Apua hiustenlähtöön

tunnetila: liikutus

gerberat1

Kävin muutama kuukausi sitten luottokampaajallani. Kampaajalla, jonka tuolissa olen istunut jo toistakymmentä vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti. Kampaajalla, joka tietää hiusteni laadun, tarpeet ja kasvunopeuden. Olemme pohtineet yhdessä ohenevien hiusteni mysteeriä ja viime kampaamokäynnillä kampaajani totesi: ”Vau, sinulle on tulossa valtavasti uutta hiusta!” Kerron syöneeni sitä, tätä ja tuota lisäravinnetta, käyttäneeni niitä, näitä ja noita shampoita, mutten yhtään tiedä mikä niistä olisi auttanut. Kampaajani tutki hiuksiani hetken ja sanoi: ”Hiuksesi ovat aloittaneet kasvunsa marraskuussa. Ajankohdan minulle kertoo hiustesi kasvunopeus.”

Aloin heti kampaajatuolissa selaamaan blogiani (blogi on erinomainen päiväkirja näissä asioissa) ja selasin marraskuulle. Ja kas, viime marraskuussa käytin kymmenen päivän kuurin Kérastasen Densifique -ampulleja! Epäilin jo silloin ampulleista olleen hyötyä, mutta kun kampaaja osasi sanoa kuukauden tarkkuudella milloin hiusteni kasvu on alkanut olen nyt vakuuttunut että sain ampulleista apua.

kerastase densifique setti

Tapasin tutun Kérastasen edustajan pari viikkoa sitten toisessa yhteydessä ja kerroin syksyllä testiin saamani kuurin auttaneen. Iloitsimme yhdessä hyvästä tuloksesta ja sivulauseessa hän totesi ”Kyllä me nyt saadaan hiuksesi kuntoon!” En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti kunnes hain postista paketin. Paketista paljastui toinen ampullikuuri ja kuurin aikana käytettävät shampoo ja kaksi hoitoainetta! Voi minkä onnen ja ilon tuo paketti minulle toikaan!

Ampullit ovat minulle vanhoja tuttuja ja niistä voitte lukea lisää vaikkapa täältä, mutta shampoo ja hoitoaineet ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia. Hiusten hoitorytmi on kolmi-/nelivaiheinen jossa hiukset pestään ensin normaalisti sarjaan kuuluvalla shampoolla*. Sen jälkeen hiuksiin laitetaan sarjan hoitoaine*. Hoitoainepurkki näyttää ihan hiuksissa pitkään pidettävältä naamiolta, mutta tuote on lähempänä tavallista hoitsikkaa joka huuhdotaan muutaman minuutin jälkeen pois. Sen jälkeen päänahkaan hierotaan ampulli* ja lopuksi pituuksiin hierotaan appelsiinin kokoinen hoitava vaahto* joka jätetään hiuksiin.

kerastase densifique setti2kerastase densimorphose

Olen saamastani yllätyssetistä valtavan onnellinen ja otin tuotteet heti käyttöön. Tuotteissa vaikuttavina aineina ovat mm. stemoxydine joka parantaa hiustiheyttä, gluco-peptidit jotka vahvistavat hiusta ja hyaluronihappo joka antaa hiuksille volyymia. Voi kunpa sama kehitys jatkuisi ja kuurin tulokset puhuisivat myös tällä kertaa puolestaan!

Ps. Muistutan edelleen käynnissä olevasta kosmetiikkaviikosta. Jokainen blogini kommenttiboksiin jätetty sananen vie lähemmäksi pientä kosmetiikkapalkintoa! Onnea kaikille arvontaan ja kiitos ahkerasta kommentoinnistanne! <3

0

(46) Kommentit

  1. Viola says:

    Hienoa kuulla! Eli onko näin että myös tuo ampullikuuri pelkästään saattaisi jo tuoda tuloksia? Kun on kuitenkin aika hintavista tuotteista kyse, ei ehkä uskaltaudu suoraan koko settiä ostamaan…. toimivatko siis myös erikseen?

