Uupumusta ilmassa

tunnetila: pohdiskelu

Olen vähän huolissani. Viimeisen kuukauden aikana tapaani ihmiset tuntuvat olevan kaikki enemmän tai vähemmän stressaantuneita tai ahdistuneita.

Yksi kertoi purskahtaneensa kesken palaverin itkuun ja ymmärtäneensä, ettei enää jaksa tätä työtahtia. Toinen haki työterveydestä sairauslomaa jatkuvan väsymyksen ja haluttomuuden vuoksi, ja tuolla käynnillä tehty masennuskysely oli antanut hälyyttävät lukemat. Kolmas kertoi jaksavansa mennä töihin joka aamu vain siksi, että on päättänyt jo päivän, jolloin sanoo itsensä irti.

Kaikki nuo tapaamani ihmiset ovat ystäviäni, alle nelikymppisiä nuoria aikuisia, jotka ovat unelmiensa työpaikoissa, ja joiden elämä näyttäytyy ulkopuolisen silmin upeana ja kiinnostavana.

”Mulla on ihan superkiva työ. Miksi en pysty enää iloitsemaan siitä?” ”Olen todella etuoikeutettu saadessani tehdä tätä työtä. Miksi hemmetissä mä olen siihen näin uupunut?” Nuo lauseet kuuluvat lähes jokaisessa keskustelussa, mitä olen tapaamieni ihmisten kanssa käynyt.

Ystävät rakkaat. Mikä tahansa työ, jos sitä on liikaa, vie mehut, ilon ja motivaation.

Etenkin silloin, jos tekee työtä jota kohtaan tuntee intohimoa, jokaisen työtehtävän haluaa tehdä niin hyvin kuin pystyy. Siinä hetkessä kun töitä on niin paljon, ettei työtehtäviä ehdi suorittaa sillä pieteetillä kuin haluaisi, alkaa motivaatio ja kiinnostus kadota.

Kun vuorokauden tunnit eivät enää riitä nukkumiseen tai itsestä huolehtimiseen, alkaa se vaikuttaa omaan hyvinvointiin ja siitä seuraa välinpitämättömyys.

Olen itse huomannut, että niin kauan kun itse arvostaa omaa työtään, sen tekeminen on mielekästä. Oman työn lisäksi täytyy muistaa arvostaa myös itseään.

Itsen arvostaminen ei ole sitä, että elää ulkopuolelta tulleella kiitoksella tai arvostuksella. Itsen arvostaminen on sitä, ettei kuormita itseään liikaa. Sitä, että ymmärtää rajallisuutensa ja tietää, että voi ihan hyvin sanoa joskus ei.

”Kohta mulla menee kuppi nurin. Mä en mitenkään ehdi tehdä tätä kaikkea. Nyt sanon seuraaville jutuille ei, ja teen vain ne kaikista tärkeimmät asiat. Mitä voin jättää tekemättä ilman, että korttitalo romahtaa?”

Noiden ajatusten tunnistaminen vaatii aika hyvää itsetuntemusta, mutta rajojen veto ja priorisointi on asioita, joita kannattaa harjoitella aktiivisesti.

Teen itse töitä osittain sosiaalisen median parissa. Pahimpina kiireaikoina saatan herätä keskellä yötä sydän tykyttäen ja muistaa, että unohdin laittaa jonkun tietyn postauksen Facebookiin. Kello on kolme, sydän hakkaa ja yöunet menevät sen siliän tien.

Hei oikeasti, mitä hiton väliä yhdellä somepostauksella on? Parhaassa tapauksessa kukaan muu kuin sinä ei edes tiennyt, että olit ajatellut postata jotain tiettyä tiettyyn aikaan.

Stressasin vielä muutama vuosi sitten valtavasti joka asiasta, ja menetin yöuneni tämän tästä. ”Unohdin taas jotain! Olen ihan kelvoton työntekijä.” En ajatellut, että minulla oli liikaa muistettavaa, vaan ajattelin automaattisesti, että on minun syyni kun taas joku perkeleen tärkeä asia pääsi unohtumaan.

Minua on kuitenkin helpottanut yksi lause ja kaksi sanaa, joita olen hokenut viime aikoina aina, kun on tuntunut että maailma kaatuu jos joku juttu unohtuu. Tuo itselleni korvaamaton lause on: minä en ole lääkäri, eikä kenenkään henki ole vaarassa jos satun unohtamaan tai mokaamaan jotain.

(Siinä tapauksessa jos olet lääkäri, tuo lause ei oikein sovi sinulle, mutta lähes kaikille muille tuo lause sopii huoneentauluksi.)

Ne kaksi sanaa taas, jotka helpottavat tilannetta ovat ”Anteeksi, unohdin.” Jos unohdat jotain, minkä olet luvannut jollekin toiselle, on kaikista helpointa myöntää syyllisyys eikä alkaa keksimään mitään tekosyitä. Unohtaminen on ihan tavallista, etenkin tänä päivänä, kun länsimaisten ihmisten aivot ovat totaalisen ylikuormittuneet.

