Browsing Category

tympii

Syksytsemppausta

tunnetila: pohdiskelu

Istahdin äsken koneelle ja kirjoitin postauksen kesän kaipuusta. Kirjoitin kaipaavani jo nyt mukavia lounaita aurinkoisilla terasseilla ja leppoisia lukuhetkiä puistoissa. Kaipasin valoisia iltoja, jotka jatkoivat päiviä vielä työpäivien jälkeen, ja kesän mukanaan tuomaa huoletonta elämää. Harmittelin syksyn vääjäämätöntä saapumista.

Huomasin, että minua alkoi kirjoittaessa vähän itkettää. Postaus oli synkkä, ja oikein hätkähdin itsekin niitä tummanpuhuvia sanoja, jotka sormeni olivat määrätietoisesti postaukseen naputelleet.

Tiedän olevani kesäihminen, ja eläväni lämmössä ja auringossa kaksin verroin, mutta eihän tästä mitään tule, jos alan synkistellä ja itkeskellä heti ensimmäisten kuulaiden syyspäivien saapuessa. Tätä, ja paljon pahempaa, kun on edessä taas yli puoli vuotta.

Deletoin siis kaiken aiemmin kirjoittamani. Nyt olen saman postauksen äärellä, ja yritän (vaikka väkisin) kaivella esiin syksyn hyviä puolia. Auttakaa minua kommenttiboksissa, jos näyttää siltä, että tästä ei tule mitään.

pusero ja housut Pierre Robert*, laukku Iittala X Issey Miyake, korvikset* ja sormukset LillanHelsinki, kengät Pomar*

Syksyssä kivaa on:

  • raikas sää, jolloin ulkona on helppo hengittää
  • kynttilät, takka ja kauniit valot
  • kotimaiset omenat
  • neuleet, takit ja syyskengät
  • teehetket
  • saunaillat
  • punaviini
  • teatterien avautuminen

Jep, siinäpä ne mukavat asiat nyt sitten olivat. Mietin noita ainakin 20 minuuttia, enkä keksinyt syksystä mitään muuta kivaa. Auttakaa! Mistä asioista Te nautitte syksyssä?

Kerätään tänne yhdessä lista syksyn kivoista asioista, joihin voimme aina palata jos (=kun) alkaa ahdistaa!

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

Muutama päivä muuttoon

tunnetila: ahdistus

Terkkuja lomalta, jota työleiriksikin voitaisiin kutsua! On tämä koko omaisuuden läpikäyminen kyllä aikamoista puuhaa.

Kuten kerroin, muutamme isommasta asunnosta pienempään (85m2 -> 60m2), ja kolme huonetta muuttuu kahdeksi. Ajatus tilan vähenemisestä saa minut hyperventiloimaan ja hokemaan tauotta: ”Minne nää kamat mahtuu? Me ei mahduta sinne!”

Uuden kodin pohja on kuitenkin niin järkevä, että mieheni rauhoittelee minua koko ajan. ”Ei sun tartte esimerkiksi vaatteista karsia. Kaikki sun vaatteesi mahtuvat sinne kyllä.”

Ja tottahan tuo on. Vaatteet ja muu pienirtain mahtuu uuteen kotiin kyllä, mutta haluaisin silti viedä sinne vain kaiken tarpeellisen ja jatkuvasti käytössä olevan. Vintilläkin meillä on jonkin verran tavaraa, ja tuleva vuokraemäntämme varoitti meitä jo etukäteen asuntoon kuuluvan vain hyvin pienen varastotilan.

Olen itse halunnut muuttaa pienempään asuntoon, ja myös ihan itse päätin käydä kaikki tavarat läpi, vaikka mikään pakko ei olisi. Näin ollen en periaatteessa voi syyttää tästä ahdistuksestani itse muuttoa, vaan ihan vain itseäni.

mekko OVS, pyöräilyshortsit Gina Tricot, korvikset Oikku Design*, laukku Marimekko/DIY, sandaalit Ancient Greek Sandals

Eilen sain valtavan karsintapuuskan ja ladoin kierrätykseen menossa olevaan pahvilaatikkoon raivoissani kokonaan yhden keittiökaapin sisällön. Mieheni tuli paikalle ja katsoi laatikkoon. ”Et kai sä nyt noista kaikista luovu?” ”No tuo on kyllä paras lasikannu mitä meillä on, mutta en käytä sitä joka viikko, joten se vie kaapissa turhaan tilaa…”

Hetken asioita uudestaan mietittyäni otin laatikosta pois kyseisen lasikannun, karahvin ja kannellisen lasipurkin. Muut tavarat saivat lähteä, mutta hyvistä käyttötavaroista EI TARVITSE luopua. Yritän taas muistaa mieheni sanat: ”uuteen kotiin mahtuu kyllä”.