    1. Kyllä! Viimeksi en käyttänyt näitä shampoita ollenkaan, ainoastaan 10 päivää noita ampulleja tavallisen shampoon kanssa. Olin ihan varma, että ampulleja täytyy käyttää kuukausia (kallista lystiä), mutta jo tuo 10 päivän kuuri auttoi. Olen todella iloinen!

  2. immeee says:

    oi miten ihania tuotteita nämäkin olisi! voihan kosmetiikkaviikkosi kun ostoslintani vain pitenee ja pitenee joka päivä…

    1. Heh, voi ei! 🙂 Seuraavan kerran voin pitää viikon tuotteista jotka on ihan huonoja tai eivät toimi minulla lainkaan. 😀 😀

      1. Viola says:

        Tämä on muutes sellainen asia, jota ihan oikeasti olen bloggaajilta toivonut. Että kirjoitettaisiin niistäkin tuotteista, jotka eivät ole toimineetkaan toivotulla tavalla. Lukijoiden palvelemista sekin on, vaikka luonnollisesti jokaisen testauksen yhteydessä pitää muistaa, että joka tapauksessa kaikki on aina yksilöllistä ja omakohtaista. Yksi toimii yhdellä, toinen toisella.

        Mutta siis: kyllä. Kuulisin mielelläni myös kokemuksia ei niin toimineista hoidoista/tuotteista.

        1. Pistetään mieleen! Joskus olen tehnytkin tuollaisia postauksia, mutta silloin joku valitti että haluaisi mielummin lukea toimivista tuotteista… 🙂 Mutta juu, toisenlaisia kokemuksiakin minulta toki löytyy, joten voisin joskus kirjoitella niistäkin.

  3. Tiia says:

    En tiedä voiko hiustuotteet juurikaan enää tyylikkäämmiksi muuttua. Talvella oli karmea hiuskato, nyt hieman vahvistunut kun olen syönyt Livboxista tulleita hiuksia ja kynsiä vahvistavia nappeja. 🙂 Kynnetkin ovat kovat ja hyvässä kunnossa. Ihanaa. Ensi talvena kannattaa muistaa nämä hiustuotteet. Kiitos hienosta vinkistä.

    1. Ole hyvä Tiia, on ilo auttaa! 🙂 Syön myös itse tällä hetkellä noita LivBoxin nappeja ja kynnet on aika vahvan tuntuiset. Kivaa!

  4. Ellu says:

    Aloin nyt muistella, että olikohan se juuri nuo samat ampullit, jotka auttoivat minua hiustenlähdössä vuosia sitten. Jonkun kuurin ampulleja joka tapauksessa käytin ja siitä oli silloin apua. Täytyis varmaan ottaa taas sellainen kuuri, kun kilpparivaivojen takia on hiuksia taas lähtenyt.

    1. Voi olla että samat tuotteet ovat auttaneet sinuakin. Olin hämmästynyt että jo 10 päivän pikakuuri auttaa. Yleensä tuotteita joutuu käyttämään kuukausia jotta tuloksia näkyy.

  5. -SeLma- says:

    Ompa kiva, että olet löytänyt toimivaa apua hiusongelmaan! Itselläni ei, ainakaan toistaiseksi, ole hiusten kanssa ollut isompia pulmia, ovat nimittäin melko paksut ja nopeakasvuiset. Mutta… kumpa kyntenikin omaisivat nämä samat ominaisuudet… se vaan taitaa olla turha toivo. Sillä, kaikista ”poppakonsteista” huolimatta, ne tuntuvat pysyvän aina yhtä hauraina ja katkeilevan omia aikojaan.

    1. Voi SeLma, tekisin melkein mitä tahansa saadakseni vahvat ja kauniit hiukset! Omat hiukseni sai (luultavasti) ohenemaan ja lähtemään päästä uudet e-pillerit. Aiemmat pillerit aiheuttivat migreeninomaista päänsärkyä, seuraavista sain järjettömän hormonaalisen aknen ja nämä veivät hiukset. Hoh hoijaa, ollapa ilman pillereitä..

  6. jee says:

    Kiitos vinkistä! Mulla lähtee kans hirveet määrät hiusta koko ajan

    1. Hiusten lähtö on niiiiin ärsyttävää! Toivottavasti myös sinä saat apua näitä tuotteista. Ampullit on vähän työläitä käyttää joka päivä, mutta palkitsevat kyllä ahkeran hoitamisen.

