Pienet tärkeät muutokset

tunnetila: tyytyväisyys

oulu_syksy1

”Kiitos hyvää. Kamala kiire koko ajan, mutta muuten ihan hyvää.”

Liian monta vuotta olen vastannut kysyjille noin kun minulta on kysytty kuulumisia. Vajaa kuukausi sitten päätin löysätä tahtia ja rauhoittaa elämääni.

Hyvin pienillä muutoksilla olen saanut elämäni uusille urille, ja voin jo näin lyhen ajan jälkeen sanoa voivani paljon paremmin.

Ajattelin jakaa kanssanne muutaman pienen vinkin, jotka olen ottanut arjen ohjenuoraksi, ja joiden olen huomannut toimivan ainakin minulla erinomaisesti elämän rauhoittajana.

  • Kun herään aamulla, en heti ensimmäisenä ota puhelinta käteen ja ala selailemaan sitä. Illan/yön/aamun aikana saapuneet viestit ehtii lukea ihan hyvin vaikka raitiovaunulle kävellessä, ja uutisiin voi paneutua myöhemminkin.
  • Kun matkustan töihin, katselen ikkunasta maisemia ja rauhoitun, en tuijota puhelintani.
  • Pyrin pitämään pausseja työpäivän aikana. Pidän myös kunnollisen lounastauon ja rauhoitun lounastamaan.
  • Pidän ainakin yhden ”tyhjän” illan viikossa, jolloin kalenterissani ei ole lainkaan merkintöjä.
  • Laitan tietokoneen kiinni klo 21.00 ja puhelinta en räplää klo 23 jälkeen.
  • Pyrin nukkumaan öisin kahdeksan tuntia, joka tarkoittaa unta noin klo 23-07.

Olen pystynyt pitämään kaikki nuo asiat hallinnassa jo kohta kuukauden, ja kun kerran tulokset on näin mahtavia, pyrin toteuttamaan niitä myös jatkossa. Elämänlaadun parantamiseen ei oikeasti paljon vaadita!

”Onko ollut kiireitä?” ”No eipä juuri. Olen rauhoittanut tahtia ja elämä on mukavan leppoisaa.” Siitäs saitte, kiire ja stressi. Ainakin toistaiseksi olen niskan päällä!

15

(8) Kommentit

  1. Tarja says:

    Peukutan! 🙂 Iän myötä on ollut pakko tehdä juuri noita asioita, jotta jaksaa ylipäänsä tehdä omaa työtään laadukkaasti. Olen alkanut pitää kiinni säännöllisestä liikunnasta, riittävän pitkistä yöunista ja kiireettömistä illoista /viikonlopuista. Hauskatkin menot kuluttavat energiaa, jos niitä on liian paljon. Olotila on huomattavasti seesteisempi ja väittäisin, että ne tunnit, jotka keskityn vaikkapa työn tekemiseen ovat tehokkaampia ja tulos laadukkaampaa. Pidetään itsestämme huolta!

    Nautinnollista keskiviikkoa! <3

    1. ”Hauskatkin menot kuluttavat energiaa, jos niitä on liian paljon.” Juuri tuo on minun suurin ongelmani. Kun kaikkea kivaa tapahtuu valtavasti, eikä mistään malttaisi luopua. Välillä on tosi vaikea päättää, mihin haluaisin mennä jos tilaisuuksia sattuu olemaan vaikka neljä samalle illalle. Vielä muutama vuosi sitten yritin ehtiä edes piipahtamaan jokaisessa, nyt valitsen illalta korkeintaan kaksi menoa ja pyrin käymään edes toisessa niistä. Kun kaikkea ei vaan voi jaksaa!

      Ihanaa viikkoa sinulle Tarja!

  2. Senni says:

    Hyvä Niina, tekis itse kullekin hyvää nämä päätökset! <3

    Ps. Kahville joku ilta? 🙂

    1. Voi Senni, nuo päätökset kuulostavat tosi pieniltä ja ovatkin niitä, joten ne on helppo ottaa käytäntöön. Vaikka jutut kuulostavat pieniltä, niiden vaikutus on ollut ihan huikea ainakin omaan elämääni. 🙂

      Ja kyllä, kahville joku ilta! Laitetaan viestiä!

  3. Senni says:

    Näköjään mun Autocorrect ei hyväksynyt Ninaa yhdellä i:llä 😀

    1. Heh, ihmettelinkin että mistäs tuo yksi i sinne putkahti. 😀

  4. Ihan älyttömän hyviä keinoja. Hieno juttu, että ovat auttaneet! Itse olen kanssa lopettanut junassa kännykän selaamisen ihan tarkoituksella, siinä oikeasti rauhoittuu ihan eri tavalla. Aamuisin en koskaan ole ottanut kännykkään käteen ensimmäisenä, usein joudun etsimään sitä joskus puolen päivän aikaan, että mihin jätin sen illalla, että jos laittaisi äänetkin päälle. 😀 Tietokoneen kiinni laitossa verrattuna sinuun olisi kyllä paljon petrattavaa, mutta ehkä joskus…

    1. Heh, ihana kuulla Jonna että suhtautumisesi puhelimeen on tuolla tasolla. Itse saatan viikonoppuisin unohtaa puhelimen äänettömälle, ja aina kun sen sitten muistan, äitini on soittanut minulle jo useamman kerran. 😀 Viikolla olen kuitenkin ihan kiinni puhelimessa ja se ärsyttää. Jatkan edelleen lankapuhelimesta haaveilusta. 😀

      Minun on nykyään helppo laittaa tietokone kiinni yhdeksältä, sillä olen alkanut katsomaan tv:tä. En ole vuosiin seurannut mitään sarjoja telkkarista, mutta nyt yritän katsoa joka ilta edes vähän jotain. Huomaan rentoutuvani television ääressä aika hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.