Vuoden ensimmäiset kokkailut

tunnetila: ärsytys

keittokirjat1

Kaksi viikkoa takana arkea ja vuodelle asetettujen tavoitteiden toteuttamista. Kaikki on vielä toistaiseksi sujunut tavoitteiden mukaisesti, mutta hermot on mennyt jo ainakin kymmeneen kertaan. Olen näiden viikkojen aikana nimittäin muistanut hyvin selvästi miksi en laita kovin usein ruokaa. Tai siis kokkailen minä aina viikonloppuisin, mutta teen pääosin simppeleitä pastoja tai salaatteja, ja yleensä reseptit ruokiin olen keksinyt ihan itse.

Nyt lupasin yrittää tehdä ainakin kerran viikossa jotain uutta ruokaa keittokirjoista löytyvien reseptien mukaan. Siihen nähden etten juurikaan kokkaile kotona, minulta löytyy kiitettävä arsenaali toinen toistaan upeampia keittokirjoja. Mm. viime keväänä ostin Otavan ystävämyynnistä kolme keittokirjaa, enkä ole tähän mennessä kokannut niistä ensimmäistäkään reseptiä!

Mutta nyt, nyt on aika reipastua ja ottaa härkää sarvista. Ensimmäisenä olen ottanut käsittelyyn supersuositun kirjakaksikon: Safkaa – Parempaa arkiruokaa ja Safkaa maanantaista sunnuntaihin*. Olen kokkaillut kirjoista mm. pintapaistettua lohta limetti-chililiemessä riz au vin’in kera, seesampaneroituja kanavartaita ja grillattua sydänsalaattia sekä sitruuna-rosmariinilohta couscousin kera. (Avokadopasta ja janssoninkiusaus ovat kirjojen resepteistä jo aiemmin testattu ja hyväksi havaittu.) Jokainen testatuista kirjan resepteistä toimii ja ruoista on tullut erinomaisia, mutta voi jestas sitä rumbaa mikä on edessä ennen kun vatsa on täynnä!

keittokirjat2

Viime lauantaina ryhdyin suunnittelemaan päivällistä ja ruokakaupassa käyntiä vähän ennen neljää iltapäivällä. Selasin kirjoja ja mietin mitä juuri nyt haluaisin syödä. Nappasin puhelimella kuvat valituista resepteistä ja suunnistimme mieheni kanssa ostoksille. Ensimmäisestä kaupasta löytyi noin puolet tarvittavista raaka-aineista. Mies näytti todella turhautuneelta seisoskellessaan lauantaitungoksessa täyden ostoskorin kanssa kun ryntäilin hyllyltä toiselle hakien mitä erilaisempia raaka-aineita.

Ensimmäisen kaupan jälkeen päästin mieheni kotiin kassien kanssa ja lupasin hakea puuttumaan jääneet tuotteet toisesta liikkeestä. Seuraavassa liikkeessä meni vielä pidempään, enkä yli puolen tunnin jälkeenkään onnistunut löytämään pankojauhoja. (Mitä hiton pankojauhoja?!) Hiki virtasi noroina selkää pitkin kun kyykistelin hyllyltä toiselle ja etsin tuskissani riisiviinietikkaa (jota lopulta löytyi yksi pullo, hyllyn viimeinen) ja seesaminsiemeniä (miksi kaikki tuotteet piilotetaan kummallisille osastoille?) Ostin lopulta ihan tavallisia korppujauhoja pankojauhojen sijaan ja raahustin kotiin hirveässä nälässä.

Keittokirjan tavaaminen, pähkäily kannattaako ensin valmistaa kala vai lisäke, ruoan valmistus, pöydän kattaminen, keittiön työpöydän kaaoksen siistiminen ennen ruokailua ja huuto ”Syömään!” Kello oli tuossa vaiheessa iltaa vähän yli kahdeksan. Koko hommaan meni yli neljä tuntia! Eipä sitä sitten muuta tekemistä tarvitsekaan viikonlopuille keksiä kuin ruoan laitto.

Jestas sentään! Miten ihmeessä ihmiset pystyvät tuohon päivästä ja viikosta toiseen? Onko kokkailu Teistä kivaa?

