tunnetila: pohdiskelu
Suunnittelen, organisoin ja järjestän työkseni asioita. Olen noissa hommissa aika hyvä, joten kuin varkain teen kaiken tuon työn myös henkilökohtaisen elämäni puolella. Aina jos jollakulla on juhlat, minä suunnittelen, järkkään ja buukkaan. Tai jos matkustan jonnekin millä tahansa porukalla, minä hoidan järjestelyt ja muu porukka pääsee nauttimaan kaikesta valmiista. Siskoni ja äitini sanovatkin, että Ninan matkatoimiston palveluihin voi aina luottaa. ”Paras matkanjärjestäjä ikinä!”
Tykkään tosi paljon järjestää kivoja juttuja itselle ja muille. Minusta on myös ihanan turvallista tietää, että kaikki langat ovat omissa käsissäni. Ja jos joku menee pieleen, niin ongelmanratkaisukykyni on ihan hyvissä kantimissa sekin. Jään siis harvoin paikoilleni tumput suorana. Asiat järjestyvät kyllä!
Kaikesta tuosta ns. näkyvästä työstä saan usein kiitosta, ja mikäs sen parempi palaute kuin onnistunut reissu, jota muistellaan vielä vuosienkin päästä. Mutta entäs se kaikki näkymätön metatyö, jota me ahkerat suorittajat teemme arjessa ilman, että kukaan huomaa? Huomataanko sitä, vai pidetäänkö itsestäänselvyytenä, että kyllä ”joku” hoitaa?
pellavapusero Arela, jakku Hulmu*, housut Ralph Lauren, laukku Johanna Gullichsen, sukat Marimekko, tennarit Pomar*, aurinkolasit RayBan, helmikorvikset itse tehty
Olimme lähdössä puolisoni kanssa juhannukseksi mökille ja olimme jäämässä siitä vielä viikoksi mökille etätöihin, sekä muutamaksi päiväksi lomalle Ouluun. Minulla oli valtava lista asioista, joita minun piti tehdä ennen reissua.
Piti mm. vaihtaa lakanat, jotta päästään kotiin tullessa puhtaaseen sänkyyn. Piti pestä pyykkiä ja silittää, kastella kukat, viedä roskat, katsoa, ettei jääkaappiin jää mitään pilaantumaan. Juustoa oli jäämässä iso kimpale, joten se piti muistaa raastaa pieniin pusseihin ja laittaa pakastimeen jatkokäyttöä varten. Piti pakata mukaan kosmetiikkaa ja täyttää matkakokoiset pesuainepurkit. Piti muistaa aurinkorasva ja hakea apteekista muutamia lääkkeitä mukaan. Piti miettiä mitä omia juttuja halutaan viedä mökille syötäväksi ja muistaa ottaa kylmälaukku ja ostaa kaupasta lisää kylmäkalleja. Piti muistaa lähtiessä laittaa makkarin verhot kiinni, jotta helteiden jatkuessa asunto ei muuttuisi ihan pätsiksi. Piti ladata kaikkien ladattavien laitteiden akut. Piti myös muistaa ottaa mukaan läppäri, laturi ja kuulokkeet, sillä töitäkin piti tehdä vielä viikko.
Pienten muistettavien asioiden lista oli loputon! Listaa maanisesti suorittaessani aloin miettiä puolisoani, joka reissuun lähtiessään pakkaa omat tavaransa, ja kas, hän on valmis. Tai no, ennen reissua hän käy aina ostamassa itselleen uuden kirjan matkalle mukaan, mutta mitenkään muuten hänen ei tarvitse lähtöihin valmistautua. Kaikki on suunniteltu ja tehty valmiiksi.
Olen niin tottunut hoitamaan kaikki kotiin liittyvät juoksevat asiat itse, että en ole aikaisemmin oikeastaan edes miettinyt asiaa tältä kantilta. Jotenkin on helpompaa tehdä kaikki itse, kuin jakaa tehtävälista kahteen osaan ja koko ajan huolehtia, että tuleeko asiat nyt hoidettua. Ja joko toinen on tehnyt sen ja tuon, kun minä nyt ehtisinkin hoitaa sen.
