Karvanpoisto luomusti (ja luonnonmukaisempi arvonta!)

tunnetila: tykkäys

acorelle_hair2

Edellisellä kauneusviikolla kirjoittelin teille Veetin Easy Wax -karvanpoistomenetelmästä. Tuo lämminvaha on minulla käytössä edelleen ja pidän siitä kovasti. Moni kuitenkin haluaa hoitaa kauneuttaan luonnonmukaisemmin. Niinpä ajattelin esitellä näin kevään ja paljaiden säärten (toiveajattelua) kunniaksi todella toimivan luomulämminvahan, josta olen tykännyt paljon.

Ranskalainen Acorelle on yksi suosikkibrändeistäni luonnonkosmetiikan alalla. Acorellen valikoimista löytyy luonnollisia, Ecocert- ja Cosmebio-sertifioituja tuotteita, jotka ovat laadukkaita ja puhtaita. Tuotteet myös tuoksuvat ihanalle (oma suosikkini on makean hedelmäinen mutta silti raikas Pure Fruit Body Mist*), joten kukapa niistä ei pitäisi. Olen aiemmin kirjoittanut Acorellen kuorinnasta* joka toimii erinomaisesti, eikä sisällä jokin aika sitten paljon puhuttaneita muovirakeita.

acorelle_hair1

Tällä kertaa esittelyyn pääsee Acorellen Roll On Cire Orientale -lämminvaha*. Lämminvaha on 100% luonnontuote ja 13% sen ainesosista on luomutuotantoa. Tuote on pääosin luomusokeriruokoa, sitruunaa ja eteerisiä öljyjä. Sokerointi on yleistynyt karvanpoistossa viime vuosina valtavasti, ja sokerin voimaan luotetaan myös tässä tuotteessa. Sitruuna taas rauhoittaa ihoa ja öljyt pehmentävät ja hoitavat miellyttävästi.

Karvanpoisto lämminvahalla on (ainakin minulle) lähes kivuton, nopea ja tehokas menetelmä. Iho jää käsittelyn jälkeen silkkisen pehmeäksi. Karvaton lopputulos myös pysyy pitkään, joillakin onnekkailla jopa kolme viikkoa. Siksi olenkin iloinen, että tuon toimenpiteen voi nykyään tehdä myös kotona lähes ammattimaiseen tapaan.

Ainut huono puoli Acorellen lämminvahassa on vahan lämmitys. Vaha on helpointa lämmittää mikrossa, mutta kun en omista mikroa, niin vahan lämmittäminen vesihauteessa aiheuttaa välillä harmaita hiuksia. Välillä vaha menee liian kuumaksi, välillä se taas näyttää notkealta, mutta jämähtääkin heti kun sen saa iholle. Kun malttaa odottaa veden kiehumisen ja tarkkailla vahan optimilämpötilaa, lopputulos on erinomainen. Kaikki tuo odottelu ja tarkkailu on sileän lopputuloksen arvoista. Malttamattomalle ja mikrottomalle tuo on kuitenkin välillä vähän hankalaa.

Käytättekö Te lämminvahoja kotikarvanpoistossa vai luotatteko ainoastaan ammattilaisen apuun?

Ps. Blogissani on meneillään kosmetiikkaviikko! Viikon aikana julkaisen joka päivä kosmetiikka-aiheisen postauksen. Jokainen viikon aikana blogiini kommenttinsa jättänyt osallistuu kommentillaan päivittäin tapahtuvaan kosmetiikka-arvontaan. Tämän päivän voittajalle on luvassa ekologisempaa kosmetiikkaa mm. Logonan ihania vartalotuotteita. Julkaisen kaikki voittajat ensi viikolla. Onnea kaikille arvontaan!

0

(40) Kommentit

  1. Adalmina says:

    Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta! Ja luonnonmukaisuus on aina plussaa 🙂

  2. Emm says:

    Lämminvahaa en ole käyttänyt, voisin kyllä kokeilla!

  3. Kieppis says:

    Sokerointi on ollut se juttu jo vuosia. Mielelläni käyn ammattilaisen käsittelyssä, mutta ainakin pienten alueiden osalta tuo homma olisi hyvä osata itsekin, jos vain löytyisi tarpeeksi yksinkertainen kotituote käytettäväksi.

  4. Kaisu says:

    Aika herkullisennäköiset purnukat! 🙂 En ole kokeillut lämminvahausta kotona, mutta kiinnostaisi kyllä. Luonnonmukaisuudesta ja hyvästä tuoksusta plussaa!

  5. moonangel says:

    En ole käyttänyt lämminvahausta vielä kertaakaan, mutta voisin kyllä kokeilla.

  6. HeidiV says:

    Ammattilaisen tekemä sokerointi on minulle paras menetelmä. Ei ole edes kallista 😉 Ja sokeri on luomua 🙂

  7. Nina S. says:

    itse asiassa en ole kokeillut minkäänlaista vahausta . Ehkä olisi syytä kokeilla 🙂 Olen pelännyt sitä kipua, mutta tuota voisi kyllä kokeilla.

