Browsing Category

kulttuuri

Parasta Tampereella just nyt

tunnetila: tykkäys

Kerroinkin jo, että minulla oli suorastaan fantastinen viikonloppu Tampereella. Ihan parasta on tietenkin aina ystävät joiden kanssa hengailla, mutta poimin reissultani muutaman asian, jotka ovat parasta Tampereella just nyt.

Grand Hotel Tammer

Parasta Tampereen hotellimaailmassa aina ja ikuisesti! Tai ainakin vuodesta 1929 asti. Olen yöpynyt Grand Hotel Tammerissa yli kymmenen kertaa (en edes tiedä kuinka monesti), ja aina se vain pitää pintansa suosikkinani. Arvokas art deco -hotelli on vaan niin kaunis, etten voi olla pitämättä siitä. Ja joka kerta se myös yllättää minut positiivisesti.

Tällä kertaa koin positiivisen yllätyksen heti hotellille saapuessani. Olin paikalla lauantaina vähän klo 12 jälkeen, ja pääsin huoneeseeni heti. Olin varautunut jättämään tavarat säilöön ja palaamaan hotellille iltapäivällä uudestaan, mutta pääsinkin asettumaan heti kodiksi. Toinen iloinen yllätys oli aamiaisen kesto. Sunnuntaiaamuna aamiainen oli tarjolla klo 12 asti. Täydellistä! Noin pitäisi olla kaikkialla.

Eikä siinä vielä kaikki. Minulle myös tarjottiin veloituksetta myöhäistä uloskirjautumista sunnuntaina. ”Voit olla täällä ihan rauhassa. Kuinka pitkään haluat olla? Ole vaikka klo 18 asti!” Ihan mieletöntä palvelua! Toki jos hotelli on tupaten täynnä tätä ei voida tarjota, mutta myöhäistä uloskirjautumista tarjotaan aina kun se on mahdollista. Ra-kas-tan!

Viehättävä uusi vaateliike Store of Hope ja Nouki

Pari viikkoa sitten Tampereelle avattiin uusi vaateliike osoitteessa Kyttälänkatu 1. Tamperetta jonkin verran tuntevana mietin etukäteen, että tuossa kohtaa ei ole mitään paikkaa, missä olisi tilaa vaateliikkeelle.

Kun pääsin paikalle, olin edelleen samaa mieltä. Näin kuitenkin rakennuksen edessä kyltin butiikista ja ohjeen soittaa ovikelloa. Hitsit miten jännittävää! Soitin ovikelloa, pääsin sisälle ja nousin kauniissa jugendtalossa portaat kolmanteen kerrokseen.

Ai vitsit miten kaunis liike minua oli siellä vastassa! Ja miten ihana valikoima kotimaista ja ekologista muotia. Kotimaista osaamista liikkeessä edustaa Nouki, upeasti kuratoitua kestävän kehityksen muotia maailmalta taas samaan tilaan tuo Store of Hope.

Sovittelin butiikissa vaikka mitä, ja kaikki päälle laittamani vaatteet olivat ihania! Lopulta päädyin ABLEn farkkuihin ja JUNGLE FOLKin neuleeseen, vaikka piti ostaa niitä kesävaatteita

Huomioithan, että liike on auki ainoastaan perjantaisin klo 11-18. Kannattaa siis aikatauluttaa käynti kalenteriin jo ajoissa, että muistaa varmasti piipahtaa paikalla.

Vapriikinraitti

Puinen kävelysilta Tampellan kupeessa avattiin vapuna, eli pääsin kulkemaan uutta reittiä aika tuoreeltaan. Väylä alkaa Työnpuistosta ja jatkuu koko teollisuusalueen pohjoispäähän Aleksandra Siltasen puistoon saakka.

Vapriikinraitti sisältyy Tampereen keskustan kehittämisohjelman järveltä järvelle -teemaan eli Näsijärveä, Pyhäjärveä ja Tammerkoskea myötäilevään katkeamattomaan rantareittiin. Koko hanketta kutsutaan myös hulppealla nimellä Viiden tähden keskusta, jonka pitäisi olla valmis vuoteen 2030 mennessä.