Miten sitten taklata stressi tai työperäinen väsymys? Tärkeintä on opetella sanomaan ei ja puhua asiasta työpaikalla. On ensiarvoisen tärkeää, että pystyy kertomaan rehellisesti, että nyt ei vaan kykene enää suoriutumaan kaikesta. Parhaassa tapauksessa sinulle tarjotaan apua työtaakkaasi. Ja hei, apua voi myös itse pyytää. Siinä ei ole mitään hävettävää.

Yhtä tärkeää kuin työpaikalla tapahtuva ”ein” sanominen, on raivata kalenteriin vapaa-aikaa. Listasin jo täällä tapoja, jotka parantavat elämän laatua. Niiden lisäksi suosittelen rentouttavaa saunomista tai vaikkapa kelluntatankissa kellumista.

Jos elää pelkästään lomia varten, ja arki on päivästä toiseen selviytymistaistelua jaksanmisen rajamailla, niin kannattaa miettiä voisiko asialle tehdä jotain. Useinmiten asiat alkavat ratketa kun vain uskaltaa avata suunsa.

9
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    HeidiV
    20/11/2018 at 11:59

    Ihana teksti taas. Kiitos. Mikähän tässä ajassa on, kun uupumus ja masennus tuntuvat yleistyneen…? Vai puhutaanko niistä enemmän? Hyvä niin, jos ja kun puhutaan.

    • Reply
      Nina
      20/11/2018 at 15:04

      Kiitos Heidi sinulle kun luit. <3 Uskon, että asioista puhutaan nyt aiempaa enemmän, mutta uskon myös, että ihmisiltä aletaan nykyään vaatia jo aika mahdottomia. Itsekin huomaan, että kaikki some- yms. muu uusi tekeminen tulee helposti kaikkien vanhojen töiden päälle, eikä mitään vanhaa hommaa oteta pois. Itse olen nostanut kissan pöydälle ja se tuotti tulosta. Olen saanut nyt hommani tuon ansiosta entistä paremmin balanssiin.

  • Reply
    merikukka
    20/11/2018 at 12:34

    Hyvä kirjoitus! Sitä vaan pyörii omassa kuplassa ja pienetkin asiat saavat liikaa huomiota ja painoarvoa. Mikä on elämässä oikeasti tärkeintä? Olen juuri toissapäivänä taas miettinyt tätä asiaa, kun olen käynyt ikäiseni kaveria katsomassa saattohoidossa. Hän kertoi, miten antoi kaikkensa ja stressasi oman yrityksen eteen. Ihan turhaan!

    • Reply
      Nina
      20/11/2018 at 15:06

      Kiitos Merikukka! <3 Voi itku miten surullista. 🙁 Juuri tuo, eli mikä on elämässä oikeasti tärkeää, tulisi pitää mielessä ihan joka päivä. Että täällä elettäisiin elämää varten, ei työntekoa.

  • Reply
    Iina / MouMou
    20/11/2018 at 12:38

    Noi sun sanat ehkä pelasti mut. <3

    • Reply
      Nina
      20/11/2018 at 15:06

      <3 Toivottavasti muistat nuo sanat joka päivä myös jatkossa. Ja jos et muista, niin mä olen muistuttamassa. <3

  • Reply
    Tarja
    20/11/2018 at 17:11

    Olen kanssasi ihan 110%:sesti samaa mieltä! <3 Vaikka omissa hommissa jotakin unohtuisikin tai tulisi joku virhe, niin kenenkään henki ja terveys ei ole vaarassa. Ja vaikka miten haluaisikin tehdä asiat aina oikein, hyvin ja ajallaan, niin itselleen pitää olla armollinen ja huolehtia omasta jaksamisestaan. Päivien pidentäminen ja jatkuva täysillä paahtaminen eivät ole itsen, eivätkä organisaationkaan kannalta kestävä ratkaisu. Hyvinvoiva työntekijä on kaikille arvokas.

    Itse aloitin kesällä uudessa työssä ja se on sitä työtä, josta olen haaveillut hirvittävän pitkään. En uskonut paikkaa edes saavani, mutta sain sittenkin ja totta kai tahtotila on ollut tehdä työt hyvin. Kun kaikki on uutta, on kognitiivinen kuormitus ollut valtava ja se on vaikuttanut mm. unen laatuun. Olen kuitenkin koko ajan pitänyt huolta, että päivät eivät venyisi ja että ehdin tehdä muutakin ja ihan tietoisesti koettanut nollata päätäni. Eipä minusta olisi kenellekään hyötyä, jos jo koeajalla ajan itseni uupumukseen.

