Kaikki hienot jutut

tunnetila: vinkkaus

Eloni ei ole viimeisten viikkojen aikana ollut kovin kaksista. Flunssa on kaatanut sänkyyn ja vienyt voimat niin, etten ole edes blogini pariin jaksanut. Onneksi väliin on mahtunut muutama terveempi päivä, jolloin olen päässyt käymään töissä ja hakemaan muitakin ilon aiheita elämääni.

Yksi viime viikkojen kohokohdista oli keskiviikkona 20.3. Kansallisteatterin Willensaunassa ensi-iltansa saanut näytelmä Kaikki hienot jutut*. Kaikki hienot jutut (Duncan Macmillan, 2013) kertoo masennuksen varjostaman kasvutarinan lapsuudesta aikuisuuteen.

Tarinan päähenkilö on 7-vuotias, kun hänen äitinsä yrittää itsemurhaa. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen päähenkilö alkaa laatia listaa asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Listan nimeksi hän antaa ”Kaikki hienot jutut”.

”Jäätelö.” Jäätelö on ensimmäinen kiva asia, minkä seitsenvuotias listaansa keksii. Vuosien saatossa hienoja juttuja kertyy ensin tuhanteen, lopulta miljoonaan asti, ja ilon aiheet muuttuvat käsin kosketeltavista subjekteista abstraktimmaksi. ”Mereen pissaaminen salaa. Friteerattu kana hapanimeläkastikkeessa. Se kun tuntee jonkun niin hyvin, että voi pyytää sitä tarkastamaan onko hampaisiin jäänyt basilikaa.”

Näyttelijät Mari Lehtonen ja Ilja Peltonen ovat suomentaneet, ja kirjailijan näyttämöohjeiden mukaisesti mukauttaneet näytelmän suomalaiseen todellisuuteen sopivaksi. Lehtonen ja Peltonen myös vuorottelevat teoksen pääesiintyjinä. Näytelmän muut roolit hoitaa paikalle saapunut yleisö. Jokaisella on omat vuorosanansa.

En ole aikaisemmin osallistunut interaktiiviseen näyttämöteokseen, joten jännitin omaa repliikkiäni aikalailla. Puristin paperille kirjoitettua repliikkiä kädessäni niin tiukasti, että teksti melkein katosi paperista. Ehdin jo hieman hätääntyä, mutta onneksi löysin silmälasini takin taskusta, näin lukea nuhjaantuneen tekstin ja suoriuduin repliikistäni kunnialla. Hitsit että tuo oli kiva kokemus, kaikesta jännityksestä huolimatta!

Ja millaisiin roolisuorituksiin kanssakatsojani ylsivät, voi että! Päähenkilön roolissa ollut Mari Lehtonen teki läsnäolollaan ja luontevalla esiintymisellään Willensaunan intiimistä tunnelmasta rennon ja mutkattoman, ja rohkaisi ihmisiä heittäytymään mukaan upeasti. Ja jos ei halunnut olla mukana esityksessä, myös se oli ihan ok.

Näytelmässä mukana oleminen sai teoksen vakavan aiheen tuntumaan entistä henkilökohtaisemmalta, ja tähän päivään tuodut nuorten tyttöjen itsemurhatilastot Suomessa olivat pysäyttävää kuultavaa. On hienoa että masennus, tuo tärkeä ja musertavakin aihe, tuodaan näyttämölle, ja sitä käsitellään silottelematta ja piilottelematta.

Näin muutama vuosi sitten Kansallisteatterissa Duncan Macmillanin teoksen Keuhkot (2015). Tuo näytelmä käsitteli ilmastonmuutosta rohkeasti ja yhdisti siihen mm. vapaaehtoisen lapsettomuuden tematiikan. Pidän kovasti Macmillanin tavasta käsitellä nykyisyyttä ja nähdä maailma juuri sellaisena kuin se nyt on.

Vaikka tämänkin teoksen aihe oli rankka, sai näytelmän aikana välillä nauraa sydämensä kyllyydestä. ”Oli teillä siellä ainakin hauskaa! Nauru kuului tänne asti”, kommentoi narikassa työskennellyt rouva, kun menin hakemaan takkiani näytöksen jälkeen.

Kyllä, hauskaa oli, mutta välillä silmäkulmassa kimmelsivät kyyneleet ihan muista syistä. Pidin näytelmästä ja sen aiheuttaman tunnemyrskyn useita päiviä kestäneestä vaikutuksesta valtavasti. Lämmin suositus!

Kaikki hienot jutut
Kansallisteatteri, Willensauna
20.3. – 30.10.2019

Lehdistölippu näytökseen saatu

Toinen kuva: Kastehelmi Korpijaakko/Kansallisteatteri

8