Browsing Category

kulttuuri

Kaikki hienot jutut

tunnetila: vinkkaus

Eloni ei ole viimeisten viikkojen aikana ollut kovin kaksista. Flunssa on kaatanut sänkyyn ja vienyt voimat niin, etten ole edes blogini pariin jaksanut. Onneksi väliin on mahtunut muutama terveempi päivä, jolloin olen päässyt käymään töissä ja hakemaan muitakin ilon aiheita elämääni.

Yksi viime viikkojen kohokohdista oli keskiviikkona 20.3. Kansallisteatterin Willensaunassa ensi-iltansa saanut näytelmä Kaikki hienot jutut*. Kaikki hienot jutut (Duncan Macmillan, 2013) kertoo masennuksen varjostaman kasvutarinan lapsuudesta aikuisuuteen.

Tarinan päähenkilö on 7-vuotias, kun hänen äitinsä yrittää itsemurhaa. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen päähenkilö alkaa laatia listaa asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Listan nimeksi hän antaa ”Kaikki hienot jutut”.

”Jäätelö.” Jäätelö on ensimmäinen kiva asia, minkä seitsenvuotias listaansa keksii. Vuosien saatossa hienoja juttuja kertyy ensin tuhanteen, lopulta miljoonaan asti, ja ilon aiheet muuttuvat käsin kosketeltavista subjekteista abstraktimmaksi. ”Mereen pissaaminen salaa. Friteerattu kana hapanimeläkastikkeessa. Se kun tuntee jonkun niin hyvin, että voi pyytää sitä tarkastamaan onko hampaisiin jäänyt basilikaa.”

Näyttelijät Mari Lehtonen ja Ilja Peltonen ovat suomentaneet, ja kirjailijan näyttämöohjeiden mukaisesti mukauttaneet näytelmän suomalaiseen todellisuuteen sopivaksi. Lehtonen ja Peltonen myös vuorottelevat teoksen pääesiintyjinä. Näytelmän muut roolit hoitaa paikalle saapunut yleisö. Jokaisella on omat vuorosanansa.

En ole aikaisemmin osallistunut interaktiiviseen näyttämöteokseen, joten jännitin omaa repliikkiäni aikalailla. Puristin paperille kirjoitettua repliikkiä kädessäni niin tiukasti, että teksti melkein katosi paperista. Ehdin jo hieman hätääntyä, mutta onneksi löysin silmälasini takin taskusta, näin lukea nuhjaantuneen tekstin ja suoriuduin repliikistäni kunnialla. Hitsit että tuo oli kiva kokemus, kaikesta jännityksestä huolimatta!

Ja millaisiin roolisuorituksiin kanssakatsojani ylsivät, voi että! Päähenkilön roolissa ollut Mari Lehtonen teki läsnäolollaan ja luontevalla esiintymisellään Willensaunan intiimistä tunnelmasta rennon ja mutkattoman, ja rohkaisi ihmisiä heittäytymään mukaan upeasti. Ja jos ei halunnut olla mukana esityksessä, myös se oli ihan ok.

Näytelmässä mukana oleminen sai teoksen vakavan aiheen tuntumaan entistä henkilökohtaisemmalta, ja tähän päivään tuodut nuorten tyttöjen itsemurhatilastot Suomessa olivat pysäyttävää kuultavaa. On hienoa että masennus, tuo tärkeä ja musertavakin aihe, tuodaan näyttämölle, ja sitä käsitellään silottelematta ja piilottelematta.

Näin muutama vuosi sitten Kansallisteatterissa Duncan Macmillanin teoksen Keuhkot (2015). Tuo näytelmä käsitteli ilmastonmuutosta rohkeasti ja yhdisti siihen mm. vapaaehtoisen lapsettomuuden tematiikan. Pidän kovasti Macmillanin tavasta käsitellä nykyisyyttä ja nähdä maailma juuri sellaisena kuin se nyt on.