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    Tarja
    18/01/2015 at 09:46

    😀 Hauskasti kirjoitettu, vaikka voin kyllä kuvitella hermostumisesi /ahdistuksesi. Ennen lapsia kokkailin itsekin vain viikonloppuisin, mutta lapsille tämä ei nyt sitten ihan riittänytkään, joten on ollut pakko opetella ne perusruuat ja alkaa myös suunnitella ruokalistaa etukäteen. Erona kuvaamaasi tilanteeseen on varmaankin juuri tuo useamman päivän ruokalistan suunnittelu etukäteen ja perusruokien (makaronilaatikko, nakkikeitto, jauhelihakastike, muussi ja uunilohi, lihapullat ja spagetti…) tekeminen (joihin ei siis tule mitän erikoisempia ainesosia; pankojauhot?!…). Yleensä käymme tekemässä isot ruokaostokset lauantaina marketissa (ei missään nimessä Stockalle lauantai-iltapäivänä; hermon menetys taattu) ja teen ruokaa enemmän viikonloppuna siten, että sitä riittää lämmmitettäväksi tai sovellettavaksi alkuviikosta. Kun tullaan kotiin n. klo 16.30 kahden nälkäisen lapsen kanssa, niin siinä ei juuri pastan tai riisin keittoa kummepaa aleta kokkailla (induktioliesi on muuten lapsiperheessä aivan mahtava :)). Torstaina sovelletaan jämistä jotain ja perjantaina syödään pizzaa ja sama kehä jälleen alusta 😀

    Kieltämättä aikuisena joskus tympii tämä kellon tarkka suunnittelu ja ns. yksinkertaisten ruokien syöminen (viikonloppuisin tosin joskus jaksan edelleen nähdä vähän enemmän vaivaa), mutta arjen sujumisen kannalta tämä on toimivin ratkaisu. Onneksi tykkään ruuan laitosta ja kaikki perusruuat menevät ilman reseptiä ja tarpeen mukaan soveltaen, joten hommaan ei kulu järjettömästi aikaa. Herahti kyllä vesi kielelle, kun luettelit noita kokkaamiasia ruokia… Itsellänikin on molemmat Safkaa-kirjat kaapissa, mutta kovin vähälle on niiden käyttäminen kokkailun apuna jäänyt. Pitääkin selata ne uudelleen läpi, joskon ensi viikonlopuksi saisi jotain uutta kokeiluun – on mahtavaa, jos joskus löytyy joku uusi lemppari myös lapsille 🙂

    Tsemppiä Nina! Kyllä se rutiini sieltä löytyy ja kokkailu alkaa sujua, kun sitä riittävästi harjoittelee!

    • Reply
      Nina
      20/01/2015 at 11:16

      Suunnittelu on kyllä varmasti se avainsana mitä en vielä hallitse. Mainitsemasi perusruoat ovat ihan älyttömän hyviä (alkoi tehdä älyttömästi mieli makaroonilaatikkoa!), joten onneksi niihin voi aina palata.

      Tämä ruoanlaittotaidon puute on yksi syy miksen voisi hankkia lapsia. Mitä ihmettä minä heille syöttäisin?? 🙂

      Kiitos tsempistä Tarja! Nyt vaan ensistä suuremmalla innolla viikonlopun ruokalistan kimppuun jo vaikka tänään, tiistaina. Ehtii ainakin suunnitella menut kunnolla. 🙂

  • Reply
    Lumo
    18/01/2015 at 10:38

    Rakastan ruoanlaittoa, tosin minun ja ruuan suhdekin on joskus arkena vähäin koetuksella, kun olen väsynyt. Siihen on onneksi jonkinlainen apu kauko-ohjauksesta. Ulkoistan töistä lähtiessä puhelimitse ikävimmät hommat kuten kuorimisen ja pilkkomisen miehelle. Ja tiskauksenkin hän onneksi aina hoitaa.

    Olen haalinut hulppeat 150-160 keittokirjaa, mutta aika usein haen niistä vain inspiraatiota, soveltelen aika vapaasti ohjeita mielihaluna ja kotoa löytyvien ainesosien mukaan. Panko-jauhotkin olisin heti päättänyt korvata korppujauhoilla (kuten teinkin, kun niitä lukuun ottamatta poikkeuksellisesti noudatin yhtä japanilaista reseptiä perjantaina).

