Browsing Category

tympii

Kun oppisi olemaan

10/05/2018

tunnetila: turhautuminen

”Jos lähden toukokuussa Etelä-Espanjaan kuukauden kestävälle kurssille, niin tuletko mukaani”, kysyi mieheni minulta viime syksynä. ”Totta kai”, vastasin, ja aloin heti miettiä mitä voisin tuon kuukauden aikana tehdä.

Kielikurssi! Kuukaudessa ehtii oppia ihan hyvin espanjan alkeet. Vai tekisinkö sittenkin etätöitä? Teen työkseni mm. somea ja verkkosisältöjä, joten niitä voi tehdä mistä maailmankolkasta tahansa, kunhan netti vaan toimii.

Vai pitäisikö sittenkin hommata joku yhteistyöprojekti blogiin? Jos tekisin yhteistyötä vaikka jonkun matkanvarausportaalin kanssa. Voisin kierrellä Etelä-Espanjaa ja kirjoittaisin kaikista kohteista yhteistyön merkeissä.

”Mitä jos kuule kerrankin ihan vaan olisit”, totesi mieheni vakavana. HÄH? Enhän minä koskaan vain ole. En oikeastaan tiedä mitä se ”vain oleminen” edes tarkoittaa.

Puhuin töissä esimiehelleni tulevasta matkastani ja etätyöideasta. ”Mitäpä jos olisit nyt ihan vaan lomalla? Pyrkisit kerrankin siihen, että sinulla ei ole mitään tekemistä ja opettelisit nauttimaan siitä. Työt hoituu täällä kyllä”, esimieheni totesi.

Aloitin ensin ”mutku mutku” ja ”no mitäs jos kuitenkin” -vänkäyksen loman ehdottajien kanssa, mutta lopulta annoin periksi. Oikeassa kun olivat molemmat.

Ja täällä sitä nyt ollaan, Etelä-Espanjassa, eikä minulla ole jumaliste täällä yhtään mitään tekemistä!

Edes jotain tehdäkseni olen yrittänyt omaksua kotirouvan roolin. Herään aamulla yhtä aikaa mieheni kanssa ja laitan meille aamiaista. Aamiaisen syötyään mieheni lähtee kurssilleen. Minä otan teemukini ja siirryn parvekkeelle.

Huomaan välillä istuneeni parvekkeella useamman tunnin ja vain tuijottaneeni pauhaavaa merta. Päässäni risteilee samaan aikaan miljardi ajatusta, mutta yksikään niistä ei ole sellainen, mihin haluaisin tarttua. ”Pitäisi sitä ja pitäisi tätä…” Ei Nina, nyt ei pitäisi kuule yhtään mitään.

Yhdentoista maissa lähden yleensä lenkille tai käyn pilateksessa läheisellä kuntosalilla. Kerta pilatesta maksaa salilla 5€, kuukausikortti oli 35€. Kuukausikortilla saa käydä salilla ja kaikissa jumpissa niin paljon kuin sielu sietää. Mikä ihana hinta!

Treeneistä tullessani piipahdan läheisessä ruokakaupassa. Vihannekset haen kauppahallista ja tuoreen leivän viereisestä leipomosta. Kotona menen suihkuun ja valmistan lounaan kahdeksi. Mieheni tulee kotiin syömään, hänen lounastaukonsa kestää klo 14-15.30.

Syötyään mieheni lähtee takaisin kurssille ja minä tiskaan ja laitan keittiön kuntoon. Neljältä otan puolen tunnin päiväunet.

Kaupat on täällä auki klo 9-14 ja 17.30-20, eli lounaan jälkeen on pari tuntia aikaa istua koneella. Tuolla ajalla vastailen sähköposteihin, maksan laskuja, kirjoitan blogia tai käsittelen valokuvia.

Mieheni kurssi loppuu joka päivä klo 18.30. Lähden yleensä kuuden maissa kameran kanssa ulos, ja kiertelen kuvaamassa rannalla tai muualla kylässä. Kurssipäivän loputtua tapaan mieheni ja käymme jäätelöllä, lasillisella tai pienellä kävelyllä.

