Ostolakkolaisen tunnustus

tunnetila: kauhistus

Postauksen aiheena on tällä kertaa ostolakkolaisen tunnustus. Ei, en ole sortunut (vielä) tämän vuoden aikana ostamaan tavaroita, joten siinä mielessä ostamattomuushaasteeni voi edelleen hyvin. Jotain muuta on kuitenkin tapahtunut. Olen nimittäin korvannut ostamattomuuden herkuttelulla!

Tammikuussa ostin sarjakortit joogaan, pilatekseen ja kuntosalille. Kävin jossain liikunnallisessa harrastuksessa yleensä kolme tai neljä kertaa viikossa. Ostamani sarjakortit olivat kaikki voimassa 3kk, joten alkuvuosi meni mukavasti treenailun merkeissä. Samaan aikaan aloin kutenkin korvata ostamattomuuden herkuilla. ”Jos mitään muuta en saa ostaa, niin herkkuja ostan ainakin!”

Ensimmäiset kolme kuukautta liikuin niin paljon, etten huomannut mitä tepposia herkuttelu minulle oikein tekee. Nyt huhtikuussa kun liikunta on vähentynyt huomattavasti, ja kun viikonloput pääsiäisestä lähtien ovat olleet täynnä kivoja menoja ja herkuttelua, alkaa muutoksen kropassa huomata.

Selkein herätys tuli viime perjantaina. Minulta nimittäin repesi farkut, kun yritin väkisin tunkea niitä jalkaan aamulla! Näissäkin kuvissa jalassani olevat J.A.P:n farkut ovat olleet lempparini ehkä vuoden verran. Käytän niitä koko ajan. Tai siis käytin.

Nyt nuo farkut on kirjaimellisesti ”perseestä revenneet”, eikä niitä voi enää käyttää. Hirvittävän kiva näin alkuvuodesta todeta, että lempifarkut on rikki, eikä uusia saa tämän vuoden aikana ostaa…

Onneksi minulla on jemmassa näitä samoja farkkuja vielä toinen, vähemmän käytetty pari. Yritin jo ottaa ne käyttöön hajonneiden tilalle, mutta ne ovat nyt neljän kuukauden herkuttelun jälkeen niin tiukat, että ne eivät meinaa mahtua päälle. En uskalla pukeutua niihin väkisin, repeävät vielä nekin.

Ei kai tässä auta muu kun viedä elämästä kaikki ilot, eli lopettaa myös herkuttelu, jotta vanhat vaatteet mahtuisivat päälle vielä tulevan vuoden. Voi minua, nautinnoille persoa ihmispoloa!

Ylin kuva: Reetta / Life Is Beautiful

9
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    JonnaH.
    24/04/2018 at 09:32

    Jospa se olikin treenatessa lihasta mitä hankit, eikä koko syy ole pelkän herkuttelun, ettei vaatteet mahdu? 😉

    • Reply
      Nina
      24/04/2018 at 10:20

      Äh, valitettavasti en ole tehnyt mitään muuta pepputreeniä viime aikoina kuin tuo jatkuva herkuttelu. 😀 Mutta kiitos Jonna kuitenkin positiivisesta lähestymisyrityksestä. <3

      • Reply
        JonnaH.
        24/04/2018 at 10:28

        Ajattelin, että positiivisuuden kautta. 😀 Koska onhan toi ihan varteenotettava vaihtoehto.

        • Reply
          Nina
          24/04/2018 at 20:26

          Oikeassa olet Jonna! Ja mistäs sitä tietää, jos oletkin oikeassa. Mutta suurempi syy on kyllä esim. noi lakut, joita JUURI ÄSKEN TAAS SÖIN!!! MIKSI???? Ääääää, olen taas ihan sokerikoukussa.

  • Reply
    Tarja
    24/04/2018 at 10:06

    Ne farkut oli vaan haprastuneet, kun olet pitänyt niitä niin ahkerasti!! 🙂
    Elämässä pitääkin olla nautintoja, ei kaikkea voi itseltään kieltää! t. toinen nautinnoille perso <3

    • Reply
      Nina
      24/04/2018 at 10:22

      Näin on!!! Farkut varmaan oli hyvin hauraat ja haperot (oikeasti ei kyllä olleet…). 🙂 Kaikkia nautintoja en kyllä edes halua lopettaa, mutta jos ei ihan joka ilta söisi jotain hyvää… Oletko muuten maistanut Valion uutta Kreisi Kinuski jäätelöä? Ai että!!! Se on vienyt mut täysin turmioon. 😀

