Vaaleanpunainen aamu

tunnetila: ilo

sampar1

Rento ja rauhallinen sunnuntai, mitä harvinaista luksusta. Viime sunnuntai oli ensimmäinen päivä sitten helmikuun alun kun minulla ei ollut mitään pakollista tekemistä. Avasin aamulla vanhasta tottumuksesta koneen ja postasin pikaisesti Tampereella tulleita aatoksia, mutta sen jälkeen päätin unohtaa koneen hetkeksi ja keskittyä tutkailemaan testiin saamiani kauniita vaaleanpunaisia kosmetiikkatuotteita.

Erityisesti kiireisille citynaisille (sanoinko juuri että olen viettänyt vapaapäivää viimeksi puolitoista kuukautta sitten..) suunniteltu, useita monitoimituotteita sisältävä kosmetiikkasarja Sampar on saapunut Suomeen ja pääsin tutustumaan sarjaan viime viikolla. Samparin huikean laajasta tuoteperheestä löytyy ihania tuotteita kaikkiin tarpeisiin ja varsinkin sarjan arkea helpottavat ja kaunistautumista nopeuttavat monitoimituotteet kuulostivat esittelytilaisuudessa testaamisen arvoisilta.

sampar pysty kuvassa Sampar Glamour Shot*, Glamour Shot Matte Perfection* ja Glamour Shot Eyes*

sampar close

Sarjan kiinnostavimmista tuotteista mainittakoon mm. testiin saamani Glamour Shot* joka on valittu vuonna 2012 Bazaar Beauty Awardseissa vuoden parhaaksi peitevoiteeksi. Kyseessä on jokaiselle ihotyypille sopiva väritön (!) meikkivoide joka tasoittaa ihon väriä ja juonteita, tuo iholle mattapinnan ja vähentää samalla myös punoitusta. Tuotteella saa siis kauniin ja raikkaan ihon ilman näkyvää pakkelia. Minulla on niin vaalea iho että välillä sopivan meikkivoiteen löytäminen on hankalaa. Päästin siis ilmoille pienen ”hurraa” -huudon kun huomasin voiteen olevan väritön.

Rasvoittuvalle iholle samasta Glamour Shot -sarjasta löytyy Glamour Shot Matte Perfection* -tuote joka toimii samalla tavalla kuin yllä mainittu meikkivoide. Tuotteen kerrotaan pitävän iho mattapintaisena ja kiillottomana 6 tuntia, ja samalla tuote tasapainottaa talirauhasten toimintaa ja vähentää ihohuokosten näkyvyyttä. Glamour Shot Matten pakkaus on niin näppärän kokoinen että sen voi helposti sujauttaa vaikka käsilaukkuun ja voidetta voi lisäillä muun meikin päälle jos tiedossa on vaikkapa pitkä ilta.

Glamour Shot Eyes* tekee, kuten arvata saattaa, saman värittömän ihmeen silmänympärysiholle. Se poistaa tummuutta silmänympärysiholta, huijaa juonteet piiloon ja jatkuvalla käytöllä tasoittaa myös ryppyjä sisältämänsä hyaluronihapon ansiosta.

sampar2

Tämä Pariisista kotoisin oleva kosmetiikkasarja on saatavilla Sephoroista ympäri maailman ja nyt tuotteita saa myös Suomesta, tällä hetkellä Viking Linen uudelta, Turusta Tukholmaan reissaavalta Grace -laivalta. Sarja ilmestyy kevään aikana myös muille Vikingin laivoille. Kuriositeettina mainittakoon, että sarja on Sephoran toiseksi myydyin selektiivinen sarja, joten faneja sarjalta löytyy valtavasti ympäri maailman.

Ja mitä sitten ensitestauksella tykkäsin uusista tuotteista? Levitin koko kasvojen iholle Glamour Shotin ja silmänalusille Glamour Shot Eyesin. Ihon sävy tasoittui kauniisti ja kasvot tuntuivat silkin pehmeiltä ja sileiltä. Olen kuitenkin talvisin niin kalpea, että kaipasin Glamour Shotin päälle vielä sävyttävän meikkivoiteen. Myös teini-iän aknearpia tuote ei peittänyt niin hyvin mitä toivoin. Tuote vaikuttaa kuitenkin omiin tarpeisiini aika täydelliseltä primerilta ja sitä voikin käyttää meikkipuuterin kanssa primerin tapaan. Nestemäisen meikkivoiteen kanssa tuo voide ei sovi yhteen.

Kesällä, kun kasvoilla on kevyt päivetys, värittömät tuotteet ovat ihan must. Saan kesällä kasvoilleni hieman pisamia ja niiden peittäminen meikkivoiteilla harmittaa joka kerta. Nyt täytyy testata tuotteita heti kun kesän ensimmäiset pisamat ilmestyvät. Tykkään pisamista joten olisi kiva näyttää kasvoille tulleet kesän merkit eikä peittää niitä meikkivoiteen alle.

* tuotteet saatu blogin kautta

0

(2) Kommentit

  1. Tarja says:

    Uskomattoman mielenkiintoisia tuotteita! Etenkin tuo silmänympärystuote. Laivalla ei olekaan tullut käytyä n. 20 vuoteen, joten oiskohan tuo aika alkaa suositella reissua – lapsetkin olis varmasti innoissaan 😀

    1. Oih! Lapset pallomereen ja taxfreessä karkkiosastolle, äidille vähän kosmetiikkaa ja hemmotteluhoitoja laivan kylpyläosastolla ja isälle hyvää ruokaa edullisten laivatuliaisten lisäksi. Kyllä, suosittelen ehdottomasti risteilyä. 😀

      Olemme mieheni kanssa menossa tämän kuun lopussa piipahtamaan Tukholmassa Vikingillä ja nyt jännittää ehtiikö nämä tuotteet tulla jo silloin laivalle myyntiin. Olisi kiva päästä hiplaamaan (ja ostamaan..) niitä enemmänkin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.