Huolesta toiseen

tunnetila: toivottomuus

Alkuvuosi -22 on ollut surkea. Huolta, surua ja murhetta on ollut ihan liikaa. Pandemia, omat ja läheisten sairastelut, huoli hulluksi muuttuneesta maailmasta. Mitään todella vakavaa tai lopullista ei onneksi ole lähipiirilleni sattunut, mutta kun pienemmätkin huolenaiheet ja sairastumiset kasaantuvat päälle kerralla, voi jaksamisen kanssa olla vaikeuksia.

Tällä hetkellä jännitän olenko saanut kahden vuoden onnistuneen välttelyn jälkeen ”the” tartunnan. Olen ainakin altistunut, mutta toistaiseksi olo on aika normaali. Mietityttää saanko taudin, ja jos saan, kuinka vakava taudin muoto minulle tulee.

Jännityksen lisäksi olen valtavan ärsyyntynyt. Eikö nyt riittäisi, että kyynärpääni on murtunut? Onko tähän samaan saumaan pakko tulla vielä tuo hemmetin kulkutauti? Eikö yksi vaiva kerrallaan voisi olla riittävä taakka kantaa?

Kaikki nimittäin vaikuttaa aina kaikkeen. Jos sairastun edes pienesti, vaikkapa kuumeeseen tai voimattomuuteen, en välttämättä jaksa jumpata kättäni. Jos taas en jumppaa kättäni, se voi jäädä iäksi virheasentoon ja kivut voivat jäädä vaivaamaan vuosiksi. Jos taas saan taudin vakavamman muodon, on käden jumppaamattomuus murheistani pienin. Kumpikaan vaihtoehdoista ei kuulosta hyvältä.

Murtuneet kädet ja muut henkilökohtaiset huolet ovat kuitenkin tässä hetkessä lopulta aika pieniä murheita. Maailmanjärjestys on viime päivinä horjunut ja sen kaiut tuntuvat täällä asti. Yrittäkää kuitenkin pysytellä pinnalla ja ruokkia mieltänne lohdullisilla asioilla. Minäkin yritän.

Olen viikonlopun aikana seurannut jonkin verran tärkeimpiä uutisia, mutta pysytellyt pääosin poissa somesta. Olen sukeltanut päistikkaa kirjallisuuden maailmaan, ja olen viettänyt tunteja mm. auringon kuumentamilla kallioilla Kreikkassa, Hydran saarella.

Kaupasta hain suklaata, sipsejä ja kolme litraa jäätelöä. Tuntui, että vähemmällä ei nyt pärjää. Saunassa makasin lauteilla pitkin pituuttani saunatyyny pään alla ja nauroin. Muistelin sitä, kun pappani varoitti minua lapsena saunassa vaanivasta vaaran paikasta. ”Lauteilla istuessa ei saa piereskellä. Voi tulla rakkoja pyllyyn.”

Jos vallitseva todellisuus tuntuu joskus liian painostavalta, onneksi on paikkoja jonne paeta hetkeksi. Kirjat, elokuvat, muistot. Niitä ei meiltä oteta pois.

Alkuvuosi 2022 on ollut surkea. Ihan kuten vuosien -20 ja -21 alut. Voi missä olet, sinä ”iloinen 20-luku”, jota me kaikki innolla vielä muutama vuosi sitten odotimme? Olisitko ystävällinen ja tulisit jo.

Kuvat: Aino / Last Tuesday

12

(5) Kommentit

  1. Niin, pelkkää surua on täälläkin. Läheisiä on mennyt paljon muutaman vuoden sisällä. Viimeisimpinä isäni -19 ja nyt vielä veljeni viime vuonna. Siihen päälle ainainen pelko koronasta, oma sairastelu ja jatkuva taloudellinen stressi. Nyt tuli vielä sodan pelkokin. Kyllä tässä alkaa psyyke kohta pettää. Yritetään kuitenkin vielä jaksaa tätä elämää. Voimia sinullekin sinne!

    1. Voi Anna-Mari! <3 Voi miten surullista kuulla, että olet lyhyessä ajassa menettänyt läheisiäsi tämän kaiken keskellä. Valtavasti voimia sinulle ja perheellesi. Ei tämä voi ikuisesti näin jatkua. Kannatellaan toisiamme. <3

  2. Olet oikeassa, ei varmasti jatku ikuisesti, eikä tästä voi olla suunta kuin ylöspäin. ❤️

    1. <3

  3. […] Kotitestit näyttivät parin päivän ajan negatiivista ja ehdin jo toivoa, että vaikka olin altistunut, selviäisin pelkällä tavallisella flunssalla. Kävin kuitenkin virallisessa testissä ja […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.