Onneksi mieheni toimii järjen äänenä kun oma, yleensä hyvä, harkintakykyni alkaa pettää. En ymmärrä miksi romahdan muutoissa aina totaalisesti.

Pienen lisäromahduksen aiheutti myös pari päivää sitten saamani puhelu. Ajattelin lahjoittaa itselleni tarpeettomia juttuja Fidalle, ja olen pakannut heille jo neljä pahvilaatikollista tavaraa. Sain perjantaina Fidalta kuitenkin puhelun, jossa ilmitettiin, että heidän noutopalvelunsa on buukattu jo täyteen, eivätkä he pääse noutamaan lahjoitustani ennen muuttoa. Voi itku!

Mutta onneksi jotain positiivistakin. Saimme eilen vietyä ystävien avustuksella jo kaksi pientä muuttokuormaa uuteen kotiin. Kukkia, peilejä, laseja ja muuta särkyvää on nyt viety asunnolle odottelemaan virallisen muuttokuorman saapumista.

Olemme suunnitelleet jokaiselle huonekalullemme uudessa kodissa paikan, ja uskon, että ne sopivat asuntoon ja sen henkeen tosi hyvin. Kaikki se pieni irtosälä saa kuitenkin hermoni kiristymään. Onneksi tavaroita voi karsia vielä uuden kodin päässä. Yritän hokea itselleni, että kaikkea ei ole pakko ehtiä tehdä nyt ennen muuttoa.

Minulla on käsissäni dilemma. Asumme vuokralla pääasiassa siksi, koska en halua omistaa mitään, enkä olla kenellekään velkaa. Omistan kuitenkin miljoona pientä tavaraa, joita sitten itku silmassä ja pala kurkussa pakkailen laatikoihin ja roudailen uusiin vuokrakoteihin.

Mitä jos sitä vaan ostaisi kerralla koko loppuelämän kodin, josta ei tarvitsisi muuttaa enää koskaan? Kumpi olisi henkisesti vähemmän raskasta: muuttoahdistus muutaman vuoden välein, vai vuosikymmeniä jatkuva pankille velkaa oleminen?

Vaikka nyt miten ahdistaa, niin taidan silti valita mielummin nuo muutot. Olen sitä paitsi nyt ehkä vähän edistynyt tässä muuttoasiassa. En ole nimittäin vielä kertaakaan koko muuttorumban aikana itkenyt! Yleensä romahdan pakkaustilanteessa vähintään kerran, ja huudan suoraa huutoa muuttolaatikoiden keskellä. Nyt tuota romahdusta ei ole vielä nähty. Tosin onhan tässä vielä muutama päivä aikaa…

Kuvat: Iina / Moumou

Helppohoitoinen kampaus

tunnetila: ärsytys

Väri kuntoon ja ryhdikäs, helppohoitoinen leikkaus. Näin kuului toiveeni kun istahdin viime viikolla kampaajan tuoliin. Luottokampaajani Mikko Parturi kampaamo Woimasta tietää tasan tarkkaan miten laiska (ja surkea) olen hiustenlaitossa, joten hän toteutti minulle juuri toiveitteni mukaisen kampauksen.

Hiukset saa edelleen tarvittaessa miniponnarille, mutta nyt hiukset on takaa sen verran lyhyet, että arjessa minulla on tavoitteena pitää niitä auki. Hiukseni eivät koskaan vahvistu jos pidän niitä aina kireällä ponnarilla joka katkoo hiuksia.

Tämä oli siis rehti ja yksinkertainen tavoitteemme viime viikolla uusien hiusten suhteen. Kampaajakäynnistä on kulunut alle viikko, ja arvatkaapa miten on mennyt? Pidin hiuksiani auki ensimmäiseen pesuun asti, ja sen jälkeen olin kulkenut miniponnarissa. En vain osaa olla hiukset auki, enkä myöskään osaa laittaa niitä yhtään mitenkään!

En saa niitä suoriksi enkä kiiltäviksi kuten ne kuvassa ovat, vaan vaikka kuinka yritän, hiusteni luonnonkihara puskee laittamisestani huolimatta esiin, ja hiukset näyttävät hetkessä ysäripörröltä.