    Onhan tämä nykyisen työelämän jama aika harmittava, kun kaikilla tuntuu olevan niin paljon enemmän tekemistä kuin mitä on aikaa… En tiedä, kuinka kauan tällainen voi ylipäänsä jatkua?! Jossakin vaiheessa varmaan tapahtuu joku suuri uupuminen ja on pakko tehdä kestävämpiä ratkaisuja kuin yrittää keikkua eteenpäin aivan liian pienillä resursseilla. Väitän, että työn laatukin kärsii kyllä tästä loppu peleissä. Mutta koska muutosta ei taida olla ihan lähiaikoina tähän kulttuuriin tulossa, niin pitää yrittää itse pitää itsestään huolta ja muistaa pitää elämässä tärkeysjärjestykset kohdillaan. Vaikka työ onkin tärkeää, niin moni muu asia on paljon tärkeämpi – ilman työtä pärjään, ilman läheisiäni en!

    • Reply
      Nina
      20/11/2018 at 17:36

      ”Ilman työtä pärjään, ilman läheisiäni en!” <3 Tämä on Tarja niin totta! Olen itsekin saanut huomata, että oli taloudellisesti miten tiukalla tahansa, niin jos ympärillä on rakastava perhe ja jos saa olla terveenä, niin oikeastaan muulla ei ole väliä. Toki palkitseva työ ja kuukausittainen palkkapäivä helpottavat elämää ja tuovat siihen myös toisenlaista sisältöä, mutta aika vähällä sitä pärjää, jos elämä on muuten hyvä.

      Toivottavasti pystyt pitämään myös jatkossa työn ja vapaa-ajan balanssissa. <3

  • Reply
    Mii
    20/11/2018 at 22:16

    Niin totta. Olin pari vuotta sitten vajaa kolme kuukautta pois työelämästä vakavan työuupumuksen ja ahdistuneisuushäiriön vuoksi. En tuolloin kyennyt pariin viikkoon edes poistumaan kotoa saati peseytymään. Itkin ja itkin, valvoin ja itkin, en saaanut nukuttua, syötyä jne. Sain työterveydestä aivan upeaa tukea tilanteeseeni, mm. terapiaa. Työnantajalta tukea ei tullut, eikä työhön tehty työterveyden velvoittamia muutoksia. Irtisanouduin ja vaihdoin työpaikkaa. Viihdyn nykyisessä työssäni ja hieman vähemmän vastuullinen työ on lisännyt hyvivointiani selvästi. Kuitenkin koen, että minusta olisi enempään ja löen hieman turhautunut. Saan nyt mahdollisuuden kokeilla toista työtehtävää muutaman kuulauden ajan ja näen, riittäisivätkö voimavarani ”enempään”. Olen tämän kaiken läpikäytyäni oppinut kunnioittamaan omia voimavarojani entistä enemmän ja tunnistan itsestäni, milloin vapaa-aika on syytä rauhoittaa liialta hulinalta.

    • Reply
      Nina
      21/11/2018 at 11:01

      Hieno tarina muutoksen tuomasta paremmasta olosta. Kiitos Mii että jaoit tämän. <3 Tarinasi antaa varmasti voimaa muillekin samojen asioiden kanssa kipuileville. Toivottavasti uusi työ tuntuu sinulle mielekkäältä ja voit siinä hyvin. <3

      Muistan itse kun olin jokunen vuosi sitten työperäisestä stressistä lähes hermoraunio. Hain toiseen, paljon helpompaan hommaan. Pääsin hakuprosessissa kahden parhaan joukkoon. Lopulta toinen ihminen tuli valituksi tehtävään. Minulle sanottiin, että olin tehtävään liian pätevä, ja että kyllästyisin työhön kuitenkin tosi nopeasti. Voi olla että näin olisi käynytkin, mutta juuri siinä hetkessä olisin ollut onnellinen jos olisin saanut työkseni vaikka ajaa nurmikoita päällä istuttavalla ruohonleikkurilla. Se vaativuustaso olisi ollut minulle ihan ok, tuota työtä yhtään väheksymättä.

  • Reply
    Virpi
    21/11/2018 at 19:02

    <3

  • Reply
    Viola
    24/11/2018 at 13:03

    Ihana postaus, vaikka raskas aihe, niin tekstiä ympäröi kultareunus :).
    Itse liputan terveen itsekkyyden ja riittävän hyvä riittää -mentaliteetin puolesta. Ollaan armollisia ja pidetään huolta ❤️.

    • Reply
      Nina
      24/11/2018 at 23:13

      Sä olet Viola todella fiksu nainen! <3 Kiitos sanoistasi, niistä tuli tosi hyvä mieli.

      • Reply
        Viola
        25/11/2018 at 23:25

        <3
        Sanoistasi tuli myös hyvä mieli tänne
        Kiitos blogistasi, siinä on sisältöä ja lukijoille iloa sekä ajattelemisen aihetta. Iloa syksyyn/talveen!

        • Reply
          Nina
          26/11/2018 at 11:34

          Kiitos! Olet korvaamaton! <3 <3

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.