Meillä oli aivan ihana pitkä mökkireissu, ja viikonloppumme Oulussa oli todella onnistunut! Tein kuitenkin mökillä viikon töitä ja Oulussa majoituksemme oli osa kaupallista yhteistyötä, joten vaikka teimme paljon kivoja asioita, niin tein myös töitä lähes koko ajan.
Kotiin tultuamme alkoi taas pyykkirumba, tein toisen kaupallisen kamppiksen, hoidin laskutusta, maksoin laskuja, suunnittelin tulevia yhteistöitä ja tämän päälle suunnittelin vielä koko kesälomani aikataulutuksen.
Kun aikataulu oli valmis, suunnittelimme yhteisen lomareissumme sisällön tarkemmin ja varasin kymmenen junalippua, kahdet lauttamatkat, kahdet shuttle bus -kuljetukset sekä hotelliöitä. Hotellin nettisivut eivät toimineet kunnolla, joten olin hotelliin useamman kerran yhteydessä ja kyselin onko kaikki varmasti ok ja näkyykö tekemäni varaus heille. Tein myös muita varauksia reissuun liittyen.
Kun sitten olin saanut kaikki reissun buukkailuhommat hoidettua, juolahti mieleeni, että kukat täytyisi varmaan taas kastella. Siinä hetkessä romahdin sohvalle enkä päässyt enää ylös. Minä olin jumaliste LOMALLA, mutta tein IHAN KOKO AJAN JOTAKIN JÄRKKÄILYÄ JA HOIDIN ASIOITA!
Miksi se olen aina minä, joka järkkää ja hoitaa kaiken? Toki puolisoni tekee ja auttaa jos häneltä apua pyydän, ja toki hän ymmärtää tekemäni näkymättömän työn arvon ja kiittää minua siitä usein, mutta miten sitä silti niin helposti alkaa hoitamaan kaiken itse, eikä edes tule ajatelleeksi, että toinen voisi auttaa jossain asiassa?
Siinä sohvalla totaalisen voimattomana, kaikkeni antaneena päätin, että loppu loman ajan yritän opetella asioiden delegoimista puolisolleni niin paljon kuin mahdollista. Ainakin edes sen verran, ettei oloni tuntuisi koko ajan näin kuormittuneelta. Mutta kun on aina hoitanut itse kaiken metaduunin, on siitä todella vaikea päästää irti.
Mites siellä? Tunnistatteko itsenne näkymättömän metatyön tekijöiksi, vai ettekö ymmärrä yhtään mistä puhun?
15
Kyllä minä ihan hyvin ymmärrän, mistä puhut, ja minulla on paljon kokemusta asiasta. Onneksi jätin suurimman osan taakasta edelliseen elämään ja hoidan nyt vain äitini asioita kokonaisvaltaisesti. Tällä puolella ruutua on suunnilleen näin: https://viaperasperaadastra.com/2023/07/05/loma-vai-stressi-lomastressia/
Olen pohtinut täällä asioita, opettelut delegointia ja tasapainoa, myös vapaa-ajan ja loman suhteen.
Huomasin, että miehet ja lapset oppivat nopeasti, jos heille antaa mahdollisuuden kokeilla tehdä jotain ihan itsekseen. Yleensä lopputuloskin on ihan siedettävä 😀.
Meillä mieheni kanssa on kehittynyt vuosien varrella tietty työnjako. Matkoilla hän hoitaa liput ja minä majoitukset. Kaupassa hän ostaa leivät, lihat ja maitotuotteet ja minä vihannekset, hedelmät ja kalat. Minä hoidan pyykit ja hän astiat. Minä pyyhin pölyt ja järjestän kaapit ja hän imuroi ja pesee lattiat. Hän huolehtii, että autoni on kunnossa, ja minä hänen vaatetuksesta. Me tehdään myös eri ruokia ja hoidetaan eri lapsen asioita. Toki, kumpikin pystyy tehdä sen kaiken tarpeen tullen, mutta onneksi ei yleensä tarvitse 🙂.
