääkaupunkiseudun ulkonaliikkumiskiellon aikana matkustamaan täältä pois remonttihommiin.

Asunnolla on jo seinät ja lattia kunnossa. Sinne tulee sähkö. Wc ja kylpyhuone ovat käytössä. Lisäksi taloyhtiössä on sauna ja pesutupa. Luulen, että voisimme aika helposti asua siellä toukokuun alkuun asti ilman keittiötä. Pienen pöydän, pari tuolia, mikron ja vedenkeittimen jos saisi jostain lainaan, niin mikäs siinä olisi punkata vaikka puhalletulla ilmapatjalla kuukauden ajan. Toisi arkeen parhaimmillaan mukavaa retkifiilistä!

Itse voisin tehdä etätyötä mistä vaan, vaikka Oulusta remontin keskeltä, kunhan netti toimisi. Samalla voisi iltaisin työpäivien jälkeen naputella listoja kiinni, asennella verhotankoja ja tehdä asunnolla muuta pientä valmistavaa remonttia.

Mieheni työ ei myöskään ole paikkaan sidottua, mutta vaatii sen verran järeämmät tietokoneet, pari suurta näyttöä ja muita vempeleitä, että hänen toimistonsa siirtäminen ei ole kovin yksinkertainen prosessi. Taidamme siis kuitenkin jäädä kotiin, ja odotella täällä jännittyneenä, miten keittiölähetyksemme saapumiselle käy.

Onneksi edessä on pääsiäinen, ja sen myötä pari lyhyempää työviikkoa. Pitkät pääsiäispyhät on täydellinen aika olla kotona ja rauhoittua. Nollata aivot, nauttia hyvästä ruoasta ja pääsiäisherkuista. Suosittelen myös kaivamaan esiin ihan kaikki kotihemmotteluun tarvittavat kuorinnat, naamiot, hierontaöljyt sekä käsi- ja jalkahoitoihin tarkoitetut tuotteet. Itsen kokonaisvaltainen hemmottelu tekee aina hyvää, eikä ole keneltäkään pois. Kun olo on hemmoteltu, niin mielikin saattaa jaksaa vähän paremmin.

Voimia kaikille tuleviin viikkoihin!

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

6

(4) Kommentit

  1. Katja says:

    Voimia sinnekin! Meille valmistui viime keväänä terassi (ei mikään tasainen kakkosnelolevy) mökille sulun aikaan. Buddetti meni tosi roimasti yli, kun ei oltu vahtimassa raksaukkoja. Hienohan siitä tuli ei siinä mitään, mutta ehkä vähän liiankin hieno….

    1. Hupsis! Noh, hyvä että terassista tuli kuitenkin hieno. Toivotaan että siitä on iloa tulevina vuosina koko rahan edestä!

  2. Mä niin tuun mukaan, jos lähdet Ouluun! 💔

    Tilanne alkaa tosiaan olla jo ahdistava. Kunpa pieniä yrityksiä kohtaan oltaisiin armollisia. Täällä Helsingissä kulkiessa näkee, miten hyvin erikoisliikkeissä pidetään turvavälit ja maskit ja miten tarkkoja niissä ollaan. 🙌🏼

    1. Oi olisipa ihana mennä sun kanssa Ouluun etätöihin vaikka edes viikoksi! Päivät tehtäis töitä, illalla käytäis lenkillä meren rannassa ja saunottais. Voitais myös käydä hiihtämässä, ja ihan meidän asunnon lähellä on kiva puisto, jossa on pari nuotiopaikka. Voitais paistaa siinä vaikka kasvisnakkeja. Ja sit tilattais asunnolle herkkuja Woltilla. Vitsit että olis kivaa!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.