      • Reply
        Tarja
        24/04/2018 at 12:09

        Kreisi Kinuski! Apua, voi ajaa turmioon myös minut ja kuopuksen, jolle kinuskijäätelö on suurinta mahdollista herkkua! Mutta menee ostoslistalle 🙂 Mullakin on vähän karannut tuo herkuttelu käsistä, kun olen nyt ollut kotona… On niin kiva iltapäivällä juoda kahvikuppi ja ottaa sen kanssa jotain hyvää. Lopetan sitten, kun housut kiristävät liikaa 😀 (tai siirryn kuminauhavyöröisiin…)

        • Reply
          Nina
          24/04/2018 at 20:21

          Heh, minä en lopettanut silloinkaan kun housut alkoivat kiristää, ja siksi ne taisivat juuri revetä. 🙂 Käytin varmaan kuukauden putkeen M&S:n leveitä housuja, ja kun ne on aika isot (otin koon liian suuret jotta talvisukkikset mahtuu alle), en siitäkään huomannut paisumista. Nyt kun sää on lämmennyt ja otin taas kapeat farkut käyttöön, iski totuus kasvoille. 🙂

  • Reply
    Saara
    24/04/2018 at 11:32

    Kai vähän saa hihittää?? Mulla vaihtelee paino tasaisen epätasaisesti, ja joskus huomaan et hetkinen hetkinen, mites nämä farkut puristaa näin kovin ;). Se on tämä hidastunut aineenvaihdunta?
    Olet muuten pärjännyt todella hyvin lakon kanssa! Onneksi sulta löytyy ne toiset housutkin vielä, kohta ne menee varmasti taas päälle mukavasti.

    • Reply
      Nina
      24/04/2018 at 20:25

      Saa nauraa ihan kunnolla! 🙂 Ja hei, tässä iässä voi oikeasti alkaa jo vetoamaan hidastuneeseen aineenvaihduntaan. Lisäksi olen huomannut, että turpoan nykyään kuin pallo hyvin monista kasvisruoista. Jos on tarjolla minkälaisia papuja tahansa, niin ne koituvat aina kohtaloksi. En oikastaan voi enää edes syödä niitä. Tosi harmi! Meillä on mm. töissä aika hyvä kasvisravintola, mutta aina kun käyn syömässä siellä, olin tunnin päästä ihan tuskassa. Ei ollut näitä ongelmia nuorempana. 🙁

      • Reply
        Saara
        28/04/2018 at 13:17

        Tiedätkö, mulla on aivan samanlaisia ongelmia, ja pahentuneet koko ajan :(. Maitotuotteet jopa laktoosittomina ovat ihan nounou (jäätelö?!?!?), herneet, pavut kaalit jnejne. Todella surkeaa tällaiselle ruokarakastajalle kun ruokavaliota pitäisi kaventaa ihan älyttömästi tai saapuu välitön tuska?. Kamalinta nimenomaan vieläpä reissussa. Pitää vielä lisätä että olin aika pitkään oma-aloitteisesti dairyfree kuurilla, ja hitsi että iho näytti paremmalta! Se on vaan niin vaikeaa että nyt on taas kermat lautasella, vatsa kipeä ja iho ruttunen, on tää länsimaisen ihmisen elämä vaikeaa….

        • Reply
          Nina
          30/04/2018 at 09:19

          Voi ei!!! Mistähän tuo johtuu? Iän hidastamasta aineenvaihdunnasta? Ennen pystyin syömään mitä vaan. Olen jopa alkanut miettiä pitäisikö alkaa syömään taas lihaa. Siis ainakin riistaa. Tehotuotetun lihan syömiseen en vaan pysty, mutta luulen että proteiinintarpeeni on aika kova, kun kaikki pavut ja muut aiheuttaa kamalia vatsakipuja.

  • Reply
    Tuuli - Lumo Lifestyle
    24/04/2018 at 12:56

    Ooh, se kreisi kinuski on ihanaa,! En taida edes suositella salmiakki-chiliä, olisi liian julmaa ihmiselle , joka on päättänyt hillitä herkuttelua! Elämä on tasaista jojoilua, meillä onneksi on aina maanantaisin se 500 kalorin paastopäivä, joka vie taas edes vähän ruotuun viikonlopun jälkeen. Sen jälkeen ei -päinvastoin kuin kuvittelisi- ole tiistaina edes mikään hillitön nälkä.

    • Reply
      Nina
      24/04/2018 at 20:18

      Kreisi Kinuski <3 <3 Mä olen myös syönyt (lähes yhdeltä istumalta) purkillisen salmiakki-chiliä, joten tiedän kyllä myös sen vaarallisuuden. 😀

      Toi 500kalorin maanantai olisi varmaan minullekin tähän tilanteeseen täydellinen. Kiitos muistutuksesta! Tosin parin viikon päästä lähdetään sinne Espanjaan, eikä siellä kyllä tekisi mieli olla ilman viiniä tai muita herkkuja. Ehkä alan keventää vasta reissun jälkeen. Kesävaatteet on muistaakseni aika väljiä, joten ne mahtuvat vielä... 😀

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.