tunnetila: pohdiskelu
Mietittekö koskaan miten onnekkaita olette, kun olette löytäneet tiettyjä ihmisiä elämäänne? Että mikä onni, kun satuit pääsemään yläasteella samalle luokalle sielunkumppanisi kanssa. Tai miten sattuikin, että luokallesi lukiossa osuivat juuri ne ihmiset, joiden kanssa viihdyt vielä aikuisena. Tai että miten sinut rekryttiin juuri siihen työpaikkaan ja tiettyyn tiimiin, jossa löytyi kollegan kanssa yhteinen sävel joka jatkuu vaan, vaikka tiimi (ja työpaikkakin) on nykyään toinen.
Luulin nuorempana, että merkityksellisimmät ystävyyssuhteet luodaan jo lapsena, ja ne kestävät (jos kestävät) koko elämän. Blogiharrastuksen myötä olen kuitenkin saanut näin aikuisiällä elämääni niin upeita ihmisiä, etten välillä voi uskoa onneani. Kiitos teille ihanat tyypit, tiedätte kyllä ketä olette!
Jotkut ihmiset tulevat osaksi elämiämme joskus yllättävääkin kautta. Esimerkiksi ihana Vilma, joka on jo vuosia ottanut minusta somea varten kauniita kamppiskuvia, on alun perin mieheni kummilapsi.
Vilma tuli meille ensimmäistä kertaa yksin yökylään Helsinkiin jo ala-asteikäisenä. Muistan jännittäneeni aikalailla miten me pärjätään pikkuneidin kanssa. Mitä jos illalla tulee koti-ikävä, eikä äitiä tai isää ole saatavilla? Mutta mitä vielä! Reipas tyttö selvisi viikonlopusta hienosti ja meillä oli yhdessä tosi kivaa!
Tuosta viikonlopusta kirkkaimpana muistona on se hetki, kun istuimme Linnanmäellä vuoristoradan vaunuun. Vilma tuli istumaan kanssani samalle penkille ja painautui tiukasti minuun kiinni. Vilma totesi, että nyt vähän jännittää. Minä laskin turvakaiteen alas ja kiedoin kädet Vilman ympärille. ”Ei ole mitään hätää. Minä pidän sinusta kiinni.”
Tuosta hetkestä koen, että välillemme syntyi luottamus, joka kantaa vielä tänäkin päivänä. Vaikeat asiat, surut ja ilot, niitä kaikkia on jaettu lähes parinkymmenen vuoden aikana puolin ja toisin. Välillä koen olevani Vilmalle kummitäti, välillä kaveri. Turvallinen aikuinen. Toivottavasti ainakin se olen hänelle näinä vuosina ollut.
Miten hienoa onkaan, että erilaiset ihmiset rikastuttavat elämääni! Enkä nyt puhu ainoastaan läheisistä ystävistä tai perheestä, vaan ihan kaikista kohtaamistani ihmisistä. Kivasta lähikaupan henkilökunnasta, mukavista naapureista, puheliaasta suklaapuodin pitäjästä, jokaisen huomioonottavasta pilatesohjaajasta tai pitkäpinnaisesta työpaikan helpdeskistä, jonka asiakaskohtaamiset eivät varmastikaan ole sieltä helpoimmasta päästä.
Se, että ottaa ihmiset huomioon ja kohtelee jokaista arvostavasti, tekee maailmasta paremman paikan elää. Kunpa meistä jokainen muistaisi tuon arjessa. Ja kunpa me muistaisimme aina silloin tällöin myös kertoa ystävillemme, miten paljon me heistä tykätään.
Kuvat minusta: Vilma
14
Mä niin liikutuin tästä. Ihanasti kirjoitettu ystävyydestä ja tärkeistä ihmisistä!
T. Se itkukaveri 😅❤️
<3 <3 Me ei ollakaan muuten pitkään aikaan itketty yhdessä. :D Oot Iina mulle tosi rakas ja tärkeä. <3
Vaikka ei olla nain aikuisina paljon nahty tai oltu kontaktissa, oon niin ilonen etta satuttiin naapureiks sillon en sano montako vuotta sitten. Odotan seuraavaa tapaamista ja oon onnellinen etta ollaan viela toistemme elamassa! Aina on kiva tanne sun blogiin tulla kattomaan ja lukemaan etta mita oot puuhaillu.
Voi Kikka, samat sanat sulle! Ja siis jos et asuisi siellä ”maailman toisella laidalla”, niin nähtäisiin varmasti useamminkin. 🙂 Mut on ollu kyllä kiva nähdä aina kun Suomessa ja Helsingissä käyt. Ihanaa että olet ja aina mut muistat! <3