Kotona olemme kahdeksan maissa. Katan meille pientä iltapalaa parvekkeelle. Iltapalan jälkeen avaamme tv:n, ja nukkumaan menemme kun siltä tuntuu.

Arki. Joutilas arki. Olen opetellut nyt vajaan viikon elämään joutilasta arkea, ja voi että se on tylsää! Samalla rutiinit tuovat siihen kuitenkin ihanan turvallisuuden tunteen. Se on rauhoittavaa, mutta samalla myös niin hemmetin turhauttavaa.

Koko ajan on sellainen olo, että päivien verkkainen tahti syö minua sisältä. Pelkään kadottavani tehokkuuden ja katoavani kokonaan etelä-espanjalaiseen mañana -kulttuuriin. Miten saan itseni kuukauden jälkeen takaisin ruotuun ja pärjään hektisessä työelämässä?

Mummoni asui Etelä-Espanjassa, tässä ihan lähellä, vuosikymmenet. Kesäisin hän kävi aina Suomessa. ”Miten ihmeessä asiat tapahtuvat niin hitaasti?!”, tuskailimme välillä porukalla, kun mummollani meni jotain pientä askaretta tehdessä kohtuuttomasti aikaa. Voi mummo rakas, olen elänyt espanjalaisen kotirouvan arkea vasta neljä päivää, ja alan ymmärtää sinua heti.

Asiat ottavat aikansa. Etenkin silloin, kun niille sitä antaa. Toki täälläkin voisi hoitaa hommat rivakasti, mutta miksi hosua, kun kerrankin asioita saa tehdä rauhassa?

Vielä kun oppisi sen, että tuo rauhassa tekeminen on ihan ok. Ja sitten kun oppisi oikeasti nauttimaankin siitä. Juuri nyt tämä verkkainen tahti tuntuu vielä ihan helkkarin turhauttavalta.

Saunapäivä

11/03/2018

tunnetila: pettymys

”Helsinki on täynnä saunoja, jotka ovat usein käyttämättä ja joita juuri kukaan ei pääse näkemään. Entä jos muutettaisiin tilanne yhden päivän ajaksi ja kutsuttaisiin tutut ja tuntemattomat kylään? Helsinki Sauna Day avaa Helsingin saunat kaikille halukkaille ja lämmittää niin kehot kuin mielet.” Näin sanotaan Helsinki Sauna Dayn nettisivuilla.

Mikä ihana idea! Pidän saunomisesta, mutta meillä ei ole kotona, eikä edes taloyhtiössä, saunaa. Tällä hetkellä käyn myös sellaisilla saleilla treenaamassa, joissa ei niissäkään ole saunamahdollisuutta. Saunassa tulee siis käytyä harvimmillaan vain muutaman kerran vuodessa.

Perjantaina bongasin ilokseni Hilton Strand -hotellin Facebookista ilmoituksen, jossa he kertoivat osallistuvansa Helsinki Sauna Dayhin lauantaina 10.3. Hiltonin sauna ja uima-allas olisivat auki kaikille halukkaille saunojille klo 12-15.

Innostuin valtavasti. Olinhan menossa joogaan lauantaiaamuna ihan hotellin läheisyyteen. Ensin tiukka treeni joogassa ja sitten salilta suoraan Hiltoniin saunaan ja uimaan. Mikä ihana lauantai tulossa!

Kuinkas sitten kävikään? Eipä mahtunut tämä innokas saunoja saunaan. Olin hotellin edessä kahtakymmentä vaille kaksitoista, mutta jäin hetkeksi puhumaan puhelimeen ennen hotellin aulaan siirtymistäni. Ajattelin, että hotellin asukkailla on mahdollisuus saunoa klo 12 asti, ja vasta sen jälkeen sauna avataan kaikelle kansalle. Jäin siis kiltisti odottamaan vuoroani hotellin ovelle.

