Vihreät muuttolaatikot

tunnetila: tyytyväisyys

muuttolaatikot

Iloitsin viime perjantaina siitä, että meillä on kerrankin aikaa pakata tavaramme rauhassa. Saimme muuttolaatikot ruhtinaallisesti jo viikko ennen muuttoa. Näin yhden kerran kokemuksella voin sanoa, että rauhassa pakkaaminen on ihan hemmetin fiksu idea!

Saimme muuttofirma Niemeltä punaisten muuttolaatikoiden* lisäksi käyttöömme muutaman vihreän muuttolaatikon ja pari vihreää kierrätyssäkkiä.

Vihreisiin laatikoihin voi pakata kaikki itselle turhat tavarat joita ei uudessa kodissa välttämättä enää tarvitse. Laatikoissa olevat tavarat lajitellaan ja ne päätyvät myyntiin pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksiin. Vihreisiin kierrätyssäkkeihin taas voi laittaa hyväkuntoisia mutta itselle tarpeettomia vaatteita, lakanoita ja pyyhkeitä. Kierrätyspalvelu on asiakkaalle täysin ilmainen.

Kierrätykseen voi Niemen kautta laittaa myös ongelmajätettä, kuten vanhat sähkölaitteet tai vaikkapa avatut maalipurkit, joiden kierrättäminen ei ole ihan yksinkertaista. Sähkölaitteiden kierrättäminen maksaa laitteiden määrästä ja koosta riippuen joitakin kymppejä (Niemi kierrättää myös suuremmat laitteet, vaikkapa pesukoneet). Päätin tarttua tilaisuuteen ja keräsin kerralla kasaan kaikki vanhat läppärit, partakoneet, puhelimet, sähköhammasharjat ja muut laitteet, jotka ovat jo vuosia pyörineet laatikoissa rikkinäisinä tai käyttämättöminä. Ihanan helppoa!

Kuten olen blogissani moneen kertaan todennut, muuttaminen on yksi kamalimmista asioista mitä tiedän. Tällä kertaa oloni on ollut kuitenkin yllättävän levollinen. Viikon muuttovapaa toi täydellistä helpotusta muuttostressiin ja viikon pakkausaika tuntui suorastaan ylelliseltä. Eiköhän tämä tästä…

Nyt muuten ollaan oltu jo ensimmäinen yö uudessa kodissa. Hip hei! Terkkuja täältä laatikkomeren keskeltä ja kivaa viikonloppua kaikille!

0

(6) Kommentit

  1. Mia says:

    Olen muuttamassa toukokuun lopussa ja tämä kuulostaa juuri siltä palvelulta jota olen kaivannut. Kiitos tuhannesti vinkistä! Onnea uuteen kotiin!

    1. Nina says:

      Suosittelen Mia todella testaamaan palvelua. Meiltä lähti kiertoon hyvää tavaraa viisi muuttolaatikollista ja kolme täyttä säkkiä vaatteita ja kodintekstiilejä. Ihana tietää että tuotteet saavat suurella todennäköisyydellä uuden kodin. 🙂

  2. Kaisa says:

    Onnea uuteen kotiin! Ja jee, kauhein homma eli pakkaus ja muutto on jo takana! Olisinpa tiennyt tästä kierrätyshommasta muutama kuukausi sitten,olisi helpottanut urakkaa! Mutta nytpä tiedän ensi kertaa varten 🙂

    1. Nina says:

      Kiitos Kaisa! Juu, pahin on nyt takana. Nyt kun vain saisi tyhjennettyä nuo muuttolaatikot ennen kun niitä tullaan noutamaan… Argh! 🙂

      Suosittelen tuota kierrätyspalvelua. On ihan älyttömän näppärä!

  3. CurryKaneli says:

    Onnea uuteen kotiin. Hieno tuo kierrätys jutta. helpottaa kovasti muutoa kun ei tarvitse erikseen lähteä viemään tavaroita kierrätykseen. Viimeksi kun muutimme meillä oli ruhtinaallisesti kuukausi aikaa tehdä muuttoa. Mutta kyllä se muuttolaatikoiden tyhjentäminen veikin aikaa. Välillä tuntui, ettei millään keksi mikä olisi paras paikka tavaroille uudessa kodissa. :).

    1. Nina says:

      Kiitos CurryKaneli! Oih, kuukauden muuttoaika kuulostaa mahtavalta! Siinä ehtisi tehdä kaiken ihannassa rauhassa. No mutta, täällä me nyt ollaan ja tuijottelen laatikoita vähän epäuskoisena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.