Rento kynähame

tunnetila: tykkäys

Olin hieman pulassa kun pakkasin vaatteita kesälomamatkalle mukaan. Tiesin että housut, kuinka ohuet tahansa olivatkaan, olisivat matkalla liian kuumat. Minulla ei kuitenkaan ollut yhtään kevyttä hametta helteisiin.

Päätin jo pakata mekkojen lisäksi mukaan vain yläosia ja lähteä reissuun ilman hametta. Ajattelin käydä ostamassa sellaisen, ihan sama minkälaisen, heti ensimmäisenä matkapäivänä.

Juuri ennen lähtöä muistin kuitenkin omistavani Gerry Weberin vuoritetun trikoisen kynähameen. Olin ostanut todella laadukkaan klassikkohameen jo vuosia sitten, mutta olin käyttänyt sitä vain muutaman kerran, mm. äitini syntymäpäiväjuhlissa.

t-paita H&M Premium, hame Gerry Weber, korut LillanHelsinki*,
laukku Massimo Dutti, sandaalit Marenas*


Nyt pakkasin hameen mukaani vaikka olin aika varma, ettei noin siistille vaatteelle tule reissussa lainkaan käyttöä. Mitä vielä! Hame oli mekkojen (ja bikineiden) lisäksi reissun käytetyin vaate. Yhdistelin sitä ihan kaikkeen!

Edellisessä asussa hame oli yhdistettynä tyttömäisempään yläosaan ja kävin tuossa asussa illallisella. Tässä yhdistin saman hameen perus t-paitaan. Tämä asu päällä vietin päivän Nobelin puistossa ja Villa Ormondin japanilaisessa puutarhassa Sanremossa.

Hame jousti joka suuntaan, oli rento mutta siisti, ja vielä bonuksena peitti sievästi polvet. Siksi se tuntui sopivan tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Miten olenkaan voinut unohtaa näin hyvän vaatteen olemassaolon?!

Villa Nobel
Corso Cavallotti, 116

Villa Ormond
C.So Cavallotti 113,
18038 SANREMO

2

(6) Kommentit

  1. No, onhan tuo loistovaate! Juuri yhdisteltävyyden ja laadukkaan materiaalin takia. Nyt vaan kotonakin käyttöön 🙂

    1. Hahahaha, en kestä! Mistä arvasit heti, etten ole tätä(kään) vaatetta käyttänyt loman jälkeen Suomessa?! En tajua miksi en voi olla Suomessa naisellinen tai pukeutua siististi? Aina vetelen vaan housuissa ja rönttäneuleissa. 😀

      1. No kun itsellä on ollut vähän sama meininki: ihan eri vaatteet käytössä Suomessa ja matkoilla 🙂
        Nyt päätin muuttaa tapani ja olen oikeasti pukeutunut töihin ja kaupungille paljon naisellisemmin kuin ennen. Tämä jatkukoon!
        Mukavaa viikonlopun jatkoa!

        1. Vau! Mahtavaa että olet onnistunut tuossa naisellisempien vaatteiden käyttämisessä myös Suomessa. Minäkin aina yrtän, mutta huonolla menestyksellä. 😀 Kivaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

  2. Johanna says:

    Sä olet kyllä todella onnellisen näköinen näissä kaikissa reissukuvissa! 🙂 Ja ihana asu tämäkin. Yksinkertaisen tyylikäs, mutta samalla rento.

    1. Voi kiitos Johanna! Lämpimässä sitä vaan on aina jotenkin niin paljon onnellisempi kuin kylmässä ja harmaassa. 🙂 Ja loma on tietty aina loma. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.