Vaikka tämänkin teoksen aihe oli rankka, sai näytelmän aikana välillä nauraa sydämensä kyllyydestä. ”Oli teillä siellä ainakin hauskaa! Nauru kuului tänne asti”, kommentoi narikassa työskennellyt rouva, kun menin hakemaan takkiani näytöksen jälkeen.

Kyllä, hauskaa oli, mutta välillä silmäkulmassa kimmelsivät kyyneleet ihan muista syistä. Pidin näytelmästä ja sen aiheuttaman tunnemyrskyn useita päiviä kestäneestä vaikutuksesta valtavasti. Lämmin suositus!

Kaikki hienot jutut
Kansallisteatteri, Willensauna
20.3. – 30.10.2019

Lehdistölippu näytökseen saatu

Toinen kuva: Kastehelmi Korpijaakko/Kansallisteatteri

Vierailuviikko pulkassa

tunnetila: väsymys

Amerikkalaiset vieraat on saateltu lentokentälle ja koti tuntuu tyhjältä. Olo on kaikkensa antanut, ja nukuinkin viimeisen vuorokauden aikana yli 15 tuntia.

Ohjelman suunnittelu ja aikatauluttaminen, kaikkien toiveiden huomioiminen ja mahdollisuuksien mukaan niiden täyttäminen, ruokailujen miettiminen, kaupassa käynti, kokkailu ja  buukattujen ravintoloasuunnitelmien peruminen (”tykkään vain pastasta, en muista ruoista”), kaikkia kiinnostavien kohteiden valinta ja myös lepotaukojen aikatauluun mahduttaminen, olivat jo itsessään valtava duuni.

Tämän kaiken kruunasi ihan järjetön flunssa, johon sairastuin keskiviikkona. Juuri sinä iltana, kun ystävämme saapuivat takaisin meille Rovaniemeltä, ja tiedossa oli Nina’s Helsinki Experience Day ja seuraavana päivänä aamusta iltaan kestävä Tallinnan reissu. En muista koska olisin syönyt niin paljon lääkkeitä muutaman päivän sisään, kun nyt vedin keskiviikosta lauantaihin!

Voinnistani kertoo hyvin se, että Tallinnasta paluumatkalla kun muu porukka kävi laivalla illallisella, minä tärisin hytissä peittojen alla ja yritin pysyä tajuissani. Ei jumaliste mikä kokemus! Mutta reissu oli vieraillemme täydellinen ja se oli minulle siinä hetkessä tärkeintä. Mistään ei olisi tullut mitään, jos olisin jäänyt kotiin sairastamaan.

Sain näytettyä ystävilleni lähes kaiken minkä halusin. Näimme Löylyn ja bonuksena Jasper Pääkkösen. Näimme Kiasman, Kämp Gardenin ja TRE -konseptikaupan, sen aidon ja alkuperäisen Fazerin kahvilan (löysimme sieltä myös Fazerin Ruby-suklaata, jota hamstrasimme useita levyjä), uuden kaupunkikirjasto Oodin, Kampin Kappelin ja Amos Rexin.

Seurueen 11-vuotias sai toivomansa, (lapselle soveltuvan) manikyyrin käsihierontoineen kaikkineen, ja me muut nautimme sillä aikaa kahvit ja herkkuja Kämpin upean ylellisissä tiloissa.

Ensimmäinen risteilykokemus Tallinnaan isolla upealla laivalla oli vieraillemme myös ikimuistoinen, ja samalla reissulla kertyi yksi uusi maa lisää käytyjen maiden listalle.

Tallinnassa piipahdimme Euroopan vanhimmassa apteekissa, Raeapteek, joka on toiminut samalla paikallaan Raatihuoneen torilla 1400-luvulta lähtien. Apteekki on toiminnassa edelleen, ja ostinkin sieltä paikan erikoisuutta, maustettua punaviiniä (Klarett), jota käytetään flunssalääkkeenä.

