2OR+ brändibutiikki Zadaassa

tunnetila: vinkkaus

*yhteistyössä Zadaa ja 2OR+*

Zadaa, tuo shoppailulakossa olevan ihmisen pahin vihollinen, omassa taskussa kulkeva ostosparatiisi, muuttuu taas entistä houkuttelevammaksi paikaksi tehdä mielettömiä löytöjä. Kotimainen 2OR+ -brändi nimittäin avasi Zadaassa tänään klo 12 oman butiikkinsa!

Persoonallisesta ja rohkeasta muotokielestään tutulla 2OR+:lla on ollut jo useamman vuoden Helsingin keskustassa sijaitsevan kivijalkabutiikin lisäksi verkkokauppa. Verkkokaupasta voi kuitenkin ostaa vain 2OR+:n nahkatuotteita.

Oma brändibutiikki Zadaassa mahdollistaa nyt ensimmäisen kerran 2OR+:n vaatteiden ostamisen verkosta niin Suomessa kuin Tanskassakin, jonne Zadaa on ansiokkaasti laajentanut toimintaansa muutaman viime kuukauden aikana.

pusero, housut ja clutch 2OR+ (kuvauslainassa),
korkkarit Christian Louboutin

Kävin yhteistyön merkeissä valitsemassa kuvauksiin kaksi asukokonaisuutta 2OR+:n liikkeestä Punavuoresta. Vietin sovituskopissa aikaa lähes kaksi tuntia, sillä en osannut päättää haluanko esitellä blogissani brändin kauniita, naisvartaloa imartelevia mekkoja, vai pitäydynkö omassa rennossa tyylissäni, johon kuuluu mekkoa useammin housut.

Kun sitten puin päälleni tämän asun, valintani oli selvä. Halusin ehdottomasti esitellä Teille 2OR+:n mallistosta housut, jotka voi pukea mihin tilaisuuteen tahansa.

Ensimmäisessä asussa yhdistin näihin maailman mukavimpiin housuihin tämän kevään mallistosta keväisen printtipaidan, sievän clutchin ja korkkarit. Asu mille tahansa kokkareille oli valmis.

Juhlavan ja persoonallisen nahkaisen clutchin kuviointi on tehty laserleikkaamalla. Kuviointi ei siis ole maalattu laukun pintaan, vaikka kuvissa saattaa siltä näyttää. Koko laukun kattava kuvio on pientä reikää. Laukun yksityiskohdat on uskomattoman kauniita!

Laukkuja on saatavilla kahdessa eri koossa ja viidessä eri värissä. Minun valintani osui ruskeaan (sävy oak) pienempään clutchiin. Toiseen, hieman suurempaan clutchiin, sopii hyvin myös tabletti.



Kaikki tässä postauksessa päälläni olevat 2OR+:n vaatteet ja asusteet tulevat löytymään Zadaassa tänään avatusta 2OR+ brändibutiikista, ja mikä parasta, upein alehinnoin. Esimerkiksi kauniit nahkaiset clutchit löydät Zadaasta hintaan 49€!

Helpoiten löydätte ostoksille 2OR+ brändibutiikkiin klikkaamalla itsenne Zadaa Discoveryyn (Zadaa -applikaation alalaidan ”silmä” kuvake), ja valitsemalla sieltä 2OR+:n butiikin. Discoveryyn nostetaan viikottain esille myös muita kiinnostavia myyjiä ja suosittuja tuotteita, joten Discovery on ehdottomasti paras tapa löytää palvelusta uutta seurattavaa.

Jos olette päässeet unohtamaan miten Zadaa toimii, suosittelen lukemaan Zadaan käyttövinkkini täältä. Jos taas haluat tietää, miten upeita luksuslöytöjä tein Zadaasta viime syksynä, niin postaus löydöistäni (mm. Celinén laukku ja Guccin korvikset) löytyy täältä.

Lataa Zadaa
App Store ja Google Play

Kuvat: Ida / Ida365

5

(5) Kommentit

  1. Mä niin himoitsen tuota printtiä! <3

    1. Toi on ihana!! Samasta kuosista löytyy useita eri tuotteita, muutama erilainen pusero ja kauniisti päälle istuva mekko. Toivottavasti ne saadaan butiikkiin pian!

  2. Johanna says:

    Ihana asu, ja miten upeat kuvat. Olet niin kaunis ja asu sopii sulle täydellisesti.

    1. Voi kiitos Johanna! Sä olet aina niin ihana! <3

  3. Susanna says:

    Upeita asiakokonaisuuksia sinulla! Käytätkö kesähelteillä avokkaita? Itselläni haluttaisi käyttää avokkaita ja ballerinoja myös kuumilla ilmoilla, mutta hieman askarruttaa jalkojen hikoilu. Avokkaat ei kuitenkaan ole niin hengittävät, että jalat ja kengät pysyisi kuivina ja sukkiakaan ei huvittaisi käyttää. Jotkut sanovat, että loppukesästä alkaa avokkaiden ja ballerinojen tuoksumaailma olla hieman erilainen ja sitä vähän pelkään. Onko siinä perää? Kun en haluaisi raikastajien sun muiden tököttien kanssa alkaa puljaamaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.