tunnetila: ilo
Käynnistin edellisessä postauksessani Tunnetila 15v -juhla-arvonnan. Olen lukenut koko viikon joka ilta postaukseen saamiani kommentteja, ja välillä olen itkeä tihrustanut liikuttuneena. TE OLETTE UPEITA!!!
Miten voikin olla niin, että olen saanut blogini kautta ympärilleni noin hienon ryhmän ihania ihmisiä?! Osaa Tunnetilan lukijoista en ole koskaan tavannut livenä, mutta ajattelen silti heitä, tai siis Teitä, ystävinäni. Ihan hassua, mutta tosi tosi kivaa!
Arvoin perjantai-iltana kosmetiikkapaketin voittajan, ja satunnaisgeneraattori arpoi voittajaksi nimimerkin Ellu. Onnea Ellu, sinulle on laitettu viestiä!
KIITOS vielä ihan jokaiselle kommentin jättäneelle. Olin niin ihana lukea viestejä teiltä kaikilta tutuilta. Useista teistä en ole kuullut mitään pitkiin aikoihin, joten lämmitti ihan valtavasti sydäntä nähdä tutut nimet ja nimimerkit taas kommentoimassa. Voi kunpa ihmisillä olisi useamminkin aikaa jättää pieni kommentti postaukseen. (Toki myönnän olevani kommentoinnissa luvattoman huono nykyään itsekin.)
Kiitos myös jättämistänne postaustoiveista! Otan ne huomioon jatkossa, kun mietin mistä tänne kirjoittelisin. Ilokseni moni teistä tykkää myös ihan perinteisistä kuulumispostauksista, joten seuraavaksi taas muutama juttu kuluneelta viikolta.
pusero ja huivi Marimekko, housut Samuji, takki PHO, laukku Johanna Gullichsen, kengät Pomar*, korvikset Kalevala Koru
Menneen viikon aikana sain koko alkukevään kestäneen verhoiluprojektin sille mallille, että uudistettavana ollut nojatuoli alkaa näyttää taas nojatuolilta. Kun uuden kankaan ylleen saaneeseen tuoliin pääsi kiinnittämään verhoillut käsinojat, tuolin ryhti palautui ja alkoi ensimmäistä kertaa tulla sellainen olo, että tuoli tulee vielä joku päivä valmiiksi. Mikä mahtava fiilis, vaikka lopputuloksen upeudesta ei olekaan vielä takuita. (Tuolissa taitaa olla ainakin yksi reikä mikä tulee esille kun tuoliin istuu, mutta ei puhuta siitä sen enempää…)
Sain tällä viikolla maaliin myös hopeakorukurssin*, jolla opin lyhyessä ajassa ihan hurjan määrän asioita! (*Tein tänä keväänä Instagram-yhteistyötä Helsingin aikuisopiston kanssa, ja tämä kurssi oli osa tuota yhteistyökokonaisuutta.) Kyseessä oli intensiivikurssi (12h kahden viikon aikana), ja kurssin aikana ehdin tehdä itselleni kahdet erilaiset korvikset sekä riipuksen. Voin esitellä tekeleeni joskus täällä blogissa, jos Teitä siis kiinnostaa.
Vaikken mitään kovin monimutkaista kurssilla valmistanutkaan, niin tein silti jokaisen kolmesta tuotteesta erilaisella tekniikalla. Opin hopeakorukurssin aikana mm. juottamaan ja poraamaan, käyttämään punsselia, sekä kiillottamaan ja hiomaan hopeaa eri tavoin. Oli kivaa ja jännää, mutta välillä myös todella haastavaa.
Vaikka välillä tuntui, että olin totaalisen poikki parin viikon aikana joka ilta johonkin harrastukseen juoksemisesta, niin voin kertoa, etten miettinyt työasioita kertaakaan noiden kurssien aikana. Kun on paljon uuden oppimista ja monia omaksuttavia ja muistettavia asioita, niin silloin asioihin tulee keskityttyä 100%.
Heti jos alkaa miettiä omia juttuja, tippuu kärryiltä. Se jos mikä on ärsyttävää. Etenkään kun ei haluaisi keskeyttää opettajaa eikä hidastaa muiden oppimista.
Voisi siis kliseisesti sanoa, että olen nyt noiden viikkojen jälkeen väsynyt, mutta onnellinen. Ja niin paljon taitavampi monissa asioissa!
Viimeisen puolen vuoden aikana olen oppinut verhoilun ja hopeakorujen tekemisen saloja, sekä vähän ennen joulua kävin opiskelemassa myös kuinka tehdään keramiikkaa. Käsillä tekeminen on enimmäkseen mahtavaa, mutta opettaa myös sopivassa suhteessa nöyryyttä ja kestämään epävarmuutta, osaamattomuutta ja keskeneräisyyttä. Luulen, että jokainen käsitöitä harrastanut ymmärtää mistä puhun.
Arvatkaa muuten mikä juttu kaikilla noista kursseista on ollut minusta ihanaa? Ihmisten iloisuus, hyvä tahto ja pyyteetön auttamisen halu. Tällaisena aikana, kun maailma ympärillä polarisoituu ja joka ikisestä asiasta ollaan napit vastakkain, on ollut ihana mennä sisälle kurssikuplaan, jossa kaikki ovat samassa asemassa.
Jokainen kurssilainen on uudessa paikassa, uudessa tilanteessa ja uusien ihmisten kanssa. Kurssilla me kaikki olemme tasa-arvoisia, meillä on yhteinen kiinnostuksen kohde ja yhteinen missio. Jokainen auttaa toistaan jos huomaa, että kanssakurssilainen kamppailee jonkun asian kanssa. Tuo yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteisten asioiden jakaminen, on ollut minusta kaikilla kursseilla jotenkin poikkeuksellisen ihanaa!
Sama yhteenkuuluvuuden tunne on minusta mukana myös täällä Tunnetilassa, ja se jos mikä on näinä aikoina arvokasta. Kiitos vielä ystävät kommenteista edelliseen postaukseen. Ihanaa että olette!
Kuvat: Iina / MouMou
16