Apteekin takahuoneessa on pieni museo, jossa kerrataan apteekin historiaa ja esillä on vanhoja lääkkeitä sekä muita kiinnostavia vanhoja tavaroita apteekkarin tarvikkeista purkkeihin säilöttyihin käärmeisiin.

Toinen vanha kohde, jossa Tallinnassa piipahdimme, oli Püha Vaimu kiriku (Pyhän Hengen kirkko). Kirkon ensimmiset osat on rakennettu jo 1200-luvulla. Tässä muodossaan kirkko on ollut 1500-luvulta lähtien.

Näiden lisäksi herkuttelimme Tallinnassa mm. maukkaalla kirsikkatortulla ja vieraamme ostivat perinteisiä virolaisia neuleita tuliaisiksi Amerikkaan.

Viikko tärkeiden vieraiden kanssa oli upea, mutta nyt tarvitsen kyllä lepoa. Onneksi otin töistä vapaaksi myös tulevan maanantain. En olisi mitenkään pystynyt menemään vielä huomenna töihin. Flunssani alkaa olla jo paremmalla tolalla, mutta ihan kunnossa en ole vieläkään.

Nyt taidan tilata ruokaa kotiin ja sen jälkeen heittäytyä sohvalle pitkäkseni päikkäreiden toivossa. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Seppo – hyvän mielen konsultti

tunnetila: ilo

Keskiviikkona minua jännitti. Olin matkalla tapaamiseen, josta olin salaa haaveillut jo useamman vuoden. Olin vihdoin menossa tapaamaan tyyppiä, joka oli tuonut hymyn kasvoilleni päivittäin jo monen vuoden ajan.

”Mitä jos minusta ei tykätä? Onkohan aamulla suihkimani hajuvesi liian voimakasta? Pitikin laittaa äsken käsirasvaa, mitä jos Seppo ei pidä käsirasvani tuoksusta?”

Harva tapaaminen voi kaatua liian voimakkaalta tuoksuvaan käsirasvaan, mutta tällä kertaa huoleni oli todellinen. Olin nimittäin menossa tapaamaan kovasti fanittamaani, Suomen iloisinta ja suloisinta somejulkkista, Seppo-koiraa, hänen uutuuskirjansa lanseeraustilaisuuteen.

Jos käsirasvani tuoksu ei miellytä tarkkaa kuonoa, voi rapsutukset jäädä saamatta.

Jos Seppo-koira ei ole Teille vielä tuttu, niin kerrottakoon Seposta muutama sananen. Turkulainen Seppo-koira on mainostoimiston osakas (nimikkeenä Community Cheese Manager), hän tekee vapaaehtoistyötä vanhusten parissa ja jouluaattoisin Seppo toimii pukin reippaana apulaisena, koiratonttuna, lapsiperheissä kierrellen.

Seppo rakastaa juustoa, matkalaukkujen nylkyttämistä (etenkin kun ne ovat liikkeellä) ja elämää yleensäkin. Seppo on päivästä toiseen loistotuulella. Seppo rakastaa olla ulkona ja tulla sisälle. Alati hyväntuulinen Seppo saa hymyllään myös kaikki läsnäolijat iloiseksi.

Sepon hyväntuulisuuden vaikutusalue on vuosien saatossa levinnyt perhepiiristä sosiaaliseen mediaan, ja nykyään kahdeksanvuotiaalla somejulkkiksella on kymmeniä tuhansia seuraajia, jotka odottavat malttamattomina päivittäistä hyväntuulen annostaan.

Itse löysin Sepon jokunen vuosi sitten Twitteristä, ja siitä lähtien Sepon valloittavat somepäivitykset ja päämäärättömät sekoilut ovat tuoneet arkeeni rutkasti iloa.