  8. Mari says:

    En ole vielä kokeillut lämminvahausta, mutta voisin kokeilla 🙂

  9. Siinatar says:

    Tähän asti olen luottanut ammattilaisten apuun, mutta voisihan tuota kotonani kokeilla =).

  10. Nelliina says:

    Voisin kokeilla lämminvahausta, mikä ettei.

  11. meg says:

    Mulla ei ole tähän mennessä vahauksesta kokemusta kuin kulmakarvojen osalta, mutta tahtoisinpa kokeilla tällaista kotikäyttöistäkin vahaa. Tosin kulmia en itsekseni ehkä uskaltaisi vahata..

  12. sikkuralla says:

    Lämminvahaus on minulle ihan uusi juttu, mutta varmasti olisi kokeilemisen arvoinen.

  13. -Selma- says:

    Tuo Acorellen Roll On -lämminvaha alkoi nyt kyllä kiinnostamaan kovasti!
    Pitää varmaan ostaa kokeiluun! 🙂

  14. Mä en oo koskaan vahannut, itse enkä hoitolassa! Karvat lähtevät höylällä ja epilaattorilla.

  15. kikke says:

    en ole koskaan kokeillut

  16. pauliina says:

    en ole lämminvahausta kokeillut, epilaattori riittänyt tähän asti.

  17. Rouva R says:

    Oletpa todella keksinyt sopivia kesää-kohti arpajaisia! Vahaa en ole kotona kokeillut. Jospa arpaonnen myötä uskaltaisin…

  18. Mä en ole vielä tänäkään päivänä rohjennu kokeilla muita karvanpoistomenetelmiä kuin sheivauksen.. Nehän saattaa sattua! 😀

  19. Paula says:

    Sheivauksella olen yrittänyt pitää sääret siistinä. Vahaus olisi kokeiltavan arvoinen kokemus. Tulisi siistiä ja sileää jälkeä.

  20. PS says:

    Heti tuli tätä lukiessa mikrottomana mieleen, että onnistuuko vesihauteessa lämmittäminen. 😀 En oo kokeillu kuin kylmävahaliuskoja kasvoille, mutta olisi kätevää saada sääretkin sileiksi kotona vahalla.

  21. laika says:

    Olen joskus teininä kokeillut jotain halpisliuskoja, se oli kamalaa! 😀 Kerran kävin sokeroitavana, mutta nykyään käytän säärille epilaattoria. Olisi silti kiva kokeilla vahaa taas vaihteeksi!

  22. Neska says:

    En ole kokeillut minkään sortin vahausta (kotona tai missään muuallakaan), mutta tuosta Acorellen vahasta kiinnostuin siinä määrin, että piti heti katsoa, mistä kaupasta tuota saa.

  23. Teija H says:

    Sokerointia haluaisin joskus kokeilla. Ja tuo luonnonmukainen tuote herätti kiinnostukseni.

  24. Ellu says:

    Olen käynyt vuosia sokeroinnissa. Mut voisin kyllä kokeilla tuota lämminvahaa. Aina siinä vähän rahaa säästäisi kun tekisi itse.

  25. Viimeksi oon vahaa käyttäny koulussa. Monesti on pitäny ostaa mutta jostain syystä aina jääny kaupan hyllylle.

  26. Laura says:

    Logona kiinnostaa!

  27. MM says:

    Sokerointia tai lämminvahaa molempia

  28. Anne says:

    Haluaa kokeilla.

  29. Sofia says:

    En ole käyttänyt,mutta hakuaisin kyllä kokeilla.

  30. saya says:

    En ole perehtynyt lämminvahaukseen, vaikuttaa kiinnostavalta 🙂

  31. Ansa-Maria says:

    Kylmävahajutut on tuttuja, lämminvahaa olen testannut ainoastaan kosmetologin käsittelyssä

  32. anna s. says:

    Nämä ovat ihan uutuuksia minulla, olisi kiva kokeilla 🙂

  33. Marjo says:

    En ole koskaan aikaisemmin lämminvahausta kokeillut, vaikuttaisi ihan kivalta ratkaisulta.

  34. Annahoo says:

    Kiinnostavaa! Mukana arvonnassa! 🙂

  35. Oispa ihana päästä kokeileen

  36. Mukana ollaan arvonnassa 🙂 En ole kokeillut vahausta enkä sokerointia, mutta erityisesti tuo sokerointi kiinnostaisi (ilmeisesti kivuttomampi?)…

  37. En olekaan vahausta kokeillut, joten mukana nyt arvonnassa!

  38. Sokerointia olisi mielenkiintoista kokeilla. Kotona höyläilen vain 🙂

  39. Höylällä on menty vuosikaudet, olisi kiva kokeilla jotain hieman pysyvämpää ratkaisuakin karvojen poistoon.

  40. Mukana arvonnassa! Mielenkiintoista olisi kokeilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.