Kellon lähestyessä kahtatoista lopetin puhelun ja menin sisään. Aulassa oli parikymmentä ihmistä, joille kaikille kerrottiin, että sauna on jo täynnä. Nyt ei mahdu. Tulkaa klo 13.30 uudestaan.

En voinut jäädä hikisenä treenivaatteissani puoleksitoista tunniksi odottelemaan mahdollista saunaan pääsyä, joten nielin pettymykseni ja tulin kotiin suihkuun. Harmitti ihan vietävästi!

Kotiin kävellessäni mietin, olisinkohan mahtunut saunaan edes silloin, jos en olisi kohteliaisuuden vuoksi odotellut hotellin edessä varttia kun luulin, että sinne pääsee vasta klo 12? Mihin aikaan ihmiset ovat sinne oikein menneet jonottamaan?

Noh, turha sitä on enää näin jälkikäteen jossitella. Yksi hyvä idea minulla on kuitenkin Hilton Strandille, tai vaikka kaikille muillekin hotelleille. Ottakaa yleinen sauna-aika lauantaisin klo 12-15 käyttöön jatkuvasti! Saunomisen hinta voi olla esimerkiksi 10€. Minä ainakin tulisin.

Etenkin kun olin suunnitellut ihanan lauantaini jatkuvan saunahetken jälkeen välipalalla Hiltonin Ravintola Brossa. Mikä olisikaan kivempi tapa aloittaa aamu kuin saunomalla ja uimalla kaupungin kattojen yllä, ja laskeutumalla sieltä suoraan hissillä herkulliselle välipalalle tai brunssille hotellin alimpaan kerrokseen?

Noh, ehkä sitten ensi vuonna… Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Kuva: Emilia

Ps. Postauksen kuva on Hiltonista, kun yövyimme siellä ystäväni kanssa.

Reseptillä tropiikkiin

13/07/2017

tunnetila: pöhkö

Heinäkuun yhdeksäs päivä, Herran vuonna 2017. Tuona päivänä Nina tarkeni olla ulkona ensimmäisen kerran tänä kesänä ilman takkia. Toki takki oli päällä siihen asti kunnes tuli kuuma, mutta huomattava ja merkittävä seikka on se, että kuuma tuli. Suomessa. ”Kesällä”. Sen jälkeen noita lämpimiä päiviä ei sitten olekaan näkynyt.

Mummoni asui kuolemaansa saakka Espanjan lämmössä. Yksi serkuistani perusti perheen Italiaan jo parikymmentä vuotta sitten. Toinen serkuistani on asunut Portugalissa niin ikään 90-luvun lopulta asti.

Ensimmäinen serkuistani on ikäiseni, toinen minua pari vuotta nuorempi. Eläkepäiviä ei siis todellakaan tarvitsisi jäädä odottelemaan, jos veri vetää ulkomaille. Ja verihän vetää.

Lämmön kaipuu on minulla selkeästi geeneissä. Iso osa sukulaisistani asuu pitkiä pätkiä milloin missäkin. Välillä tuntuu, että heitä tapaa helpommin jos menee vaikkapa Espanjaan kuin kotiseudulle Savoon.

Muistan kerrankin kun olimme mummoni kanssa torilla Espanjan aurinkorannikolla. Törmäsimme siellä sattumalta sukulaispariskuntaan, jota en ollut nähnyt Suomessa pitkiin aikoihin. ”Täällähän me ollaan oltu jo pitkään, ei siis ihme ettei olla nähty.”

Myös lääkärit ovat viime aikoina antaneet syitä vaihtaa maisemaa. Pitkään jatkuneeseen flunssaan sain nenä-kurkkulääkäriltä kommentin: ”Sä olet vaan niin kuiva tyyppi. Kuivat limakalvot nappaavat helpommin kaikki pöpöt. Suosittelen muuttamaan Karibialle tai jonnekin missä on aina lämmintä ja kosteampi ilmasto. Siellä sä olisit paljon terveempi, ja olisi helpompi hengittää.”