Ihana että vanhaa teollisuuskaupunkia kehitetään ja modernosoidaan muutenkin kuin tuomalla sinne raitiovaunuliikennettä!

Tallipihan Suklaapuoti

Suklaata, lakuja, tryffeleitä, toffeeta, nekkuja, salmiakkia, vaahtokarkkeja. Ai jestas sentään mikä herkkusuun taivas Tallipihalle onkaan ilmestynyt!

Viimeksi kun kävin Tallipihalla, siellä oli pieni Dammenbergin suklaapuoti, sekin toki täynnä herkkuja. Uusi suklaapuoti oli kuitenkin ehkä triplasti suurempi kuin Dammenbergin puoti, ja nyt tarjolla on herkkuja yli neljältäkymmeneltä valmistajalta.

Ostin kotimaista lakua ja kahta erilaista, Tampereella ja Ylöjärvellä valmistettua, suklaata. En malta odottaa ensi viikonlopun karkkipäivää, jolloin pääsen maistamaan ostoksiani.

Ennakkoluuloton taide

Tampereella on ihan keskustan tuntumassa monta kivaa pientä museota. Piipahdin sunnuntaikävelyllä museoista kolmessa, ja niissä kaikissa oli tällä hetkellä hyvin kiinnostavaa nähtävää.

Taidekeskus Mältinrannassa on tällä hetkellä SAMK kuvataide Kankaanpään valmistuvien kuvataiteilijoiden näyttely. Todella kiinnostavia teoksia hyvin erilaisilta taiteilijoilta. Omia suosikkejani olivat mm. Kaisa Huotarin The Place To Be -installaatio, Emma Thomasin Heaven Is A Place On Earth, sekä Elisa Hämärän upea ja erittäin taidokas Tutkielma Český Krumlovista.

SAMK Kankaanpään lopputyönäyttely on nähtävillä Taidekeskus Mältinrannassa 4.6. asti.

Museo Milavidassa, eli viehättävässä Näsinlinnassa pääsee nyt näkemään Timo Sarpanevan vähemmän tunnettuja upeita painokankaita. Ambiente-näyttelyn kankaat on painettu Tampereella Lapinniemen puuvillatehtaalla 60-luvulla.

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon detalij näyttelystä: kun Andy Warhol oli nähnyt Sarpanevan Ambienteja vuonna 1969, hän oli todennut, että Sarpanevan tulisi kehystää kankaat ja myydä ne taideteoksina. Warhol oli ennustanut, että silloin Sarpanevasta tulisi miljönääri.

Kolmas hyvin inspiroiva näyttely oli Kulttuuritalo Laikussa ihan keskustorin kupeessa. Laikussa oli esillä Tulevaisuuden toivot – Sara Hildén Akatemian näyttely. Kyseessä on siis kuviskoulun näyttely, ja teosten tekijät ovat 7-16 vuotiaita lapsia.

Näyttely oli ensi katsomalta rönsyilevä, pirskahteleva, lapsenomainen ja hurjan värikäs. Tarkempi tutustuminen teoksiin sai kuitenkin mietteliääksi. Hyvin monessa teoksessa kantavana teemana oli ilmastonmuutos, ja lasten huoli maailmasta oli musertava. Näin todella taidokkaita tapoja käydä läpi mieltä askarruttavia asioita ja huolta maailmasta!

Tulevaisuuden toivot – Sara Hildén Akatemian näyttely on auki vielä pari päivää, eli 26.5. asti.

Toivottavasti näiden vinkkien avulla saat seuraavasta Tampereen matkastasi  jotain uutta irti. Oma reissuni oli niin sanotusti ’kuus kautta viis’, eli täydellisen onnistunut ja vähän ylikin. Kaiken kruunasi viime viikonlopun helteinen sää. Tampereella tosin pärjää ehdottomasti myös ilman hellettä. Suurin osa näistäkin vinkeistä on mukavaa tekemistä sadesäällä.