  7. Oh, hienoa että olet löytänyt sarjan joka toimii hiusongelmaasi 🙂 Hiusampullit kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta, ja samoin tuo hiuksiin jätettävä hoitovaahto! Kerastasen tuotteet kiinnostavat muutenkin, just kun Sarvaskin kehui jotain niiden hoitolinjaa blogissaan 🙂

    1. Ooo, olen samoilla linjoilla kosmetiikkaguru Sarvaksen kanssa! Hurraa! 😀 😀

  8. On mahtavaa, että kehitetään tälläisiä kokonaisvaltaisia hoitotuotteita kotikäyttöön.

    Itselläni homma kaatuu aina siihen, että olen vähän laiska kosmetiikan sekä ihon- ja hiustenhoitotuotteiden käyttäjä. Erikoistuote kuin tuote niin aina ne jää parin päivän innostuksen jälkeen hyllyyn pölyttymään vaikka tietäisin että tuote voisi parantaa ihoni tai hiusteni terveyttä.

    1. Myönnän sortuvani usein samaan laiskuuteen. Nämä ampullit kuitenkin kestivät vain 10 päivää ja hiukset tulee pestyä joka tapauksessa, joten ajattelin että jos en tästä selviä niin olen kyllä pahuksen laiska. 🙂 Tsemppasin ja se näemmä kannatti!

  9. Anumaaria says:

    Kerastasen tuotteet ovat kyllä todella laadukkaita, joten enpä yhtään ihmettelisi mikäli nuo ampullit olisivatkin avun hiustenlähtöpulmaasi, mikä on on-off myös minun riesanani, tuoneetkin. Näissä omissa babyhiuksissani hiustenlähtö vielä näkyy aika nopeasti. :/ Onneksi nyt on tasaisempi kausi meneillään.

    1. Hiustenlähtö on todella surullista! Ohentuvat hiukset saavat mielen matalaksi hyvin nopeasti eikä hiusten merkitystä edes tajua ennen kuin niitä alkaa menettää.

      Tsemppiä omaan taisteluusi Anumaaria!

  10. Mirja says:

    Kuulostaapa hyvältä! Harmi vaan että noilla aineilla on sen verran hintaa etten uskalla ehkä ihan heti mennä kokeilemaan. Hiukseni ovat muutaman vuoden hiusmallipyörityksen jälkeen niin karseassa kunnossa että juuri mikään hoitis ei auta hampputukkaa ja ennen suhteellisen tuuhea tukkani on aika liru. Kerro sitten mitä tykkäät noista tuotteista (vaikka ampullit siis taitavat toimia). 🙂

    1. Minä en olisi koskaan voinut edes mennä hiusmalliksi koska hiukseni ovbat aina olleet aika ohuet. Mutta nykyään ne ovat aiempaakin ohuemmat, kurjaa.

      Toistaiseksi sarja on tuntunut tosi hyvältä, kun vaan jaksaisin laittaa aina hiukset jotenkin tuon hoitavan vaahdon jälkeen. Sillä saisi varmasti tuuheita kampauksia aikaan, mutta olen päivittäiseen puunaamiseen ihan liian laiska. 🙁

  11. Annahoo says:

    Kerastaselta olen kyllä löytänyt monet hyvät tuotteet; sekä pesuun että muotoiluun. Hyvä tuotesarja!

    1. Samaa mieltä, tykkään tuotteista itsekin. Laatu ja ihana tuoksu ovat aina plussaa!

  12. Hmmm… mielenkiintoista 🙂 Kiva että löysit toimivan avun! Itse kaipaisin tällä hetkellä jotain ”näin hiuksesi kasvavat 20cm kuukaudessa”- taikapurkkeja. En jaksa tätä oman värin kasvatusprojektia ollenkaan kun latva on yhtä värijäämistöjen kirjoa 🙁 Mietinkin että jos pätkäisisi kesätukan, eikös lyhyessä tukassa aina tunnu siltä että se kasvaa nopeampaa?!