Rakastan hiusteni taipuisuutta ja luonnollista kiharaa silloin kun hiukseni ovat pitkät. Silloin niitä ei tarvitse laittaa mitenkään, vaan ne kihartuvat kauniille laineille. Lyhyenä kihara on intensiivisempi, välillä ihan korkkiruuvilla, ja sellainen kampaus ei mielestäni sovi minulle lainkaan.

Minulla on käytössäni suoristusrauta ja kihartimia, sekä valtavasti hyviä hiustuotteita, mutta kun en vaan osaa niin en osaa! Olisinkin nyt kiitollinen jokaisesta hiusvinkistä, jolla pääsisin edes lähelle kuvan hiusten lopputulosta.

Kannattaisiko ostaa pyöröharja? Testasin sellaista joskus, ja sain hiukseni ainoastaan sähköiseksi. Entäs suoristusrauta? Suoristusraudalla saan kyllä hiukseni suoraksi, mutten osaa taivuttaa sillä latvoja. Kihartimella saan aikaan vain kiharaa, jota en tässä tapauksessa halua.

Hiuksissani on nyt kaunis ja luonnollinen väri, ja hiusten mallikin on mieleeni. En vaan saa kampauksesta sen parhaita puolia esiin. Hitsit miten turhauttavaa!

Hermoja rassaava uudistus

tunnetila: ärsytys

Tiedättekö sen tunteen, kun joku (pienikin) asia alkaa ärsyttää aivan älyttömästi, ja lopulta sen aiheuttama ärsytys paisuu ja paisuu lähes kohtuuttomaksi? Jos tuohon soppaan lisätään vielä yhdeksi elementiksi epäoikeudenmukaisuus, on ärsytyskynnykseni jo todella korkealla.

Tällä kertaa ärsytyskynnykseni on äärimmilleen virittänyt HSL:n tuleva lippu-uudistus. Helsingin Seudun Liikenteen matkalippujen hinnat uudistuvat parin viikon päästä, ja voi jestas miten epäoikeudenmukaiselta tuo uudistus tuntuu Helsingin keskusta-alueella asuvan näkökulmasta!

Uudistuksessa Helsingin seutu on jaettu eri vyöhykkeisiin. Vyöhykkeitä on A:sta D:hen, ja matkalippuja voi ostaa kattamaan eri vyöhykkeet. Itse asun A-vyöhykkeellä. Myös työpaikkani on A-vyöhykkeen sisällä, kuten kaikki harrastuksenikin. Pelkkää A-vyöhykkeen lippua ei kuitenkaan voi ostaa, vaan mukaan on pakko ottaa myös B-vyöhyke, vaikkei ikinä sinne matkustaisikaan.

B-vyöhyke sisältää osan Espoota ja Vantaata, mutta ei kuitenkaan ylety lentokentälle asti. Ja lentokenttähän luonnollisesti olisi ainut paikka Vantaalla, minne matkustan edes muutaman kerran vuodessa.

pusero Majestic Filatures, huivi Balmuir*, aurinkolasit Tommy Hilfiger/Specsavers*, housut Voglia*, laukku Céline, kengät Repetto

Espoossa asuvat työkaverini iloitsevat alle puoleen putoavista työmatkakustannuksista, ja se on toki heille superkiva juttu, mutta minun matkani muuttuvat uudistuksen myötä kalliimmiksi. Käytän matkustaessani useinmiten raitiovaunua, ja tähän asti siihen on ollut ostettavissa edullinen ratikkalippu. Eipä ole uudistuksen jälkeen. Pelkkä ratikkalippu poistuu kokonaan lippuvalikoimasta uudistuksen myötä.

Maailmalla matkustellessa eteen tulee erilaisia matkalippujärjestelmiä. Miksei Helsinkiin voida tuoda vaikkapa Hongkongissa olevaa mallia, jossa matkat maksetaan sen pituuden mukaan? Hongkongissa matkakorttia vilautetaan kortinlukijalle kulkuneuvoon mennessä ja poistuttaessa.

Kortti laskee automaattisesti pysäkin välit, ja veloittaa kortilta matkan pituuden verran arvoa. Jos tuo oikeudenmukainen veloitustapa toimii yli seitsemän miljoonan asukkaan Hongkongissa, niin luulisi sen toimivan pikkuisessa Helsingissäkin.

Noh, ehkä yritän nyt ajatella asiaa niin, että kylläpä minulla on asiat elämässä hyvin, kun tällainen asia saa minut ärsyyntymään näin kohtuuttoman paljon. Että hienosti menee, jos eniten tällä hetkellä vituttava asia on HSL:n lippu-uudistus.