Kaikki hienot jutut

tunnetila: vinkkaus

Eloni ei ole viimeisten viikkojen aikana ollut kovin kaksista. Flunssa on kaatanut sänkyyn ja vienyt voimat niin, etten ole edes blogini pariin jaksanut. Onneksi väliin on mahtunut muutama terveempi päivä, jolloin olen päässyt käymään töissä ja hakemaan muitakin ilon aiheita elämääni.

Yksi viime viikkojen kohokohdista oli keskiviikkona 20.3. Kansallisteatterin Willensaunassa ensi-iltansa saanut näytelmä Kaikki hienot jutut*. Kaikki hienot jutut (Duncan Macmillan, 2013) kertoo masennuksen varjostaman kasvutarinan lapsuudesta aikuisuuteen.

Tarinan päähenkilö on 7-vuotias, kun hänen äitinsä yrittää itsemurhaa. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen päähenkilö alkaa laatia listaa asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Listan nimeksi hän antaa ”Kaikki hienot jutut”.

”Jäätelö.” Jäätelö on ensimmäinen kiva asia, minkä seitsenvuotias listaansa keksii. Vuosien saatossa hienoja juttuja kertyy ensin tuhanteen, lopulta miljoonaan asti, ja ilon aiheet muuttuvat käsin kosketeltavista subjekteista abstraktimmaksi. ”Mereen pissaaminen salaa. Friteerattu kana hapanimeläkastikkeessa. Se kun tuntee jonkun niin hyvin, että voi pyytää sitä tarkastamaan onko hampaisiin jäänyt basilikaa.”

Näyttelijät Mari Lehtonen ja Ilja Peltonen ovat suomentaneet, ja kirjailijan näyttämöohjeiden mukaisesti mukauttaneet näytelmän suomalaiseen todellisuuteen sopivaksi. Lehtonen ja Peltonen myös vuorottelevat teoksen pääesiintyjinä. Näytelmän muut roolit hoitaa paikalle saapunut yleisö. Jokaisella on omat vuorosanansa.

En ole aikaisemmin osallistunut interaktiiviseen näyttämöteokseen, joten jännitin omaa repliikkiäni aikalailla. Puristin paperille kirjoitettua repliikkiä kädessäni niin tiukasti, että teksti melkein katosi paperista. Ehdin jo hieman hätääntyä, mutta onneksi löysin silmälasini takin taskusta, näin lukea nuhjaantuneen tekstin ja suoriuduin repliikistäni kunnialla. Hitsit että tuo oli kiva kokemus, kaikesta jännityksestä huolimatta!

Ja millaisiin roolisuorituksiin kanssakatsojani ylsivät, voi että! Päähenkilön roolissa ollut Mari Lehtonen teki läsnäolollaan ja luontevalla esiintymisellään Willensaunan intiimistä tunnelmasta rennon ja mutkattoman, ja rohkaisi ihmisiä heittäytymään mukaan upeasti. Ja jos ei halunnut olla mukana esityksessä, myös se oli ihan ok.

Näytelmässä mukana oleminen sai teoksen vakavan aiheen tuntumaan entistä henkilökohtaisemmalta, ja tähän päivään tuodut nuorten tyttöjen itsemurhatilastot Suomessa olivat pysäyttävää kuultavaa. On hienoa että masennus, tuo tärkeä ja musertavakin aihe, tuodaan näyttämölle, ja sitä käsitellään silottelematta ja piilottelematta.

Näin muutama vuosi sitten Kansallisteatterissa Duncan Macmillanin teoksen Keuhkot (2015). Tuo näytelmä käsitteli ilmastonmuutosta rohkeasti ja yhdisti siihen mm. vapaaehtoisen lapsettomuuden tematiikan. Pidän kovasti Macmillanin tavasta käsitellä nykyisyyttä ja nähdä maailma juuri sellaisena kuin se nyt on.

