Pesupähkinät

tunnetila: testaus

pesupahkinat1pesupahkinat3pesupahkinat2

Olen jo mokannut lähes kaikki uuden vuoden kunniaksi tekemäni tavoitteet tälle vuodelle. Nyt yritän päästä lähestyvän vuoden puolivälin kunniaksi takaisin ruotuun ja toteuttamaan laatimiani tavoitteita.

Yksi tavoitteista kuului, ”osta vain se mitä tarvitset”. Munilleen tuokin lupaus on mennyt jo moneen kertaan, mutta nyt ollaan taas ruodussa ainakin yhden asian suhteen. Päätin etten osta uutta pyykinpesuainetta loppuneen tilalle, vaan käytän ensin pois vuosi sitten ostamani pesupähkinät.

Ostin pussillisen Soap Factoryn pesupähkinöitä kun bongasin niitä taannoin Fredalla olleen pienen butiikin loppuunmyynnistä. Päätin testata tuotteita kun niitä edullisesti sain. Pussi on jäänyt kuitenkin käyttämättä, sillä olen jotenkin epäillyt pähkinöiden pesutehoa.

Nyt olen käyttänyt pesupähkinöitä noin kuukauden verran kirjopyykin (pääasiassa mustan, yllätys) pesuun, ja olen ollut toistaiseksi ihan tyytyväinen. Pyykistä on tullut puhdasta ja mukavan pehmeää. Pähkinöissä ei ole vahvaa tuoksua, joten puhdas pyykki on tuoksutonta ja sopii myös allergikoille ja herkkäihoisille. Nyt mietin vain sitä, kestääkö musta väri vaatteissa jatkuvaa pesupähkinöillä pesua vai alkaako väri jossain vaiheessa haalistua?

Onko kenelläkään Teistä kokemusta pesupähkinöistä? Toimivatko sellaisenaan, vai kannattaako etenkin musta pyykki pestä välillä mustalle pyykille tarkoitetulla pesuaineella?

Pesupähkinät Soap Factoryn verkkoputiikissa 12€/500g

0

(6) Kommentit

  1. HeidiV says:

    Olen käyttänyt pesupähkinöitä lähinnä hienopyykin kanssa. Ei ongelmaa. Ja juurikin on tuoksuton aine, mistä hajusteherkkänä tykkään. En tosin tiedä, kuluttavatko pähkinät värejä… Kysypä myyjältä/ markkinoijalta.

    Ps. tahroihin tehoaa sitten sappisaippua. Jopa pinttyneisiin!

    1. Nina says:

      Kiitos Heidi kommentistasi! Muistinkin että sinä olet suositellut pesupähkinöitä minulle joskus. Sappisaippuan nimeen vannon, tosin yksi teetahra ei lähtenyt puserosta viime viikolla edes sappisaippualla. Ja tuo valkoinen pusero oli ensimmäistä päivää päällä kun heti sotkin sen. Melkein itketti!

  2. Nina S. says:

    Mustan kanssa ei ollut ongelmia, mutta työvaatteeni olivat mustavalkoisia. Ne ei sit tykänneet näistä pesupähkinöistä, valkoinen muuttui jotenkin likaisen väriseksi, harmaaksi. Kun vertasin työkavereitten paitoja, jotka olivat vanhempiakin, niin minun muutaman kk:n ikäinen paita oli jo selvästi nuhjaantunut ja valkoinen ei ollut enää valkoinen 🙁 Muuten pidin kovasti pesupähkinöistä ja käytin niitä pitkään. Mutta työvaatteiden vuoksi siirryin nestemäiseen pesuaineeseen. Nyt kun olen opintovapaalla , niin voisin siirtyä noihin pesupähkinöihin takaisin.

    1. Nina says:

      Joo, valkaisuainetta näissä pähkinöissä ei ole, joten siksi pesen edelleen valkoiset vaatteet nestemäisellä pesuaineella. Arvelinkin että valkopyykin kanssa nämä eivät ole se paras vaihtoehto. Kun vaan tuo musta ei haalistuisi kovasti…

  3. Heh, enpä ollutkaan kuullut tuollaisesta kuin pesupähkinöistä. Kuulostaa kuitenkin tosi mielenkiintoiselta ja ympäristöystävälliseltä. 🙂 Voisi vaikka kokeilla. Miullakin on paljon mustia vaatteita. Etenkin mustat farkut haalistuvat melko nopeasti vaikka pesisi mustille vaatteille tarkoitetulla pesuaineella. Näin ainakin oman kokemuksen mukaan.

    1. Nina says:

      Nämä ovat hyvin ekologisia ja hajusteettomana sopivat todella monille. Näitä voi myös käyttää useampaan kertaan ja hävittää lopulta biojätteessä. Kerrassaan mahtava tuote. Tosin jos värit lähtee niin sitten saatan muuttaa mieleni. 🙂

      Ja niin, mustat farkut haalistuu aina! Käytti mitä ainetta tahansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.