    Tsemppiä, kyllä se siitä lähtee. Uudet maut ovat kuitenkin ihania lautasella.

    • Reply
      Nina
      20/01/2015 at 11:13

      WHAT??? Missä ihmeessä sinä säilytät kaikkia keittokirjojasi?! 😀 😀 Mieletön määrä!!

      Olisipa ihana jos mieheni osallistuisi tähän hommaan. Todelisuus kun on se, että häntä ruoanlaitto kiinnostaa vielä vähemmän kuin minua. Kiva yhtälö… 😀

      Kiitos tsempistä! Uudet ihanat maut saavat minut jatkamaan ja harjoittelemaan entistä kovemmin.

  • Reply
    MariaK
    18/01/2015 at 11:22

    Mä olen superlaiska laittamaan ruokaa, kahden työssä käyvän aikuisen taloudessa kun se tosiaan painottuu vain viikonlopuille. Silloinkin yleensä on niin paljon hässäkkää, että kokkaus hoidetaan siinä sivussa, joten mitään uusien reseptien kokeilua ja viilausta ei juurikaan tule harjoitettua. Ja taidotkaan ei kehity oikein mihinkään, kun viikonlopusta toiseen vedetään perusrisotot ja muut helppoudet.

    Jos joskus sitten päättää panostaa, niin tuntuu tosiaan, että pelkkä raaka-aineiden metsästys on rasittavaa ja epäkiinnostavaa. Sitten kaappiin jää jämiä ruoka-aineista, joita en osaa kekseliäästi perusresepteissäni soveltaa, joten ne pilaantuvat ja lentävät roskiin. Ja inhoan sitä, jos ruokaa joutuu heittämään pois.

    Olen nyt sitten päättänyt hyväksyä sen tosiasian, että minä olen ruokamoukka, jolle riittää simppeli kotisapuska. Erikoisuudet käyn maistelemassa ravintolassa. Keittokirjojen tekijät ovat totta kai niin innostuneita ruuanlaitosta ja osaavat soveltaa ja ideoida ylijäämäraaka-aineillekin käyttöä, että ei tällainen sunnuntaikokkailija pääse ikinä sille tasolle.

    • Reply
      Nina
      20/01/2015 at 11:11

      No juuri tuo taitojen kehittyminen, tai siis kehittymättömyys, minuakin harmittaa. Kun tekee aina vaan niitä samoja ruokia… Mutta nyt jatkan sitkeästi testailuani, en luovuta vielä! Hyvä kuitenkin kuulla että muutkin kokevat kokkailun yhtä vaivalloiseksi kuin minkäin! Kiitos siis kommentistasi ja tuesta! 🙂

  • Reply
    Sini/Nautiskellen
    18/01/2015 at 14:43

    Hah, varmaan jo arvaatkin, mutta minä rakastan ruoanlaittoa, enkä koe sitä minkäänlaisena rasitteena (yleensä – kyllähän niitäkin päiviä aina välillä sitten tulee). Ykkösasia tässä on SUUNNITTELU. Käyn kaupassa kerran viikossa ja teen sitten toisen pikakauppareissun täydentävänä loppuviikosta. Suunnittelen siis koko viikon ruokalistan kerralla. Kaupassakäyntipäivänä kokkaan vain jotain nopeaa ja tuttua, enkä ikinä lähde kauppaan nälkäisenä. Muina päivinä käytän sitten enemmän aikaa varsinaiseen kokkailuun. Meillä silloin harvoin kun mies joutuu lähtemään kauppaan, on toiminta ihan vastaavaa kuin teillä, hän ei ikinä löydä kaupasta kaikkia minun pyytämiäni raaka-aineita 😉 Minä taas käytän usein samoja aineita, joten tiedän, mistä ne kaupasta löytyvät. Ajan myötä siis helpottaa, usko pois…