Selkäkramppiani tutkinut lääkäri taas totesi toissa viikolla: ”Sulle ei kyllä sovi nämä Suomen säät. Sait tämänkin selkäkrampin luultavasti kylmettymisestä kun uit 13 asteisessa vedessä”.

Niinpä niin. Toiselta lääkäreistä pyysin reseptiä ja Kela-korvausta tropiikkiin muuttamiseen. Lupasin lähteä heti, jos Kela korvaa. Ei kuulema korvaa, joten reseptiä ei irronnut. Mikä vääryys!

Tänään minulla alkaa kuitenkin loma, ja suunnistamme heti aamusta (ilman Kelan korvausta) lomailemaan Ranskan ja Italian Rivieralle. Toivotaan sinne lämpöä, lempeyttä ja rentoa menoa muutamaksi seuraavaksi viikoksi.

Ihania kesäpäiviä kaikille, palaan blogin pariin heti kun lomailultani ehdin!

Olispa angiina

12/03/2017

tunnetila: ärsytys

Tiedossa ihana viikonloppu Tampereella. Perjantaille buukattu monta kiinnostavaa lyhytelokuvanäytöstä Tampereen Elokuvajuhlilta. Leffojen jälkeen pöytävaraus kehuttussa Ravintola Masussa, jossa tiedossa neljän ruokalajin illallinen ystävän kanssa. Yö ihastuttavassa Hotelli Tammerissa.

Lauantaina rennon laiska aamu herkkuaamiaisen kera. Aamiaisen jälkeen kivalle työkeikalle muutamaksi tunniksi, ja töiden jälkeen vielä vähän lyhytelokuvia Filkkareilla. Viikonlopun kruunaa tyttöjen ilta ja yökyläily ihanien ystävien luona. 

Sellaiset oli tämän viikonlopun suunnitelmat, mutta ehei, minä vietin viikonloppuni samaan tapaan kuin koko kuluneen viikon. Maaten kuumeisena sängyn pohjalla yskien keuhkojani pihalle.

Johan sitä oli aikakin saada kunnon flunssa, olinhan ollut terveenä tämän vuoden puolella jo vajaat kolme viikkoa. Noita kolmea ”tervettä” viikkoakin tosin varjosti satunnainen kurkku- ja korvakipu, mutta sitä pidettiin aisoissa nenään suihkutettavalla kortisonilla.

Perinteisten kuumeen, jäsensäryn, yskän ja nuhan lisäksi niveleni ovat olleet tällä viikolla niin kipeät, että käveleminen on ollut hankalaa. Ihmettelin lääkärille voisiko kivut polvissa ja ranteissa johtua viime sunnuntaina ottamastani magnesiumhieronnasta. Olisinko voinut saada magnesiumyliannostuksen, sillä ihoni oli tosi kuiva, ja hieroja joutui lisäämään hierontaöljyä jatkuvasti?

Magnesiumia ei voi kuulema saada liikaa, mutta syy poikkeuksellisen kokonaisvaltaiselle ja kivuliaalle flunssalle selvisi samasta kysymyksestäni. Syyllinen oli kokovartalohieronta.

Kehossani vaani tulehdusta aiheuttava virus, joka räjähti aktiiviseksi hieronnan aikana. Kun kyseessä oli vielä kokovartalohieronta, niin tulehdus levisi kaikkiin hierottuihin lihaksiin, jalkapohjista päänahkaan. Ai miten ihanaa! Ei ihme että olo on kuin hakatulla, ja jo pelkkä sängyssä makaaminen tekee kipeää.

Edellisessä postauksessani totesin, että kokovartalohieronta on aina hyvä idea. Noh, viime sunnuntaina se ei sitä ollut.

Kuinkahan kauan elimistöni jaksaa jatkuvia virushyökkäyksiä ja pientä tulehdustilaa? Tuntuu, että tuo sama virus jyllää myös blogissani, jota ei ole saatu kokonaan puhtaaksi sitäkään.

