tunnetila: turhautuminen
Pienellä Tampereen pyrähdyksellä mukaani tarttui joulukalenterin lisäksi askarreltavia joulupalloja ja joulupallojen kuosiin sopivia servettejä. Leikkaa-liimaa-joulupallot ja servetit ostin Tampereen ihanimmasta sisustusliikkeestä, Design Bulevardista (postaus liikkeen avajaisista vanhan blogin puolella).
Snug.Studion itse koottavat paksusta paperista tehdyt joulupallot näyttivät liikkeessä niin kivoilta että päätin kerrankin askarrella jotain itse. Pakkauksessa kerrotaan että pallojen kokoamiseen tarvitsee sakset, lankaa ja liimaa. Onneksi Design Bulevardin myyjätär kehoitti kokoamaan pallot kaksipuolisen teipin avulla, liima kuulema sotkisi liikaa.
Viime viikko oli sellaista härdelliä ja juoksemista paikasta toiseen että sunnuntaina ajattelin pysytellä koko päivän kotona ja lepuuttaa hermoja mukavan askartelutuokion merkeissä. Pallojen leikkaaminen paperista oli vielä mukavaa ja siemailin iloisena teetä leikkelyn ohella. Myös kaksipuoleinen teippi oli erinomainen apu kokoamiseen, mutta siihen se ilo sitten loppuikin. Voi luoja, näkisittepä nuo kokoamani muodottomat pallerot livenä!!
Jokaisessa pallossa kulmat repsottavat suuntiin mihin ei pitäisi. Yhteenkään kökkäreeseen en saanut laitettua ripustusnarua sillä viimeinen sauman teippaus ei pitänyt yhdessäkään pallossa. Huonosti osuneita teippauksia korjaillessani kolmen pallon pinta repesi ja jokainen palloista näyttää kolmivuotiaan askartelemalta. Paitsi että jokainen kolmivuotias osaisi tehdä tuon paremmin.
Ihastuin palloihin liikkeessä ja ihmettelin ääneen miksen askartele useammin. Nyt muistan. Askartelu on perseestä. Olen niin tumpelo etten erottuisi askarteluineni päiväkodissa puuhastelevista lapsista.
Onneksi palloissa on niin monta kulmaa että pahimmat repeämät voi laittaa pöytää vasten ja kääntää repsottavimmat kulmat piiloon. ”Hienojahan nuo on!” tokaisi mies kun näki valmiit pallot. Nostin yhden pallon pöydältä ja näytin miltä pallo näytti alta. ”Hahahahahahahahha!” Mies repesi nauruun. Niinpä niin… Muistan taas miksi askartelen kerran kymmenessä vuodessa.
0
Haha! Näen itseni niin tuossa samassa tilanteessa – samanlainen tumpelo olen minäkin, mitä askarteluihin tulee. Aina välillä haaveilen siitä, että miten kiva olisi askarrella kaikkea itse, mutta sitten muistan realiteetit. 😀
Ihanaa Senni ettei nuo hommat onnistu sinultakaan! Tuntuu että kaikki muut osaavat tehdä ihan mitä vaan. Onneksi se ei ole totta. 🙂
Sama! Mun tekeleet (jos joskus mielenhäiriössä jotain yritän…) on surkeampia yritelmiä kuin päiväkoti-ikäisten, ei vaan jotenkin ikinä onnistu. Mutta musta noi sun pallot näytti aivan hienoilta, ei lainkaan toivotonta!
Voi jee, ihanaa että blogiani lukee joukko tumpeloita! 😀 Ja kiitos Kaisa, ihana kuulla positiivista palautetta. Et sanoisi noin jos näkisit pallot läheltä. 😀
”Askartelu on perseestä” 😀 Repesin.