    Pankojauhoja löytää muuten ainakin isommista kaupoista sushihyllystä – ne kun ovat japanilaistyylisiä, vähän karkeampia korppujauhoja. Niillä saa kyllä ihan ylivertaisen rapean paistopinnan, mutta kyllä tavallisillakin korppujauhoilla onnistuu ihan hyvin 🙂

    Erilaisten reseptien etsiminen ja tutkiminen on minusta niin hauskaa, että teen sitä jatkuvasti netissä ja välillä keittokirjojakin selaillen. Enkä koe tätä mitenkään vaivalloiseksi tai haasteelliseksi. Kaiken tämän päälle vielä kuvaan ja kirjoitankin ruoasta 😉

    • Reply
      Nina
      20/01/2015 at 11:09

      Huh huh, tuo suunnittelu tuntuu olevan kokkailun a ja o. Mutta mistä sitä voi tietää päiviä etukäteen mitä haluaa milloinkin syödä?! 😀 Asenteessanikin saattaisi olla vähän muuttamista.. 😉

      Valtava kiitos pankojauhovinkistä! Haluan kyllä joskus testata niitä ja kokeilla tuleeko niistä niin paljon parempi lopputulos kuin korppujauhoista..

      Ruokabloggaajan elämä on kyllä todella suuren vaivan takana. Hatunnostoni sinulle ja muillekin ruokabloggaajille!! 🙂

  • Reply
    Kaisa
    18/01/2015 at 20:05

    Inhoan ruuanlaittoa, ja olen siihen ihan liian suurpiirteinen – en jaksa kilometrin mittaisia reseptejä ja homman pitää onnistua ilman millintarkkoja mittauksia. Usein meneekin metsään! Haluaisin olla kiinnostuneempi ja innostuneempi, mutta kaikkein mieluiten istun valmiiseen pöytään 🙂 No, nyt olisi parempi itsekin opetella, kun on vastuussa myös lapsen sapuskoista… Ehkä se on lupaukseni uudelle vuodelle (mutta ihan vaan perusruokaa, pankojauhot?!)

    • Reply
      Nina
      20/01/2015 at 11:07

      *peukku kommentillesi* Olen yleensä pilkuntarkka monissa asioissa, mutta kokkailussa tunnistan itsessäni tuon saman suurpiirteisyyden. ”No onko sillä nyt väliä jos en laita tuota vaan laitankin tätä..?” Ja usein sillä tuntuu olevan väliä. 😀 😀

      Juu, perusruoka kunniaan ja hei hei pankojauhoille! Tsemppiä meille kokkailuun! (Ja jos ei kokkailu kiinnosta niin sovitaan lounastreffit!)

  • Reply
    Mirja
    18/01/2015 at 23:10

    Pakko sanoa ettei minusta olisi tuollaiseen kokkaamiseen sitten millään! 😀 Vaikka toki olisi kiva syödä jotain erilaisia ja uusia ruokia niin tulee laitettua sitä samaa eri variaatioilla. Yksinkertaista kotiruokaa johon ei tarvita mitään ihmeellisiä ainesosia. Uskon että se sinun kokkaamisesi helpottuu kun kaapista alkaa löytyä kaikenlaisia uusia aineita. Kenties minunkin pitäisi yrittää kaivaa kokkauskirjani pölyttymästä esiin…

    • Reply
      Nina
      20/01/2015 at 11:04

      Ihanaa, kohtalotoveri! Ihana kuulla että ole ongelmineni yksin. 🙂 Tuo raaka-aineiden kerääntyminen kaappiin helpottaa kyllä kokkailua huomattavasti. Nytkin olen kokkaillut samoista (uusista) raaka-aineista joa vaikka mitä! 🙂 Kaiva vaan kirjat esiin ja testaile kokkaamista kanssani. Kyllä me vielä tämä opitaan… 😀

