Olispa lunta ja pakkasta

tunnetila: tylsyys

Nämä kuvat on otettu aika tasan kaksi vuotta sitten. Voi noita aikoja! Oli kunnollinen talvi, oli lunta ja pakkasta!

Vaikka rakastankin kesää, aurinkoa ja lämpöä, niin olen kuitenkin syntynyt tammikuun alussa hurjilla paukkupakkasilla. Ehkä juuri siksi olen aina tykännyt myös kunnollisesta talvesta lumineen ja pakkasineen.

Olen ollut juuri se ärsyttävä tyyppi, joka on todennut kaikkien muiden palellessa, että ”voi kuulkaa, talvi on pukeutumiskysymys”, ja olen vetänyt päälle lämpimän alusasun ja viisi muuta vaatekerrosta, ja painellut ulos säällä kuin säällä.

Eihän tätä tämän hetkistä säätilaa hyvällä tahdollakaan voi talveksi kutsua. Onko Helsingissä ollut koko ”talvena” edes kertaakaan pakkasta?

takki Marimekko, nahkahousut Jimmy Choo for H&M, laukku Joop!, pipo Balmuir, rukkaset joulupukilta, huopakengät Pomar*


Kävimme eilen sunnuntaibrunssilla ystäviemme luona. Pukeuduin brunssille mekkoon, jota käytin koko kesän. Jalkaan laitoin lakerikengät. Ne samat, joita käytin koko kevään ja kesän.

Toki sujautin kenkiin karvapohjalliset, laitoin jalkaan sukkahousut ja puin päällimäiseksi pitkän talvitakin, mutta simpura sentään kun kaikki neuleet jää käyttämättä, kun pukeudun vielä tammikuussakin kesämekkoon!

Kyselin viime postauksessani, onko vuosikymmenenne alkanut positiivis- vai negatiivissävytteisenä. Talvea ja lunta rakastavilla vuosi on ainakin täällä etelässä alkanut vähän negatiivisesti. Mutta niin tuntui alkaneen useilla muillakin. Ette edes usko millaisia viestejä ihmisiltä sain!

Tämän vuoden alkuun on mahtunut mm. avioero, auton ajaminen seinään, parin yön sairaalareissu ihmisellä, joka ei ole koskaan sairastanut tavallista kausiflunssaa kummempaa, ja yhtäkkiä sairastuneita ja kuolleita lemmikkejä.

Nyt ei auta kuin toivoa, että suunta on nouseva, ja kaikki tämä suru ja murhe loppu kaikkien osalta pian. Tulispa myös edes vähän lunta. Valkoinen maa piristäisi varmasti!

Kuvat: Ida / Ida365

8

(4) Kommentit

  1. Ehdottomasti tarvittaisiin eteläänkin lunta ja pakkasta! Jopa kaltaiseni talvenvieroksuja kaipaa kinoksia ja raikasta talvi-ilmaa.

    1. No hei sama juttu! Olen itsekin enemmän kesäihminen, mutta silti neljä vuodenaikaa olisi kiva olla edelleen olemassa.

  2. HeidiV says:

    Lumi ja pakkanen piristäisivät! Kyllä tämä harmaus ja pimeys vaikuttaa mielialaan.

    1. Tänä aamuna oli Helsingissä ihan pieni kerros lunta maassa. Jihuu! Ja aurinkokin paistoi tänään ja eilen. Ihanaa! Tosin istuin ne aurinkoisest ajat sisällä töissä, mutta edes ikkunasta näkyi aurinkoa. Ihanaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.