Niin se vaan on. Vanhempi tyttäreni, 6 v., rakastaa askartelua ja nyt se onneton on saanut myös käsityö-innostuksen. Pakotti minut Eurokankaaseen ostamaan kangasta. Tunnustin heti myyjälle, että minä en näistä älyä mitään, joten seurasin sitten vierestä, kun myyjä ja tyttäreni valitsivat kankaan pehmoa varten, siihen sopivan langan ja silmät sekä vielä vanupussin täytteeksi. Ihanasti lasta palveltiin asiakkaana 🙂 Minä sitten kassalla höyläsin pankkikortin. Nyt vain toivon, ettei apuani tarvita itse käsityön tekemisessä… Tumpelon äidin pelastus on päiväkodin/eskarin kätevät tädit, joilta vinkit siirtyy sitten kotiinkin 🙂
Voi apua, toivottavasti tyttäresi ei pyydä äitiä apuun. 😀
Tuo on kyllä paha, äitien kun periaatteessa pitäisi osata kaikki että voivat olla lapsille avuksi. Itse en osaisi neuvoa lapsia askartelun lisäksi ainakaan matematiikassa enää tokaluokan jälkeen, tai ainakaan siinä vaiheessa kun aletaan derivoimaan tai tekemään muuta kummallista. 🙂 Huh huh, siinähän murenisi arvostus lapsen silmissä hetkessä kun ei osaa tehdä tokaluokkalaisen koulutehtäviä. 😀 😀
Mä ostin tuollaisen palloaskartelusetin just Designjoulutorilta, näyttivät niin kivoilta! Toistaiseksi kerään vielä rohkeutta pakkauksen avaamiseen… Tämä oli sinänsä lohduttavaa, että jos omat askarteluni epäonnistuvat, niin enpä ole ainoa 🙂
Voi Virpi, tsemppiä koitokseen! Muista kaksipuolinen teippi, ei liimaa! Liiman kanssa minulle olisi käynyt vielä surkeammin. 🙂
Jos saat laitettua yhteenkään palloon tuon narun ripustusta varten niin pliis, kerro miten se onnistui. Viimeistä saumaa (ja narua sinne väliin) kun ei millään saanut puristettua kiinni ilman että koko pallo olisi ollut murskana. Tai ainakaan minä en saanut… 😀
Ja niin, paketissa ei siis ole mukana tuota narua vaan kävin varta vasten hakemassa sen Sinellistä. Ihan kivoja nuo ovat noin pöydälläkin, eli naruista viis! 😉
Mä tein niin, että laitoin sen narun jo aiemmin, enkä vasta viimeiseen avoimeen nurkkaan. Silloin pystyi nipistämään sauman tiukemmin, eikä sitä hankalinta viimeistä saumaa tarvinnut teipata ollenkaan 🙂
Vau, Virpi sä olet nero!!
”Askartelu on perseestä” :)) Niin on muuten kaiken maailman käsityöt noin yleensäkin. Olisipa mukava neuloa villasukkia! saatan ajatella ja innostuksen vallassa syöksyä lankakauppaan hankkimaan ihania lankoja. Sitten niihin keskeneräisiin sukkatekeleisiin törmää joskus vuoden/vuosien päästä kaappia siivotessaan. Ei sillä että puuha sinänsä kamalaa olisi mutta mistä saisi vähän lisää pitkäjänteisyyttä näiden projektien loppuun saattamiseen?!?
Hahahaha, voi Pauliina, minä en edes yritä neuloa villasukkia! Olen tehnyt yhdet villasukat yläasteella käsityötunnilla ja muuten niiden neulominen oli ihan kivaa, mutta sitten kun tuli kantapään neulominen eteen niin oli raivarit aika lähellä. Onneksi olin kiltti oppilas ja tein työtä mukisematta (ehkä itkeskelin ja kiroilin ainoastaan sisäisesti tai niin, ettei kukaan muu nähnyt). Mutta minä sentään tein ne itse. Jotkut veivät sukat salaa kotiin jossa heidän äitinsä teki sukkiin hienot kantapäät. 😀
Voi miten halveksuttava teko niiltä muilta viedä sukat muina tyttöinä kotiin ja teettää likainen työ äidillä! Epärehellistä läpikieroa peliä! Pisteet sinulle sinnikkyydestä. 🙂
Askartelu on todellakin perseestä 😀
Unohdan sen kerran vuodessa ja alan näpertämään jotain… ja sitten muista taas. Sisko osti nuo samat pallot designtorilta… jään odottamaan tilanneraporttia.
Voi itku jos siskosi onnistuu kokoamaan näistä täydelliset pallot. En ehkä kestä!
Hei raportoi sitten minulle onko siskosi yli-ihminen ja saiko hän aikaan upeat pallot joissa on vielä ripustusmahdollisuus. Luulen että tuo tehtävä on mahdoton… 🙂
Heh, pyysin itse asiassa eilen juttua blogiin joten ehkä tästä vielä kuullaan 😀
En kestä! Askartelu on todella perseestä! 😀
Muistatko ideani joulukorttien askartelusta? Nooohhh… Kortteja tuli tehtyä,mutta mielestäni niistä ei tullut tarpeeksi nättejä (= täydellisiä) ja valmiita niin jotenkin ne sitten vain jäivät sinne takan päälle lojumaan 😛 Että kiitos vaan joulukortista, teidänkin kortti on tehty mutta ette sitä ehkä tule ikinä näkemään! 😀
No mä jo ihmettelin minne sun korttisi on kadonnut… Höh, ne oli varmasti tosi hienoja mutta olit itse vain liian kriittinen.