  • Reply
    Virpi
    20/01/2015 at 14:44

    Olen täysin samaa mieltä kommenttisiskojen kanssa, suunnittelu ratkaisee kaiken kokkauspuuhissa. =) Itse (entisen) ammattikokin tyttärenä olin täysin vailla ruoanlaittotaitoja, sillä äitini halusi aina tehdä kaiken itse, eikä halunnut lapsia keittiöön säätämään. Kun sitten muutettiin vuonna 2010 mieheni kanssa ensimmäiseen omaan kotiimme oli meillä hirveä urakka edessä. Emme halunneet syödä valmisruokia, mutta kummallakaan meistä ei ollut hääppöisiä taitoja keittiössä. Kyllä oli vaikeaa juurikin mainitsemiesi kilometrireseptien kanssa, kun en yhtään tiennyt voiko mitä mausteita tai aineita jättää pois, kun ei ollut varaa ostaa kaikkea, enkä yhtään ymmärtänyt mikä mauste/aine tuo ruokaan mitäkin. =D Hermot meni meidänkin keittiössä pariin otteeseen, joten ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu. (Vaikkakaan en usko sinun olevan lähelläkään minun huonoustasoani) =)

    Minulla oli kuitenkin vielä muutama vuosi sitten melko paljon vapaa-aikaa, joten ehdin opetella kaikenlaista. Pikku hiljaa aloitettiin juuri makaronilaatikoista, peruskeitoista ja salaateista. Sain vihdoin äitiltä hänen luottoreseptejään ja lopulta lähdin niitä myös soveltamaan. Innostuin ihan tosissani myös leipomaan vuonna 2011 ja nyt olen jo tehnyt oman reseptikirjan, leiponut maksusta juhliin ja tutustunut niin kiinalaisen kuin thaimaalaisenkin ruoan saloihin. Myös erilaisista erityisruokavalioista on tullut luettua ja testattua kaikenlaisia ”terveysreseptejä”. Omalla kohdallani innostus omaan kehitykseen onneksi ylitti sen alun epätoivon ja ketutuksen. =D Ja suuri apu oli juurikin siinä, että oli aikaa. Ajan myötä kaikki muuttui helpommaksi eikä kokkailuun enää tarvinnut varata paljoa aikaa. Hauska knoppitieto on myös se, että yksi rentouttavimmista toimista minulle on kauppalistan laatiminen. Mies yhä nauraa tavalleni tehdä luonnos viikon ruoista ja aineista, ja kirjoittaa se puhtaaksi/korjata/täydentää se pariin kertaan. Minusta se on ihanaa, ja ne viikot, jolloin tätä ei ehdi tehdä ovat stressaavia. Silloin tulee usein rampattua kaupassa pari-kolme kertaa, koska en ehdi tehdä kunnon listaa kerralla. Onneksi oma maku on jo kehittyny niint, että tietää hyvin mitä aineksia pitää aina löytyä kotoa. Aineet ruokakaapissa helpottavat hurjasti ostosrumbaa, aivan kuten Mirjakin kirjoitti.

    Mutta hurjasti tsemppiä sinulle Nina! Kun on kiire ja paljon tehtävää, on uusien asioiden hallitseminen stressaavaa. Uskon kuitenkin että muutaman viikon päästä tilanne on jo toinen. Sinä olet tosi taitava ja sinun tarkkuudellasi handlaat tämän tavoitteen varmasti pian. =)

    • Reply
      Nina
      20/01/2015 at 18:12

      Kiitos Virpi lohduttavista sanoistasi, ja tuosta luottamuksesta joka minua kohtaan löytyy. Olet ihana! 🙂 Muistan kun muutama vuosi sitten olen vuorotteluvapaalla. Yksi suunnitelmistasi oli jo silloin kokkailla kaikkia hyviä ja uusia ruokia. Enpä tainnut tehdä mitään uutta kertaakaan koko 8kk:n vapaan aikana. 😀

      Aika mieletön tuo sinun kehityksesi osaamattomasta huippuleipuriksi! Mutta kuten kirjoitit, äitisi on ollut alan ihmisiä, joten se on sinulle varmasti verissä. Meillä äitini on huippuleipuri, mutta siskoni kanssa olemme ihan surkeita. 😀 Minä sentään silloin tällöin yritän leipoa jotain, mutta siskoni ei tee sitäkään vertaa keittiössä. Onneksi hänellä on mies joka pitää kokkailusta. 🙂

      Kiitos vielä tsempistä, näillä vinkeillä ja tällä buustauksella jatkan harjoituksia innokkaasti (tai ehkä vähän vähemmän suurella innolla, mutta kuitenkin..) 😉

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.