Vaikka tämänkin teoksen aihe oli rankka, sai näytelmän aikana välillä nauraa sydämensä kyllyydestä. ”Oli teillä siellä ainakin hauskaa! Nauru kuului tänne asti”, kommentoi narikassa työskennellyt rouva, kun menin hakemaan takkiani näytöksen jälkeen.

Kyllä, hauskaa oli, mutta välillä silmäkulmassa kimmelsivät kyyneleet ihan muista syistä. Pidin näytelmästä ja sen aiheuttaman tunnemyrskyn useita päiviä kestäneestä vaikutuksesta valtavasti. Lämmin suositus!

Kaikki hienot jutut
Kansallisteatteri, Willensauna
20.3. – 30.10.2019

Lehdistölippu näytökseen saatu

Toinen kuva: Kastehelmi Korpijaakko/Kansallisteatteri

Vierailuviikko pulkassa

tunnetila: väsymys

Amerikkalaiset vieraat on saateltu lentokentälle ja koti tuntuu tyhjältä. Olo on kaikkensa antanut, ja nukuinkin viimeisen vuorokauden aikana yli 15 tuntia.

Ohjelman suunnittelu ja aikatauluttaminen, kaikkien toiveiden huomioiminen ja mahdollisuuksien mukaan niiden täyttäminen, ruokailujen miettiminen, kaupassa käynti, kokkailu ja  buukattujen ravintoloasuunnitelmien peruminen (”tykkään vain pastasta, en muista ruoista”), kaikkia kiinnostavien kohteiden valinta ja myös lepotaukojen aikatauluun mahduttaminen, olivat jo itsessään valtava duuni.

Tämän kaiken kruunasi ihan järjetön flunssa, johon sairastuin keskiviikkona. Juuri sinä iltana, kun ystävämme saapuivat takaisin meille Rovaniemeltä, ja tiedossa oli Nina’s Helsinki Experience Day ja seuraavana päivänä aamusta iltaan kestävä Tallinnan reissu. En muista koska olisin syönyt niin paljon lääkkeitä muutaman päivän sisään, kun nyt vedin keskiviikosta lauantaihin!

Voinnistani kertoo hyvin se, että Tallinnasta paluumatkalla kun muu porukka kävi laivalla illallisella, minä tärisin hytissä peittojen alla ja yritin pysyä tajuissani. Ei jumaliste mikä kokemus! Mutta reissu oli vieraillemme täydellinen ja se oli minulle siinä hetkessä tärkeintä. Mistään ei olisi tullut mitään, jos olisin jäänyt kotiin sairastamaan.

Sain näytettyä ystävilleni lähes kaiken minkä halusin. Näimme Löylyn ja bonuksena Jasper Pääkkösen. Näimme Kiasman, Kämp Gardenin ja TRE -konseptikaupan, sen aidon ja alkuperäisen Fazerin kahvilan (löysimme sieltä myös Fazerin Ruby-suklaata, jota hamstrasimme useita levyjä), uuden kaupunkikirjasto Oodin, Kampin Kappelin ja Amos Rexin.

Seurueen 11-vuotias sai toivomansa, (lapselle soveltuvan) manikyyrin käsihierontoineen kaikkineen, ja me muut nautimme sillä aikaa kahvit ja herkkuja Kämpin upean ylellisissä tiloissa.

Ensimmäinen risteilykokemus Tallinnaan isolla upealla laivalla oli vieraillemme myös ikimuistoinen, ja samalla reissulla kertyi yksi uusi maa lisää käytyjen maiden listalle.

Tallinnassa piipahdimme Euroopan vanhimmassa apteekissa, Raeapteek, joka on toiminut samalla paikallaan Raatihuoneen torilla 1400-luvulta lähtien. Apteekki on toiminnassa edelleen, ja ostinkin sieltä paikan erikoisuutta, maustettua punaviiniä (Klarett), jota käytetään flunssalääkkeenä.