Samoin kuin blogin viruksesta, kehossani jylläävän viruksen alkuperästä ei ole tietoa, eikä siihen löydy lääkettä. Voi kunpa minulla olisi angiina tai poskiontelotulehdus! Ihan sama mikä flunssatauti, kunhan tauti saisi jonkun nimen ja siihen löytyisi sopivat lääkkeet.

Rasittaa ihan hirvittävästi, kun viruksen aiheuttamiin sairauksiin hoidoksi ei ole mitään konkreettista. ”Ota tätä lääkettä niin paranet.” Tuollainen täsmätieto tuntuisi valtavan hyvältä!

Kaappausdraama

16/02/2017

tunnetila: kauhistus

Pötköttelin sunnuntaiaamuna sängyssä vielä yhdeksän maissa. Julkaisin sängystä käsin blogissani aamiaisvinkkipostauksen, ja toivottelin Tunnetilan FB:ssä blogini lukijoille rennon leppoisaa sunnuntaita.

Hetki postauksen julkaisemisesta sain ensimmäisen viestin. ”Klikkasin Tunnetilan FB:ssä julkaisemaasi aamiaislinkkiä, mutten päätynyt linkistä blogiisi vaan jonnekin tissisivuille!” MITÄ IHMETTÄ?! Tämän jälkeen vastaavia viestejä alkoi sadella suunnasta ja toisesta.

Sydän pomppasi kurkkuun. Mitä on tapahtunut? Mitä asialle voi tehdä? Ja entä kuka osaa tehdä asialle kaiken voitavan? Olen itse täysin tumpelo näissä asioissa, joten ensimmäinen reaktioni on aina paniikki.

Laitoin välittömästi viestiä ystäväni miehelle, joka auliisti auttaa minua aina kaikissa blogiin liittyvissä ongelmissa. Myös tällä kertaa hän lupasi auttaa, ja etsiä missä vika piilee.

Ongelma oli tällä kertaa suuri, ja uhka oli todellinen. Blogini oli kaapattu!

Järkytyin tiedosta lähes kyyneliin. Oloni oli täysin voimaton. Tiesin, että asiaa selvittää nyt taitava ihminen joka tietää mitä tekee, mutta se tieto, etten osaa itse tehdä asialle kertakaikkiaan mitään, tuntui hirvittävältä.

Vaihdoin salasanoja joka paikkaan. Tein koneelleni virusskannauksen ja poistin sieltä kaiken ylimääräisen. Kävelin huoneesta toiseen voivotellen, ja aiheutin lisää levottomuutta ympärilleni ja itselleni.

Lopulta päätin lähteä edes hetkeksi ulkoilemaan ja päästelemään höyryjä pihalle. Mukavempi sitä on murehtia ulkona kauniissa auringonpaisteessa, kuin sisällä koneen näyttöä tuijottaen kun mitään ei voi kuitenkaan tehdä.

takki Helly Hansen*, farkut Marks&Spencer*, kengät Merrel*

Ystäväni mies teki lopulta monta päivää töitä selvittääkseen missä virus on, ja lopulta tiistaiyönä hän oli saanut paikallistettua viruksen. Nyt virus on poissa, blogilleni on luotu uusi palvelin, ja blogini on turvassa uudessa paikassa.

Huh huh mikä kolmen päivän tuska minulla (ja koodarillani) on takana! Mietin jo täytyykö minun tuhota blogini jos sitä ei saada pelastettua.

Blogini kohtaloa miettiessäni ymmärsin, miten tärkeä blogini minulle on. Jos blogini jouduttaisiin deletoimaan, sen mukana katoaisi elämääni ja muistoja lähes vuosikymmenen ajalta. Se olisi minulle henkilökohtaisesti hirvittävä menetys!

Onneksi kaikki on taas hyvin, ja toivottavasti hyvänä pysyykin.

Kiitos jokaiselle Teistä, jotka raportoitte minulle ongelmista! Ja ihanaa että jotkut teistä eivät joutuneet ongelmaa edes näkemään. Nyt ei auta kuin toivoa, että ongelma on ja pysyy poissa.