Raakakakkukurssilla

tunnetila: hauskuus

raakakakkukurssi1

Osallistuin muutama viikko sitten Green Streetin järjestämään Raakakakku Workshopiin*. Oli tosi hauska ilta!

Olen maistellut raakakakkuja kiinnostuneena, mutta kuten hetki sitten totesin, minusta tuntuu että minulle tulee aina huono olo raakakakulla herkuttelun jälkeen. Epäilin pahan olon aiheuttajaksi kookosöljyä. Päätin ottaa härkää sarvista ja testata raakakakun tekemistä itse.

Hyvinvoinnin verkkokauppa Green Street järjestää raakasuklaa- ja raakakakku workshopeja Ruplassa, Helsingin Kallioon vastikään avatussa uudessa tapahtumatilassa. Ruplan tilat on avarat ja vaikka kakkukurssi oli tuolta illalta myyty loppuun, mahduimme silti kaikki kokkailemaan mainiosti pienissä ryhmissä. Jokainen ryhmä teki oman raakakakkunsa, ja lopuksi maistelimme kaikkien tuotoksia yhdessä.

raakakakkukurssi4raakakakkukurssi9

Sain oman parini kanssa valmistettavaksi mustikkasuklaakakun. Huomasin reseptejä läpikäydessämme jokaiseen illan aikana leivottavaan kakkuun tulevan kookosöljyä. Rohkaisin mieleni ja kerroin kurssin vetäneelle Tiialle ongelmastani, ja epäilyksestäni kookosöljyn suhteen. Onneksi avasin suuni. Parinikin nimittäin sanoi kärsivänsä samasta ongelmasta, emmekä Tiian mukaan ole ainoita jotka eivät pidä kookosöljystä. Niinpä Tiia muokkasi illan reseptiämme hieman, ja jätimme kakustamme kookosöljyn miltei kokonaan pois. Erinomaista palvelua! Olin todella iloinen ja vaikuttunut Tiian ammattitaidosta ja kekseliäisyydestä.

Korvasimme tällä kertaa reseptiin laitettavan kookosöljyn kaakaovoilla. Toinen vaihtoehto jonka Tiia keksi korvaamaan öljyn, oli chiasiemengeeli. Mustikkasuklaakakku oli tekemästämme muutoksesta huolimatta todella maukas. Maku oli ehkä hieman pistävämpi mitä kookosöljyllä tehty kakku olisi ollut, mutta kakku katosi silti parempiin suihin hetkessä. Pähkinöistä, rusinoista, taateleista ja kaakaojauhoista tehty pohja oli mielettömän hyvä. Pohjaan lorautimme ihan vähän kookosöljyä jotta saimme sen notkeaksi.

raakakakkukurssi3raakakakkukurssi8raakakakkukurssi7raakakakkukurssi6raakakakkukurssi10

Muut illan aikana tehdyt kakut olivat puolukkakinuski ja basilikasuklaa. Jestas miten hyviä kaikki kakut olivat! Alimmassa kuvassa on toisen ryhmän valmistama puolukkakinuskikakku, joka oli ehkä koko illan lempparini. Kakun kinuskitäyte oli niin taivaallista, että olisin voinut lusikoida sitä suuhuni sellaisenaan. En olisi ikinä uskonut että noin hyvää kinuskia voi tehdä ilman tavallista kermaa, sokeria ja voita.

Ilta oli kurssin vetäjälle hieman haastava, sillä minun ryhmäni vältellessä kookosöljyä, toiseen ryhmään sattui henkilö, joka oli pähkinöille allerginen. Lähes yhtä usein kuin raakakakkuihin laitetaan kookosöljyä, niiden pohja tehdään pähkinöistä. Tiia väisteli tämänkin haasteen upeasti, ja toinen ryhmä teki kuin tekikin kakun ilman pähkinää.

Tykkäsin workshopista tosi paljon ja opin illan aikana valtavasti uutta. Raakakakkuillasta sai älyttömästi ideoita ja inspiraatiota omaan kokkailuun. Ainakin tuota puolukkakinuskikakkua haluan joskus kokeilla tehdä itse.

Green Streetin raakakakku- ja raakasuklaakursseja järjestetään molempia muutama kuukaudessa, ja ne myydään usein loppuun. Jos haluatte varmistaa osallistumisenne kurssille suosittelen varaamaan paikan nopeasti. Ja ettei ilo olisi pelkästään helsinkiläisten, lähtee Green Street kesällä Suomen kiertueelle! Ihan huippua! Raakasuklaa Tour 2015 paikkakuntina on (tämän hetkisen tiedon mukaan) Lahti, Turku, Tampere, Jyväskylä, Vaasa, Oulu, Kuopio, Kajaani ja Rovaniemi.

Suosittelen seuraamaan kiertueen tilannetta Green Streetin FB:stä, ja kun kiertueen paikkakunnat varmistuvat, varaa paikkasi nopeasti. Lupaan että tiedossa on hauska ja opettavainen tapahtuma!

Kuvat Green Street

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Tinny
    19/04/2015 at 20:41

    Mulla jää melkein kaikki nykyajan ”terveysruoat” kokeilematta ihan vaan siksi, että niin moneen laitetaan kookosta jossakin muodossa, ja se on yksi niistä harvoista asioista jotka maistuvat mielestäni aivan kestämättömän pahalle 🙁 Ei auta vaikka olis öljynä, hiutaleina, tuoreena, kuivattuna tai miten ikinä. Enkä ole vielä jaksanut niin paljon perehtyä, että osaisin kookosöljyn tai muut kookoksen olomuodot korvata jollakin muulla…

    • Reply
      Nina
      19/04/2015 at 22:39

      Onpa tylsä kuulla että sinulla on samanlaiset kokemukset kookoksesta. 🙁 Itse kyllä ihan tykkään kookoksesta esim. lastuina tai suklaan seassa, mutta tuo kookosöljy on jotenkin niin kovaa rasvaa, ettei elimistöni taida oikein sietää sitä. Onneksi vaihtoehtoja on!

  • Reply
    Tiia
    13/05/2015 at 22:15

    Mikä ihana kirjoitus, kiitos! Mulla tuli niiiiin lämmin mieli lukiessa. Ihana, kun olit mukana! <3 Kiva oli löytää sun blogisi. 🙂

  • Leave a Reply