    1. Olin jo viimeksi kauhuissani kun olit leikkaamassa hiuksiasi, mutta jos värin poiskasvattaminen ahdistaa, niin naps vaan! 🙂 Kävin itsekin toissapäivänä kampaajalla ja hui miten lyhyeksi hiuksen leikattiinkaan! Kaikki huonot kerralla pois!

  13. pauliina says:

    itse kärsin varmaan koko viime vuoden epätavallisen runsaasta hiustenlähdöstä, ei kivaa. luulin jo tulevani kaljuksi vähitellen. käytin erilaisia hiusravinnetabletteja mutta ne eivät auttaneet. sitten ostin tricoderm-merkkisen tuotesetin mikä oli juuri hiustenlähtöön tarkoitettu. siihen kuului hiuspohjaa kuoriva aine, shampoo, päänahkaan jätettävät hoitoampullit ja muistaakseni joku tablettikuurikin. kuuri kaikkinensa taisi kestää pari kuukautta ja hiustenlähtö ehkä vähän väheni jo sen aikana. käytin kuurin loka-marraskuun aikana, shampoo taisi kestää kauemmin. mutta vasta alkuvuoden puolella huomasin selkeää uutta vauvamaista hiuskasvua! olin niiiiin onnellinen!
    nyt käytän sim4 -sarjan hiustenlähtöön tarkoitettuja tuotteita. ne ovat oikein hyviä helposti kutiavalle ja ärtyvälle päänahalle. niillä ainakin oma pääni on pysynyt terveenä ja hilseettömänä. ja hiusten lähtökin onneksi loppunut. biotiinia syön purkista.

    1. Oi onnea! Ihana kuulla että löysit itsellesi sopivan sarjan joka auttoi hiusten kasvuun! Kaljuuntumisen pelko on kalama. 🙁 Tuosta mainitsemastasi sarjasta en ole kuullutkaan, täytyypä tutustua siihen tarkemmin.

  14. Karo L. says:

    Itsellä on ollut pitkään kiinnostus testata hiustenvahvistus-/kasvatusaineita, mutta tuotteet ovat usein niin suolaisen hintaisia, ettei raaskisi haaskata rahaa toimimattomiin tapauksiin. Hienoa, jos on löytynyt sinulle tepsivä tuote 🙂

    1. On ihan totta että tuotteet ovat kalliita. Mutta kun huoli hiusten lähdöstä menee liian pitkälle niin hoidoista haluaa maksaa lähes mitä vaan. Turhamaista mutta totta.

  15. Päivi Karhi says:

    Wau, kuullostaapa hyviltä tuotteilta! 🙂 Itsellänkin todella hentoiset hiukset ja apteekista löytyy kyllä monia loistotuotteita hiuksia vahvistamaan, mutta samalla tahtoo vahvistua muutkin karvat (mm. säärikarvat) ja yleensä kiihdyttävät myös hiusten kasvua. Lyhyillä hiuksilla tuntuu, että ihan tarpeeksi usein saa kampaajalla juosta jo muutenkin, joten en kaipaa nopeampaa kasvua. Täytyy yrittää vähän säästää ja satsata tähän.

    1. Itse pitkähiuksisena toivon hiusten nopeaa kasvua, mutta ymmärrän todella hyvin kun lyhythiuksiset valittavat samasta asiasta. Heh, aina löytyy jotain valittamista. 😀 😀

      Mutta suosittelen kyllä testaamaan tätä sarjaa. Sarja on myynnissä myös kampaajallani (tämä selvisi kun kävin kampaajalla tällä viikolla), ja myös hän kehui sarjaa tosi paljon.

  16. Henna says:

    Pitäisiköhän testata. Hiukseni ovat jonkin verran harventuneet erityisesti päälaelta luultavasti viime syksyn stressin jäljiltä.

    1. Stressi on kyllä viheliäinen kaveri. Hiukset lähtee, stressifinnejä pukkaa, paino nousee tai vaihtoehtoisesti laihtuu olemattomaksi jne. Ja stressi on nykyään ihmisille niin arkipäivää ettei sitä edes ajatella ennen kuin voi olla liian myöhäistä ja elimistö laittaa stopin. Ei kiva, onneksi löytyy kuitenkin muita apuja vaikkapa juuri hiustenlähtöön.

