Balmainin metsästystä

tunnetila: hauskuus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole työkiireiltäni ehtinyt kertoa miten minun kävi Balmain x H&M -malliston suosikkituotteiden metsästyksen kanssa.

Sain kutsun malliston lanseerausta edeltäneenä iltana järjestettyyn VIP-ostosiltaan, joten mahdollisuuteni malliston metsästykseen paranivat mukavasti. Tein tarkat suunnitelmat ostoksista, ja päätin tavoitella valkoista t-paitaa, mustaa kipparintakkia ja hopeista clutchia.

Olimme ystäväni Hertan kanssa paikalla hyvissä ajoin, ja pääsimme lähes paraatipaikoille shoppailualueen lähelle. Katsoin tarkkaan mistä löydän t-paidat ja päätin suunnistaa sinne heti kun ostosalue aukeaa.

Portit aukesivat, yleisö ryntäsi, ja jäin seisomaan kuin tatti paikalleni. Minua nauratti ihmisten ryntäily niin paljon, etten pystynyt naurultani tekemään mitään. Muutaman sekunnin jälkeen kokosin itseni, astuin eteenpäin ja totesin kaikkien rekkien ammottavan tyhjyyttään. Tuohon kaikkeen meni aikaa korkeintaan 20 sekuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Totesin sitten että keskityn hetkeksi nautiskelemaan illan tarjoiluista ja odotan että ihmiset saavat rauhassa sovittaa vaatteita. Kun vaatteet palautuvat sovituskopeista koettaisin onneani uudelleen.

Ilta päättyi osaltani hienosti. Sain rauhassa herkutella ihanilla cocktail-paloilla, ja lopulta löysin kuin löysinkin itselleni tuon valkoisen t-paidan ja mustan kipparintakin. Hopeisia clutcheja näin ainoastaan onnellisesti hymyilevien ihmisten käsissä.

Onnistuin saamaan kaksi kolmesta tavoittelemastani tuotteesta (plus yhden bonusmekon joka oli päällä täydellinen, mutta omiin tarpeisiini ehkä vähän liian hieno joten palautin sen). Olen siis saldooni hyvin tyytyväinen.

Kuinka Teidän kävi? Onnistuitteko nappaamaan mallistosta mitään, vai yritittekö edes?

0

(6) Kommentit

  1. Virpi says:

    Minulla ei ollut mahdollisuutta päästä paikanpäälle, joten yritin onneani nettikaupassa. 😀 en onnistunut edes pääsemään sivuille, vaikka olin puoli tuntia etuajassa kyttäämässä. Ymmärtääkseni juuri kellään ei ollut onnea nettikaupan kanssa. Mallisto ei suurimmaksi osaksi kohdannut makuani, mutta olisin hirmuisesti halunnut saada käsiini juurikin tuon upean clutchin ja yhden malliston vöistä. Niille olisi ollut tarvettakin, mutta aina ei voi voittaa. 🙂

    1. Nina says:

      Kiva kuulla että tavoittelit käyttökelpoisia juttuja kuten minäkin. Kurjaa kuitenkin että verkko oli niin tukossa ettet saanut mitään. 🙁 En tiedä ketään joka olisi onnistunut saamaan mitään verkon kautta… Olin kyllä etuoikeutettu päästessäni shoppailemaan etukäteen. Vaikka tosin meinasin jäädä silti ilman. 🙂

  2. Itse yritin koko päivän päästä H&M:n nettisivuille sisään tuloksetta. Olisin suuresti halunnut malliston vihreän tekoturkiksen, jonka hinta oli jopa maltilinen. Ebayssä muuten myydään noita Balmain x H&M vaatteita aivan törkyhintaan ja ihmiset jopa ostavat niitä. Hullua 🙂
    – Lilja, http://www.styleinterrupted.blogspot.com

    1. Nina says:

      Harmi ettet onnistunut nappaamaan haluamaasi tekoturkista. ;( En olekaan käynyt Ebayssä katsomassa miten mallisto on siellä myynnissä. Taidanpa piipahtaa ja käydä ihmettelemässä mihin hintoihin vaatteet siellä nousevat. Aika hurjaa tämä kyllä on! 🙂

  3. Tunnetila: arvaat varmaan. Jos jotain inhoan enemmän kuin ”muka Balmainia”, niin sitä että ihmiset käyttäytyvät kuin mielipuolet noita epäeettisesti halpamaissa tuotettuja asioita nähdessään. *ärsyttää* olit varmasti ainoa järkevä ihminen paikalla olijoista. Mutta mietipä nyt tuon paidankin tekstiä ”Balmain – Europe”. Balmain on balmain juuri Pariisin takia. Päätöntä.

    http://www.thewildethings.com

    1. Nina says:

      Hahahahaha, tuo tunnetilasi oli huippu. 😀

      T-paidan teksti Balmain Europe on mielestäni juuri se t-paidan hyvä juttu. Siinä näkee selkeästi, että ei edes ole yritetty tehdä ”kopiota alkuperäisestä”, vaan on tehty samalla idealla ihan oma tuote. Ja kun tuotteita on valmistettu rajoitettu määrä, niin hyvällä tuurilla näitä valmistetaan vähemmän kuin niitä Balmain Paris -t-paitoja ja näistä tulee keräilyharvinaisuuksia. 🙂 Mutta on pakko sanoa, että t-paita tuntuu aika huonolaatuiselta. Painatus on tehty hyvin, mutta puuvilla on aika ohutta. Miesten samanlaiset t-paidat tuntuivat tosi paljon laadukkaammilta, mutta en tajunnut ostaa sellaista.

      Mutta sitten taas mallistosta hankkimani villakankainen kipparintakki tuntuu ihan järjettömän hyvältä, ja on luultavasti laadukkain villakangastakki mitä olen omistanut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.