Apteekin takahuoneessa on pieni museo, jossa kerrataan apteekin historiaa ja esillä on vanhoja lääkkeitä sekä muita kiinnostavia vanhoja tavaroita apteekkarin tarvikkeista purkkeihin säilöttyihin käärmeisiin.

Toinen vanha kohde, jossa Tallinnassa piipahdimme, oli Püha Vaimu kiriku (Pyhän Hengen kirkko). Kirkon ensimmiset osat on rakennettu jo 1200-luvulla. Tässä muodossaan kirkko on ollut 1500-luvulta lähtien.

Näiden lisäksi herkuttelimme Tallinnassa mm. maukkaalla kirsikkatortulla ja vieraamme ostivat perinteisiä virolaisia neuleita tuliaisiksi Amerikkaan.

Viikko tärkeiden vieraiden kanssa oli upea, mutta nyt tarvitsen kyllä lepoa. Onneksi otin töistä vapaaksi myös tulevan maanantain. En olisi mitenkään pystynyt menemään vielä huomenna töihin. Flunssani alkaa olla jo paremmalla tolalla, mutta ihan kunnossa en ole vieläkään.

Nyt taidan tilata ruokaa kotiin ja sen jälkeen heittäytyä sohvalle pitkäkseni päikkäreiden toivossa. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Seppo – hyvän mielen konsultti

tunnetila: ilo

Keskiviikkona minua jännitti. Olin matkalla tapaamiseen, josta olin salaa haaveillut jo useamman vuoden. Olin vihdoin menossa tapaamaan tyyppiä, joka oli tuonut hymyn kasvoilleni päivittäin jo monen vuoden ajan.

”Mitä jos minusta ei tykätä? Onkohan aamulla suihkimani hajuvesi liian voimakasta? Pitikin laittaa äsken käsirasvaa, mitä jos Seppo ei pidä käsirasvani tuoksusta?”

Harva tapaaminen voi kaatua liian voimakkaalta tuoksuvaan käsirasvaan, mutta tällä kertaa huoleni oli todellinen. Olin nimittäin menossa tapaamaan kovasti fanittamaani, Suomen iloisinta ja suloisinta somejulkkista, Seppo-koiraa, hänen uutuuskirjansa lanseeraustilaisuuteen.

Jos käsirasvani tuoksu ei miellytä tarkkaa kuonoa, voi rapsutukset jäädä saamatta.

Jos Seppo-koira ei ole Teille vielä tuttu, niin kerrottakoon Seposta muutama sananen. Turkulainen Seppo-koira on mainostoimiston osakas (nimikkeenä Community Cheese Manager), hän tekee vapaaehtoistyötä vanhusten parissa ja jouluaattoisin Seppo toimii pukin reippaana apulaisena, koiratonttuna, lapsiperheissä kierrellen.

Seppo rakastaa juustoa, matkalaukkujen nylkyttämistä (etenkin kun ne ovat liikkeellä) ja elämää yleensäkin. Seppo on päivästä toiseen loistotuulella. Seppo rakastaa olla ulkona ja tulla sisälle. Alati hyväntuulinen Seppo saa hymyllään myös kaikki läsnäolijat iloiseksi.

Sepon hyväntuulisuuden vaikutusalue on vuosien saatossa levinnyt perhepiiristä sosiaaliseen mediaan, ja nykyään kahdeksanvuotiaalla somejulkkiksella on kymmeniä tuhansia seuraajia, jotka odottavat malttamattomina päivittäistä hyväntuulen annostaan.

Itse löysin Sepon jokunen vuosi sitten Twitteristä, ja siitä lähtien Sepon valloittavat somepäivitykset ja päämäärättömät sekoilut ovat tuoneet arkeeni rutkasti iloa.

Tällä viikolla Seppo julkaisi esikoisteoksensa, Seppo – hyvän mielen konsultti. Kirjassa seurataan Sepon elämää pennusta nykyhetkeen tekstien ja kuvien avulla, ja päästään mm. kurkistamaan, miltä Sepon CV näyttää.