Ja ehkä täytyy myöskin ottaa asia niin, että on aika laajentaa elämänpiiriä pois Helsingin keskusta-alueelta, ja alkaa matkustelemaan ympäri Espoota iltakaudet ja viikonloput ihan muuten vaan. Ennen ajattelin, että maksan mielelläni asumisesta Helsingin keskustassa vähän enemmän, sillä säästän rahaa matkakustannuksissa. Nyt kun en voi enää ajatella noin, niin alkaa vähän mietityttää, että mitä jos etsisi reilusti edullisemman kodin jostain vähän syrjemmältä…

Miten on, Helsingin seudulla asuvat lukijani, oletteko Te voittajia vai häviäjiä tässä uudistuksessa?

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

Taas jumissa

tunnetila: ärsytys

Siitä on nyt viikko, kun kävelin viimeksi normaalisti. Tai istuin, seisoin, ylipäätään olin. Noidannuoli, iskias, mitä näitä diagnooseja nyt on. Joku tuon alaselän taas jäykisti. Ihan sama minkä niminen, kunhan menisi pian pois eikä tulisi enää koskaan takaisin.

Olen ollut tässä jamassa nyt kolme kertaa muutaman vuoden sisään. Ensimmäinen kerta (elokuu 2015) oli pahin. Kipu oli niin yllättävä, viiltävä ja tukahduttava, että jos en olisi paremmin tiennyt, olisin voinut ajatella kuolevani siihen. Kaaduin sängylle ja huusin kivusta. Haukoin happea enkä tiennyt tunnenko enää koskaan jalkojani. Selän palautumiseen normaaliksi meni lähes kuusi viikkoa.

Toinen kerta kun alaselkäni kramppasi oli kesällä 2017. Silloin lääkäri epäili krampin johtuneen istumisesta (menimme junalla Hki-Oulu-Hki juhannuksen viettoon), sekä selän kylmettymisestä (uin juhannussaunasta jäätävässä järvivedessä) ja soutamisesta.

Tuo kombo veti selän sellaiseen juntturaan, etten uskaltanut istua töissä tuon jälkeen yli puoleen vuoteen muuta kuin lounastauoilla ja palavereissa. Nostin sähköpöytäni seisoma-asentoon, ja seisoin reippaasti seuraavan vuoden kevääseen asti. Sitten kipu unohtui ja laiskuus voitti. Aloin taas istua töissä kaiket päivät.

Viime maanantaina palasin joululomalta toimistolle. Istuin koneen ääressä 8 tuntia, ja jo tuon yhden päivän istumisen jälkeen huomasin, miten takamukseni alkoi puutua. Jatkoin kuitenkin istumista, laiskotti liikaa. Ajattelin, että illalla tehdyt salitreenit ja jooga auttavat kyllä ja pitävät rangan vetreänä. Puutumisen tunne kuitenkin jatkui.

Torstaiaamuna herätessäni tunsin kipua selässä. Läksin töihin, mutta jo bussissa huomasin, etten kärsinyt istua. Tuolla tiellä ollaan edelleen.


Miksi ihminen (minä) on niin typerä, ettei usko kropan varoituksia?! Jos olisin ymmärtänyt ottaa pepun puutumisen varoituksena tulevasta selkäjumista, ja jos olisin noussut heti maanantaina puutumisoireiden alkaessa työpäiviksi seisomaan, voi olla, etten olisi nyt maannut viikkoa vaakatasossa.

Mistä hitosta nuo krampit oikein tulevat? Ennen vuotta 2015 en tiennyt niiden olemassaolosta, mutta nyt olen tässä jamassa parin vuoden välein. Okei, myönnetään, että oman osansa tähän saattaa tehdä vuosien saatossa salakavalasti noussut elopaino.

Minä en tästä enää nuorru, eikä selkäni tästä paremmaksi tai vetreämmäksi muutu. Tuossa pitäisi olla jo tarpeeksi motivaatiota pudottaa muutama viime vuosina kertynyt ylimääräinen kilo. Ja istuminen, se saa luvan loppua nyt! Nostan työpöytäni ylös heti kun pääsen taas työpisteelleni.

Muistelen, että täältä löytyy selkäkipuilevia kohtalotovereita. Mitkä olivatkaan niitä parhaita vinkkejänne selän kunnossa pitämiseen?

Kuvat: Vilma