Tällä viikolla Seppo julkaisi esikoisteoksensa, Seppo – hyvän mielen konsultti. Kirjassa seurataan Sepon elämää pennusta nykyhetkeen tekstien ja kuvien avulla, ja päästään mm. kurkistamaan, miltä Sepon CV näyttää.

Pääsin kirjan julkkareissa poseeraamaan Sepon kanssa, ja samalla sain vähän rapsuttaa tätä iloista tyyppiä. Tapaaminen jännitti minua melkein yhtä paljon, kuin taannoiset treffini Antti Tuiskun kanssa.

Kyllä sitä aina vähän jännittää, kun pääsee lähelle sellaista tyyppiä, josta tykkää oikein kovasti!

Piti mennä äsken uimaan, mutta automatkan aikana alkoi kaatosade, ukkonen ja salamointi. Joten ei sitten mentykään. Tultiinkin heti takaisin kotiin, ja täytyy sanoa, että aina kun tuun kotiin, niin oon loistotuulella! Seppo-koira

Kolme ensimmäistä kuvaa Seppo-koiran (ja Sepon iskän) omaisuutta, neljäs kuva Iiro Junnila

Seppo – hyvän mielen konsultti (Petteri Poukka)
Tilaa kirja täältä / Docendo.fi

Gdanskin kauniit kasvot

tunnetila: onni

Finnair täytti viime syksynä 95 vuotta. Luin Finskin synttärisähköpostista miehelleni ääneen kaikki syntymäpäivätarjouksessa olevat lennot. New York, Bangkok, Amsterdam, Pariisi, San Fransisco, Rooma… ”Ei kiinnosta. Ei. Tylsää. Kuinka monta kertaa me ollaan tuollakin oltu? Ei. Ei…” Ainut kohde, joka pitkästä listasta sai mieheni kiinnostumaan, oli Gdansk.

Poden koko länsimaisen maailman mukana tuskaa maapallon saastuttamisesta ja matkailun tuhoisasta vaikutuksesta, joten Gdansk oli kohteista ainoita, joista innostuin minäkin. Tiedossa olisi lyhyt lento ja perillä vastassa nouseva matkailukohde, joka toivottaisi turistit ilolla tervetulleeksi.

En tiennyt Gdanskista juuri mitään, enkä myöskään ottanut siitä selvää ennen reissuamme. Halusin lähteä matkaan vailla odotuksia, myös kaikkine ennakkoluuloineni. Miltä näyttäisi kaupunki, josta alkoi toinen maailmansota, ja joka kärsi samaisessa sodassa yhdet historian mittavimmista tuhoista? Olisiko sodan jäljet vielä läsnä?

Reissu on nyt heitetty, ja täytyy sanoa, että yllätyin todella positiivisesti! Toki kaupungin keskustaan mahtui alueita, jotka huokuivat edelleen neuvostohenkeä ja kertoivat menneestä kaunistelematta, mutta pakahduttavan kaunis vanha kaupunki oli nykyään siisti ja viihtyisä, ja sen kadut kätkivät sisäänsä toinen toistaan viehättävämpiä kahviloita ja ravintoloita.

Vanha kaupunki oli tuhoutunut lähes kokonaan toisessa maailmansodassa, ja vasta viime vuosikymmenten aikana kaupunkia on alettu rakentaa nykyiseen loistoonsa vanhaa kunnioittaen. Rakentaminen on edelleen kesken, ja kaupungin keskusta olikin täynnä rakennustyömaita. Kaupunkiin kannattaa kuulema tulla uudestaan noin viiden vuoden päästä. Silloin pääsee todella näkemään muutoksen, joka on saatu rakentamisen osalta aikaan.

Kaunista Gdanskissa oli nytkin, ja tykkäsimme molemmat reissustamme valtavasti. Ajattelin, heti kun ehdin, koota yhteen postaukseen reissumme kohokohtia, jotka voivat samalla toimia matkavinkkeinä Gdanskin kävijöille. Tämän postauksen myötä lähetän kuitenkin Teille jo pikaiset terveiset Gdanskista ja kerron, että kotona ollaan!

