Treeniasussa koko viikonloppu

tunnetila: tyytyväisyys

Hetki jolloin huomasin Hellitä hetkeksi -viikonlopun* toimivan täydellisesti oli se, kun lakkasin välittämästä miltä näytän. En esimerkiksi jaksanut meikata koko viikonlopun aikana. Olin mm. illan karaokebaarissa saunanraikkaana, en jaksanut laittaa edes ripsiväriä.

Olin pakannut mukaani pelkästään rentoja sportti- ja kotivaatteita, joten vetäisin illanviettoa varten päälleni pehmeän trikoohaalarin. Tuo haalari on supermukava ja itse asiassa myös aika kivan näköinenkin. Täytyykin kuvata se pian blogiin.

Viikonlopun tiimellyksessä asukuvaus pääsi unohtumaan, mutta onneksi muistin pyytää Iinaa nappaamaan kuvat edes yhdestä rentoiluasustani.

neuletakki Malene Birger, pellavapusero Majestic Filatures, trikoot DefShop*,
säärystimet Calvin Klein, varvassandaalit Havanaias

Sain hetki sitten DefShopilta muutaman vaatteen heidän omasta mallistostaan, ja yksi näistä vaatteista on kuvissa näkyvät trikoot*. En ole yleensä leggings-ihminen, mutta nämä trikoot sopivat viikonloppuun täydellisesti. Oli kiva kun pystyi menemään samassa asussa aamiaiselle ja sieltä venyttelytunnille.

Sain leggingseistäni viikonlopun aikana myös kehuja kanssahellittäjiltä, joten asu taisi osua ihan nappiin viikonlopun tunnelman kanssa.

Olin iloinen Iinan nappaamista kuvista, mutta kun näin kuvissa vitivalkoisen meikittömän naamani ja järkyttävät ”sotkunutturalle suoraan sängystä” sutaistut hiukseni, meinasin jättää kuvat julkaisematta.

Totesin kuitenkin, että näistä kuvista näkyy niin hienosti Hellitä hetkeksi -viikonlopun onnistunut lopputulos, että hitto soikoon, antaa mennä! On hienoa jos pystyn vähän löysäämään omaa kontrolliani ja pitämään viikonloppuna saavutetun rennon fiiliksen arjessa mahdollisimman pitkään.

Ja jos jota kuta ahdistaa meikitön naama, niin kurkkaa tänne. Pari päivää aiemmin näytin vähän erilaiselta kun rentoiluviikonloppuna. Elämässä on hyvä olla tietty balanssi!

Kuvat: Iina / MouMou

8
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Tarja
    08/11/2017 at 08:46

    Eipä kuule rakas Nina yhtään kauhistuta mitkään meikittömyydet! Päinvastoin kuvista huokuu (kuten itsekin totesit) ihana rento ja hyväntuulinen fiilis. Elämässä on hyvä olla tietty balanssi. Tosin itsellä kontrasti on välillä aika hurja sen laitetun ja rennon minän välillä 😀 😀 Teen tätä nykyä käytännössä koko ajan etätyötä, joten ”työasut” on aika mielenkiintoisia… Toisaalta nautin hurjasti siitä, että saa vain ryhtyä töihin ilman itsensä laittamista. Joskus huomaan, että pitääpä vaihtaa äkkiä yöpaita edes verkkareihin ennen kuin lapset tulevat koulusta… 😉 Onneksi välillä pitää ryhdistäytyä ja käydä jossakin palaverissa: kyllä se itseensä panostaminen ilahduttaa ennen kaikkea itseä!
    Rentoa keskiviikkoa!

    • Reply
      Nina
      08/11/2017 at 10:01

      Juuri tuo on etätöissä parasta! Minä vietän itsekin kaikki etätyöpäivät yleensä yökkäri päällä. On jotenkin superhelpottavaa kun ei tartte meikata tai edes hiuksia harjata. 🙂
      Kivaa keskiviikkoa sinullekin Tarja!

  • Reply
    HeidiV
    08/11/2017 at 15:36

    Hellitä hetkeksi ulkonäköpaineista 😉 Oot nätti niin laitettuna kuin luonnollisena <3

    Tuollainen viikonloppu tekisi kyllä hyvää…

    Olin muuten itse Järvisydän-lomakeskuksessa tuona vkl, huippuhieno paikka, jonne pitää palata. Ja suosittelen sullekin, jos et ole käynyt vielä…

    • Reply
      Nina
      09/11/2017 at 09:47

      Oih, kiitos vinkistä Heidi! Järvisydän on minulle ihan uusi paikka. Alkoi heti kiinnostaa… 😉

    Leave a Reply