Työnjakonne miehesi kanssa kuulostaa tosi hyvältä! Jotenkin sitä on itse ajautunut tekemään kotona kaiken, kun mieheni taas on tehnyt kaikki nämä vuodet ihan liikaa töitä ja ollut vähemmän kotona. Jokainen lapsiperhettä pyörittävä saa minulta valtavan kunnioituksen! Meillä on kahden aikuisen perhe, ja jo silti tekemistä on ihan hirmuisesti. En ymmärrä miten te ”lapselliset” saatte arkenne sujumaan! 🙂
Lapsiperhe ei ole niin kovaa työtä, mitä voi äkkiseltään kuvitella. Mutta siinä on pakko oppia priorisoimaan ja delegoimaan aika nopeasti, ihan oman mielenterveyden kannalta. Kaiken ei kertaa kaikkiaan pystyy tekemään itse. Toisaalta minä uskon, että sinä olisin selvinnyt loistavasti myös lapsiperhe-tehtävästä, koska sekin on vain työtehtävä, missä muutkin. Asian henkinen puoli ei myöskään ole millään tavalla sidoksissa sen ympäröivään huoltotyöhön 🙂.
Hauskasti ajateltu, eli että lapsiperhearjen aikatauluttaminen on työtehtävä siinä missä muutkin hommat. 🙂 Niin se muuten varmasti on! Ja minulla, joka olen hyvä organisoimaan ja aikatauluttamaan kaikkea, se olisi saattanut jopa sujuakin. Olen jotenkin aina ajatellut, ettei lapsien kanssa elämisestä olisi tullut minulla yhtään mitään. 😀
Apua, tällainen viesti, ja tähän olisi niin paljon vastattavaa!!
Älyttömän hyvä, että tunnistit tuon ominaisuuden itsessäsi, ja pyristelet siitä eroon. Siinä vaiheessa kun huomaat, että ”joudut” tekemään kaikki itse (vaikka se onkin lähtöisin sinusta, eikä puolisostasi), niin mikäli et muuta toimintaasi, niin se tulee kääntymään puolisoasi vastaan (”miksi et koskaan” ja ”aina minä”). Näin minulle kävi.
Kunnes sitten uudessa ihmissuhteessa käytiin tuota asiaa läpi, ja huomasin, että ongelma oli nimenomaan minun – tai kenen tahansa järkkääjä-asioidenhoitaja-ongelmanratkaisija-pomo-tekijä- etc. ihmisen. Me olemme ehkä vähän (uskallan sanoa, kun olet ystäväni) omahyväisia, kun ajattelemme, että meidän tapamme toimia on se oikea, nopein, tehokkain ja järkevin, ja siksi toimimme ”oikein, nopeasti, tehokkaasti ja järkevästi”. Emmekä tuosta syystä osaa antaa toiselle ihmiselle tilaa toimia myös oikein, ehkei niin nopeasti ja tehokkaasti, mutta kuitenkin järkevästi. Nyt kun itse olen 3v ollut suhteessa, jossa olen uskaltanut vapauttaa vastuuta toiselle osapuolelle, niin huomaan oloni olevan kevyempi ja vähemmän kireä. Ja siksi myös erittäin onnellinen. Ihana postaus, rakas Nina!
Ihanaa miumau että jätit kommenttisi! <3 Ollaan kyllä (oltu) tuossa suorittamisessa ihan samanlaisia. Tunnistan myös itsessäni tuon "parasta tulee kun itse tekee" -mentaliteetin. Vastuun vierittäminen muille niin töissä kuin vapaa-ajalla on itselle hirveän vaikeaa kun on aina tottunut, että itsellä on kaikki langat käsissä. Olen yrittänyt opetella siitä pois myös töissä, ja nyt sama opettelu on käynnissä myös kotona. Toivotaan että pikku hiljaa alkaisin oppia antamaan vastuuta myös muille. Se todella helpottaa omaa taakkaa.