Vuoden ensimmäiset ostosyritykset

tunnetila: turhautuminen

Vuoden kestänyt ostamattomuushaasteeni on ohi. Viime viikolla, heti vuoden kolmantena päivänä, suuntasin kaupungille. Iloitsin jo etukäteen mahdollisuudesta tehdä kauan kaipaamani ostos.

Kadotin viime vuoden aikana kaikki hiusrenksuni, ja viimeiset kuukaudet olen pitänyt ponnarini kasassa mieheni laatikon pohjalta löytyneellä, lähes poikki olevalla hiuslenkillä. Lenkki tarttuu jatkuvasti hiuksiini katkoen niitä. Olin superiloinen marssiessani H&M:n hiustuotteiden osastolle. Saisin vihdoin tämän pienen, mutta kovasti arkeani ärsyttäneen asian hoidetuksi.

Valitsin hiuslenkkejä ainakin vartin, mutta lopulta poistuin liikkeestä tyhjin käsin. Eihän ensimmäinen ostokseni voinut olla mikään niin tylsä ja arkinen tuote kuin hiusrenksut!

Tiesin, että menen viikonloppuna äitini ja siskoni kanssa Tallinnaan. Ajattelin tekeväni siellä ensin jonkun kunnollisen ostoksen, ja sen jälkeen myös hisurenksujen ostaminen onnistuisi varmasti.

Nooooo, Tallinnassa tuli käytyä ja kauppoja kierreltyä niin maan perusteellisesti! Kaikkialla oli hyvät alet ja liikkeet olivat täynnä kaikkea kivaa. En ole oikeastaan käynyt vaatekaupoissa vuoteen, joten moni tarjolla ollut juttu oli kiinnostava ja innostava.

Viime vuoden aikana minulta kului puhki (eli repesi) kahdet eniten käyttämäni farkut, joten farkkujen tarve oli akuutein. Sovittelin useammatkin farkut, mutta mitkään eivät olleet ostamisen arvoiset.

Etsin Tallinnasta myös kahdenlaisia kenkiä. Toiveissa oli löytää kivat herrainkengät kevääksi ja lämminvuoriset Chelsea-bootsit talveen. Löysin todella monet kivannäköiset kengät, mutta hemmetti sentään kun ostamisen kynnys on noussut kovaksi!

Onko nämä nyt juuri ne täydelliset? Löytyisiköhän joltain kotimaiselta brändiltä vastaavia? Ehkä tsekkaan kotimaisen tarjonnan ensin läpi ja teen ostopäätöksen vasta sen jälkeen… Tarvitsenko näitä todella, vai haluanko vain?

Noita asioita pähkäilin koko pitkän shoppailupäivän, enkä lopulta ostanut Tallinnasta mitään. En MITÄÄN! Ainut paikka, jossa minulla meni Tallinnassa rahaa, oli hotelli, jossa korotin huoneluokkaamme. Siinä kaikki. En siis ostanut edes niitä hiusrenksuja.

Tässä sitä nyt ollaan ja opetellaan ostamista. Älkääkä käsittäkö väärin, olen tosi iloinen ettei mopo lähtenyt heti käsistä ja elo lipsunut seesteisestä ostamattomuudesta ostoshurmokseen.

On kuitenkin paljon juttuja joita tarvitsen noiden hiusrenksujen lisäksi (esim. sukkia ja alusvaatteita), ja nyt vähän jännityksellä odotan, koska olen valmis tekemään noita lähes pakollisia hankintoja.

Taidanpa ensi viikolla suunnata askeleeni Kämp Gardeniin ja kurkata millaisia alennuksia ja mitä tuotteita siellä on tarjolla. Jospa sitä hankkisikin tänä vuonna vain kaikkea kotimaista… Tosin kotimaisia hiuslenkkejä ei taida olla olemassakaan. Vai onko?