Se oikea Samujin mekko

tunnetila: ilo

Vaatekaapistani on löytynyt jo useamman vuoden ajan kotimaiselta Samujilta lähes kaikkea muuta, mutta ei juuri sitä tuotetta, jonka myötä Samuji on noussut yhdeksi suosituimmista kotimaisista brändeistä. Kaapistani on puuttunut Samujin mekko.

Oma suosikkini Samujin useista mekkomalleista on ollut alusta asti Finch Dress. Finch -mekossa kaikki on täydellistä: kaunis venepääntie, 3/4-hihat, A-linjainen väljä malli jonka saa halutessaan kurottua vyöllä istuvaksi, taskut sivusaumoissa, sievät napit selässä ja helma polven yläpuolelle.

Ainut syy miksi en ole aikaisemmin omistanut Finch -mekkoa on se, että mekko on aina valmistettu kankaista, jotka eivät ole olleet makuuni sopivia.

villamekko Samuji, kashmirhuivi ja mokkalaukku H&M Premium*,
ranteenlämmittimet Marks&Spencer*, mokkasaappaat Shabbies Amsterdam

Viime syksynä olin mukana Samujin liikkeen avajaisissa New Yorkissa, ja avajaishumun keskellä bongasin rekillä roikkuvan talvimallistoon kuuluvan Finch-mekon. Winter Finch Dress oli musta, ja sen materiaali oli 100% villaa. Ihastuin mekkoon välittömästi! Mekon hinta oli kuitenkin yli $500, joten nuukuus iski ja nikotellen jätin mekon rekille roikkumaan.

Ja voi kuulkaa, kyllä kannatti pihistellä! Löysin nimittäin samaisen mekon heti vuodenvaihteen jälkeen Samujin liikkeestä Erottajalta, varustettuna roimalla alennuksella, ja tietysti juuri omassa koossani. Olin pökertyä onnesta!

Hauskana lisänä tuon mekon hintalapussa luki hintana $540. Olikohan tuo juuri se sama mekko, jota olin New Yorkissa Samujin liikkeellä hipelöinyt? Näinköhän me molemmat olimme piipahtaneet viime syksynä samaan aikaan New Yorkissa, ja palanneet Suomeen vain löytääksemme toisemme uudelleen?

Kuvat Nadja / Are You Feeling Fashionable

7

(13) Kommentit

  1. Johanna says:

    Ihana mekko!!! Kelpaisi mullekin!

    1. Eikö olekin! Ja lämmin, vaikka on ohutta villaa. Nyt minulla on kolme mustaa, hyvin samantyylistä mekkoa. Jokohan tämä riittäisi yllättäen iskeneeseen mekkomaniaan…:D

  2. Emilia says:

    I-h-a-n-a mekko! <3

    1. Kiitos Emilia! <3 Tämä mekko on kyllä täydellinen, kaikin puolin. 🙂

  3. Ellu says:

    Ihana mekko! Mutta mikä ihana laukku sulla on!? Onko se jossain vaiheessa jo vilahtanut postauksissa vai onko se uusi? Tässä tämän asun kanssa se on täydellinen ja täydellisen värinen, ja siks ehkä nyt sen huomasinkin. Ja kaipaisin myös hyviä ranteenlämmittimiä. Täällä mun kaupungissani ei tietenkään ole Mark&Spencerin kauppaa. No verkkokaupasta vois tietty kurkata.

    1. Kiitos, sekä mekko että laukku ovat molemmat lemppareita! 🙂 Ajattelin ensin, että punertava laukku jää varmasti hyvin vähälle käytölle, mutta laukku on ollut niin kiva piristys tähän harmaaseen talveen, ja kaiken lisäksi sinne mahtuu tosi paljon tavaraa, joten se on ollut käytössä jo pari kuukautta joka päivä. Suosittelen!

      Nämä M&S:n ranteenlämmittimet on kashmiria, ja on tosi ihanat. Voisin kurkata onko näitä vielä Helsingin liikkeellä ja napata sinulle yhdet sellaiset. Haluaisitko että kurkkaan? 😀

      1. Ellu says:

        Voi että, viitseisitkö/ehtisitkö kurkata niitä ranteenlämmittimiä? Minulla on ollut yhdet jotka olivat akryyliä. No nehän nyppyyntyi tosi nopeasti ja olivat hiostavat. Olisin tosi onnellinen pehmeistä kashmir-villaisista ranteenlämmittimistä! Varsinkin kun omistan muutaman vajaahihaisen puseron. Olisivat muuten sopivia nyt tähän vuodenaikaan, mutta ranteet palelee 🙂 Sitä paitsi nuo ovat niiiin kauniit! <3 Jos onnistut sellaiset löytämään sieltä M&S:n liikkeestä niin laita mulle sähköpostia. Voit siis ostaa ne tai pyytää laskun jonka voi skannata mulle sähköpostiin, tai mikä sinulle/heille olisi se paras tapa hoitaa asia.

        1. Mä olen menossa käymään ensi viikolla M&S:llä, joten kurkkaan samalla olisiko noita kashmirihanuuksia siellä vielä. Toivotaan! Nämä on ihanan pehmeät, laadukkaat (eivät nyppyynny niin helposti kuin kashmir yleensä, olen käyttänyt näitä paljon eikä ole vielä yhtään nyppyjä) ja muistaakseni aika edullisetkin. Palaan asiaan! 🙂

          1. Ellu says:

            Ihanaa, kiitos paljon jo etukäteen vaivannäöstä <3

  4. Ellu says:

    Selailin vähän taaksepäin postauksia ja muistakin nyt että tässä postauksessa https://ninantunnetila.fi/2016/12/21/oversize-takki-hm/ näin sen ja meinasin jo silloin kysellä sen perään. Mahtaako sitä enää olla h&m:ssä?

    1. Ellu, nyt äkkiä ostoksille! Laukku on ihana! Se on mokkaa, ja siinä on mukana tosi näppärä mokkainen sisäpussukka jonka saa irti, tai pidettyä remmillä kiinni laukussa. Laukku on Premium Qualityä, ja juuri nyt tarjouksessa!!! Äkkiä siis ostoksille! 😀 http://www.hm.com/fi/product/52931?article=52931-A&cm_vc=SEARCH

      1. Ellu says:

        Kiitos linkistä! Kädet innosta täristen tein äsken ostoksen! 🙂 Ei olisi voinut parempaa tuuria enää olla kun se oli alennuksessakin vielä! Tosi käytännöllisen kokoinen laukku ja ihana väri <3

        1. Jes! Ihana että ehdit napata laukun alennuksesta! Vitsi miten hyvä ajoitus! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.