  17. Ohhoh! Ensiksi taivastelen tuotteiden tehoavuutta, ja heti perään kampaajasi tarkkuutta! Olet löytänyt selkeästi helmen 🙂

    1. Heh, kampaajani on kyllä todellinen aarre! Kävin hänellä juuri toissapäivänä ja kerroin hänelle kommenttisi. 🙂

  18. Anna says:

    Minäkin kärsin noin vuoden verran hiustenlähdöstä. Hiuksia lähti tukko kaupalla. Paksuista, pitkistä ja hyvinvoivista hiuksistani oli enää puolet paksuudesta jäljellä. Tämä kuitenkin selkeästi johtui pitemmästä stressi- ja sitä seuranneesta masennusjaksosta, jolloin laihduin voimakkaasti. Kaikki oksetti ja ruokahalu oli poissa. Tilanne on parantunut nyt. Kesti vähän aikaa siitä, että syömisasiat ja ruokahalun sai kuntoon, että hiusten lähtö lakkasi ja kasvu taas käynnistyi. Olen myös panostanut erityisen ravitsevaan ruokaan. Kasvissyöjä olen ollut jo 14 vuotta, mutta edelleen lisäsin ja monipuolistin varsinkin raakojen kasvisten käyttöä.

    1. Hyvä kuulla että olet löytänyt tasapainon elämääsi. Stressillä tosiaankin on kaikki mahdolliset haittavaikutukset elimistöön enkä voi itsekään sanoa olevani vailla stressiä. Täytyisi varmaan pistää koko elämä uusiksi, jos silloin koko keho alkaisi voimaan paremmin.

  19. tiiti66 says:

    Oi, ehdottomasti kokeiluun. Hiukset harvenevat ja / tai ohenevat ihan silmissä. Erityisesti tulevan talven ja pipokauden varalle tarvitaan nyt jotain lisäbuustia..

    1. Talvi on kyllä itselläkin se pahin hiusaika. Kesäksi hiukset aina vähän vahvistuvat, mutta talvi kuivattaa hiukset ja päänahan ja vie puhdin pois. Puhti katoaa niin hiuksista kuin koko naisestakin. 😀

  20. Miia says:

    Heippa! Tää on vanha keskustelu, mutta mua kiinnostaa tietää mistä e-pillerivalmisteesta vaihdoit mihin, että sait hormoonallisen aknen ja hiustenlähdön? 🙂

    Mulla ilmeisesti sama ja nyt tuskastelen sen kanssa 🙁

    1. Nina says:

      Voi ei!!!! Tsemppiä, se on ihan HIRVEÄÄ!! Vitsit kun en nyt muista mitä pillereitä söin… Viimeisin (hiukset lähti) oli muistaakseni Femilar, aknen aiheuttaja Yasminelle… Muistaakseni!

  21. Miia says:

    Kiitoksia! Tää on ihan kamalaa, hiuksia jäljellä enää 1/3 itsetunto kyllä niin nollissa! Kaikki ihmettelevät minne paksut hiukseni ovat kadonneet.

    Oho Femilar on ilmeisesti Diane Novan kaltainen ja sitähän käytetään jopa johonkin perinnölliseen kaljuuntuminen! 😮
    Mulla on Yasminit käytössä, sama kuin Yasminelle, mutta sisältää 0,01 enemmän estrogeeniä. Tekee siis vähän finnejä ja ilmeisesti tän kamalan hiustenlähdön. Aloitin syömään sitä 5kk sitten ennenkuin hiustenlähtö alkoi. Nyt lopetin sitten, epäilen hiusten ohenemisen johtuvan tästä, koska stressiä ei oikeastaan ole…

    1. Nina says:

      Voi Miia, minä tiedän mitä käyt juuri nyt läpi! Voimia ihan valtavasti, toivottavasti pillereiden lopettaminen palauttaisi hormonitasapainon ja saisit hiuksesi takaisin.

  22. Mies28 says:

    Osaisitko kertoa miten näitä ampulleja käytetään? Koko ampulli päähän kerrallaan ja thats that?

    1. Nina says:

      Kyllä! Ampulli hierotaan päänahkaan ja jätetään vaikuttamaan. As simple as that!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.