Pääsin kirjan julkkareissa poseeraamaan Sepon kanssa, ja samalla sain vähän rapsuttaa tätä iloista tyyppiä. Tapaaminen jännitti minua melkein yhtä paljon, kuin taannoiset treffini Antti Tuiskun kanssa.

Kyllä sitä aina vähän jännittää, kun pääsee lähelle sellaista tyyppiä, josta tykkää oikein kovasti!

Piti mennä äsken uimaan, mutta automatkan aikana alkoi kaatosade, ukkonen ja salamointi. Joten ei sitten mentykään. Tultiinkin heti takaisin kotiin, ja täytyy sanoa, että aina kun tuun kotiin, niin oon loistotuulella! Seppo-koira

Kolme ensimmäistä kuvaa Seppo-koiran (ja Sepon iskän) omaisuutta, neljäs kuva Iiro Junnila

Seppo – hyvän mielen konsultti (Petteri Poukka)
Tilaa kirja täältä / Docendo.fi

Gdanskin kauniit kasvot

tunnetila: onni

Finnair täytti viime syksynä 95 vuotta. Luin Finskin synttärisähköpostista miehelleni ääneen kaikki syntymäpäivätarjouksessa olevat lennot. New York, Bangkok, Amsterdam, Pariisi, San Fransisco, Rooma… ”Ei kiinnosta. Ei. Tylsää. Kuinka monta kertaa me ollaan tuollakin oltu? Ei. Ei…” Ainut kohde, joka pitkästä listasta sai mieheni kiinnostumaan, oli Gdansk.

Poden koko länsimaisen maailman mukana tuskaa maapallon saastuttamisesta ja matkailun tuhoisasta vaikutuksesta, joten Gdansk oli kohteista ainoita, joista innostuin minäkin. Tiedossa olisi lyhyt lento ja perillä vastassa nouseva matkailukohde, joka toivottaisi turistit ilolla tervetulleeksi.

En tiennyt Gdanskista juuri mitään, enkä myöskään ottanut siitä selvää ennen reissuamme. Halusin lähteä matkaan vailla odotuksia, myös kaikkine ennakkoluuloineni. Miltä näyttäisi kaupunki, josta alkoi toinen maailmansota, ja joka kärsi samaisessa sodassa yhdet historian mittavimmista tuhoista? Olisiko sodan jäljet vielä läsnä?

Reissu on nyt heitetty, ja täytyy sanoa, että yllätyin todella positiivisesti! Toki kaupungin keskustaan mahtui alueita, jotka huokuivat edelleen neuvostohenkeä ja kertoivat menneestä kaunistelematta, mutta pakahduttavan kaunis vanha kaupunki oli nykyään siisti ja viihtyisä, ja sen kadut kätkivät sisäänsä toinen toistaan viehättävämpiä kahviloita ja ravintoloita.

Vanha kaupunki oli tuhoutunut lähes kokonaan toisessa maailmansodassa, ja vasta viime vuosikymmenten aikana kaupunkia on alettu rakentaa nykyiseen loistoonsa vanhaa kunnioittaen. Rakentaminen on edelleen kesken, ja kaupungin keskusta olikin täynnä rakennustyömaita. Kaupunkiin kannattaa kuulema tulla uudestaan noin viiden vuoden päästä. Silloin pääsee todella näkemään muutoksen, joka on saatu rakentamisen osalta aikaan.

Kaunista Gdanskissa oli nytkin, ja tykkäsimme molemmat reissustamme valtavasti. Ajattelin, heti kun ehdin, koota yhteen postaukseen reissumme kohokohtia, jotka voivat samalla toimia matkavinkkeinä Gdanskin kävijöille. Tämän postauksen myötä lähetän kuitenkin Teille jo pikaiset terveiset Gdanskista ja kerron, että kotona ollaan!