Ruotsalainen hittimusikaali Niin kuin taivaassa nyt Helsingin Kaupunginteatterissa

*lehdistöliput näytökseen saatu*

tunnetila: ilo

Kävimme perjantaina teatterissa. Kyllä, istuimme pitkästä aikaa ihan oikeisiin teatterin penkkeihin ja annoimme Helsingin Kaupunginteatterin viedä meidät yhdeksi illaksi toiseen maailmaan. Mikä ilo se olikaan!

Tällä kertaa meitä viihdytti Kaupunginteatterissa juuri ensi-iltansa saanut musikaali Niin kuin taivaassa.

Musikaali kertoo menestyneen kapellimestarin Daniel Daréuksen paluusta lapsuuden kotiseudulleen pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään. Terveysongelmista kärsinyt huippumuusikko haluaisi elää hiljaiseloa, mutta löytää pian itsensä johtamasta kyläläisten kirkkokuoroa, ja keskeltä värikästä ja elinvoimaista yhteisöä. Monenkirjavan maalaiskuoron joukosta löytyy paitsi ystäviä, myös vanhoja haavoja ja lopulta todellinen rakkaus. Lähde: hkt.fi

Musikaalin pääroolissa sydänvaivoista kärsivänä kapellimestarina nähdään meitä jo viime talvena Once-musikaalissa ihastuttanut Tuukka Leppänen. Erinomaisena laulajana tunnettu Leppänen sujahtaa vaivattomasti tyylikkään ja charmikkaan kapellimestarin rooliin. Vähäeleisen ja epävarman hahmon kasvutarinaa on ilo seurata.

Kuriositeettina mainittakoon, että Once on edelleen Lilla Teaternin ohjelmistossa. Leppänen esittää siis tällä hetkellä kahta pääroolia tyystin erilaisissa musikaaleissa. Ja vieläpä kahdella eri kielellä. Luulen, että moinen suoritus jäisi aika monelta tekemättä.

Musikaalin naispääosan kaupan kassalla työskentelevänä Lenana näyttelee Oona Airola. Näin nyt Airolan ensimmäistä kertaa teatterin lavalla ja ilahduin. Ensikosketukseni Airolaan sain jokunen vuosi sitten, kun näin hänet valkokankaalla hienossa elokuvassa Hymyilevä mies. Musikaalin roolisuorituksessa oli mielestäni sitä samaa raikkautta ja rohkeutta, mihin Airolan ensimmäistä kertaa nähdessäni ihastuin.

Pääparin lisäksi koko musikaali oli täynnä huikeita roolisuorituksia (esim. uskonsa kanssa kamppaileva Stig (Antti Timonen)) ja valtavaa musiikillista osaamista. Kuorokohtaukset saivat välillä aikaan kokovartalokylmikset, välillä taas kyyneleet valuivat pitkin poskia.

Vaikka musikaalin päävire pyrki olemaan positiivinen ja elinvoimainen, niin siinä käsiteltiin myös tärkeitä teemoja kiusaamisesta perheväkivaltaan. Suurimman vaikutuksen minuun teki Gabriellan (Emilia Nyman) tarina. Nymanin ja hänen väkivaltaista puolisoaan näyttelevän Olli Rahkosen kemia toi heidän tarinansa todeksi.

Toinen tarina, jonka haluan erityisesti nostaa esille, on Toren tarina. Musikaaliin kirjoitetun kehitysvammaisen roolin teki Kaupunginteatterissa näyttelijä, jolla on todellisuudessakin kehitysvamma. Torea näytellyt Jaakko Lahtinen oli roolissaan upea! Elämme jo vuotta 2021, mutta silti moinen roolitus on harvinaisuus. Toivon, että tämä hienosti toiminut roolitus toimisi päänavauksena ja mahdollistajana jatkossa myös moniin muihin projekteihin.

Lavalla nähtiin siis musiikin iloa ja voimaa, sekä monimuotoisuutta ja tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja. Lisäksi todettiin ansiokkaasti, että myös kahvi ja pulla on tärkeää.

Minulle uutuusmusikaalin parasta antia olivat voimakkaat kuorokohtaukset, tyylikäs lavastus ja Samu-Jussi Kosken suunnittelema linjakas puvustus. Heti ensimmäisestä sisääntulosta näki, kuka puvustuksen on suunnitellut. Kaikki värit ja muodot olivat taattua Koskea. Välillä jäin jopa miettimään, että minullahan taitaa olla täällä katsomossa juuri nyt päällä tuo sama Samujin pusero, minkä näen lavalla. Oli ihan hassua!

Silmä todella lepäsi, kun musikaalin lavastuskin hipoi täydellisyyttä. Vähemmän on enemmän ja yksinkertainen on tyylikästä. Näyttämön varjomaailmat olivat todella taiten rakennettuja ja vaikuttavia. Oli myös hieno oivallus sulauttaa näyttelijät ja lavastus toisiaan tukeviksi kokonaisuuksiksi. Ja se, miten tilat, äänet ja tunnelmat vaihtuivat näyttelijöiden liikkeen mukana, oli sykähdyttävää.

Helsingin Kaupunginteatterin suuri näyttämö on tekniikaltaan ja mahdollisuuksiltaan niin huikea paikka, että jo pelkästään tekniikasta lähtöisin olevien visuaalisten nautintojen vuoksi suosittelen teatteri-iltaa siellä ihan jokaiselle!

Jos ihan totta puhutaan, niin liikutuin illan aikana enemmän visuaalisten elementtien vaikuttavuudesta ja upeista musiikkinumeroista kuin musikaalin juonesta, mutta kaikki liikutukset ja sielun värähdykset lasketaan. Sitä paitsi aloin kyynelehtiä onnesta ja liikutuksesta jo siinä vaiheessa, kun istuimme teatterin penkkiin. Miten hyvältä kulttuuri ja elämyksellisyys tässä ajassa tuntuukaan!

Tästä viikosta lähtien teattereiden täyttöaste saa muuten olla 50%. Mikä onni! Nyt siis kaikki sankoin joukoin nauttimaan teatterista, kun se vihdoin on mahdollista.

Vaikka viime perjantaina näytäntö vedettiin vielä huomattavan väljälle salille, niin onneksi meistä lähti yleisönä mukavasti ääntä. Raikuvat aplodit kertoivat varmasti jokaiselle salissa olleelle teatterin tekijälle kiitollisuudestamme ja arvostuksestamme. Vaikka mitä tapahtuisi maailmassa, niin onneksi meillä on aina taide!

Niin kuin taivaassa
Helsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
Ensi-ilta 26.8.

Valokuvat: Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri

4