Saunavuoro, tuo pieni arkinen ilontuoja

tunnetila: ilo

Jihuu, meillä on uudessa kodissamme saunavuoro!

Olemme asuneet viimeiset 13 vuotta taloyhtiöissä, joissa ei ole ollut yleistä saunaa. Emme ole niin kovia saunojia, että olisimme saunaa sen kummemmin kaivanneet, mutta nyt kun sellainen on, olemme aivan innoissamme!

Saunaan mennään ulkokautta, ja romantisoin tuota tapahtumaa mielessäni tulevia talvia varten. Haaveissani pujahdamme saunaan sisäpihalta, jossa lunta on valtavasti ja pakkasta vielä enemmän. Kylmyys nipistelee kylpytakin alta vilahtelevia paljaita sääriä ja lumi narskuu kenkien alla. Miten ihana sitten onkaan päästä sisälle saunan lämpöön!

Todellisuudessa kävelemme saunalle luultavasti sisätossuissa lumettomalla asfaltilla, tai pahimmassa tapauksessa lontostelemme sinne kumpparit jalassa hirveässä sohjossa. Pakkasta ei kummassakaan vaihtoehdossa ole nimeksikään. No mutta, aina saa haaveilla kunnollisesta talvesta!

Olemme saunavuorosta niin innoissamme, että kun äitini kysyi mitä haluaisimme tupaantulijaislahjaksi, keksimme heti yhden toiveen: pärekori, jossa voisimme kuskata saunalle laudeliinan, pesuaineet ja saunajuomat.

Äitini kävi viime viikonloppuna Helsingissä, ja sisustuskauppoja kierrellessämme bongasimme täydellisen pärekorin Verso Designilta. Malleja ja kokoja oli useita, mutta nahkaisin kahvoin somistettu Lastu Kauppakori oli tarpeeseemme sopivin. Kiitos äiti ihanimmasta tuparilahjasta!

Meillä on saunavuoro perinteisesti lauantai-iltana, joten pakkasin eilen ensimmäistä kertaa uuden pärekorimme saunareissua varten. Superkivaa! Mukaan koriin pääsi pyyhkeiden, saunajuomien ja pesuaineiden lisäksi Finlaysonilta saamani Tamminiemi-laudeliina*.

Tamminiemi-sarja lanseerattiin kokonaisuudessaan viime talvena, ja tuo lanseeraustilaisuus oli ehkä yksi mieleenpainuvimmista lanseerauksista ikinä (kuvat yllä). Tilaisuus järjestettiin nimittäin inspiraation alkulähteillä, eli Tamminiemen saunassa!

Suunnittelija Liisa Suurla on ottanut puuvillapellavaisen (50-50) malliston kuoseihin elementtejä mm. Tamminiemen saunan ovenkahvoista, ja tuotteet henkivät tyylikkyyttä ja ajattomuutta. Materiaali on kestävää ja ihanan pehmeää. Lisäksi sillä on STANDARD 100 by OEKO-TEX® -merkki, joka takaa, että tuote ei sisällä haitallisia kemikaaleja ja on turvallinen käyttäjälleen.

Pääsimme lanseerausillan aikana saunomaan Tamminiemessä, siis samassa saunassa, jossa Kekkosen seurassa nähtiin usein esimerkiksi Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa tai Prinssi Philip, ja pulahtamaan (jääkylmään) uima-altaaseen Kekkosen jalanjäljissä. Ilta oli ikimuistoinen!

Kuuluuko Teillä saunominen arkirutiineihin? Minusta on tuntunut kaikki nämä vuodet, että olemme jotenkin kehnoja suomalaisia, kun emme sauno joka viikko. Mutta eipä hätää, nyt siihen tuli muutos!

11
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Pauliina
    23/08/2020 at 08:52

    Meillä on saunavuoro keskiviikkoisin. Ihana rentoutus keskellä viikkoa. Ihan paras päivä!

    • Reply
      Nina
      23/08/2020 at 09:37

      Keskiviikko olisi kyllä myös hyvä päivä saunalle! Taloyhtiössämme itse asiassa olisi keskiviikolle yksi vapaa vuoro, ja hetken mietin pitäiskö vaihtaa siihen. Mutta sitten päätin, että perinteillä mennään, ja otettiin asunnon mukana periytynyt lauantaivuoro. Myös maanantai on musta hyvä saunapäivä. Käyn yleensä salilla maanantaisin pitkän kaavan mukaan, eli ensin treeni, ja sen jälkeen toooosi pitkä ja rento saunahetki. Niin ihanaa!

      • Reply
        Pauliina
        23/08/2020 at 12:03

        Täytyy vielä sanoa, että tosi kaunis saunakori! Minä kuskaan saunakamoja, kehtaanko sanoakaan… punaisessa muoviämpärissä 😁.

        • Reply
          Nina
          23/08/2020 at 17:33

          Kiitos Pauliina! Ihastuin tähän heti kun tämän näin. 🙂 Oli tosin sen verran hintava, että en olisi ehkä raaskinut itse ostaa… Punainen muoviämpäri on just hyvä saunatavaroiden kuljein, Ei haittaa vaikka tunkisi sinne ihan märän pyyhkeen, tai jos shampoopullo sattuisi aukeamaan. 🙂

  • Reply
    Ellu
    23/08/2020 at 12:45

    Tähän taloyhtiöön ei kuulu saunaa, joten saunominen ei kuulu viikkorutiineihin. En ole mikään kova saunoja, joten pärjään kyllä ilmankin. Mutta välillä sitä kaipaa tosi kovin. Ja sitten kun pääsee joskus saunaan niin voi että se tuntuu hyvältä! Ihana tuo kori <3 Minullakin oli punainen muoviämpäri, jolla kuskasin saunakamoja silloin kun asuin sellaisessa taloyhtiössä, jossa oli sauna 😀 Ei tullut mieleenkään, että siihen olisi saanut ripauksen luksusta, jos olisi ostanut tuollaisen kauniin korin. Ihania saunahetkiä teille ja muuten, onnea uuteen kotiin 🙂

    • Reply
      Nina
      23/08/2020 at 17:38

      Kiitos Ellu, uudessa kodissa on kiva olla. 🙂 Tämä pärekori tuo muutenkin spesiaalilta tuntuvaan saunahetkeen juuri sen mainitsemasi ripauksen luksusta, nahkayksityiskohdat ja kaikki. Ihan superhieno! <3 Mutta punainen muoviämpäri on ihan yhtä hyvä, ja materiaalinsa puolesta vielä toimivampi kosteissa tiloissa. 🙂 Toivottavasti sinäkin pääset pian saunaan! 🙂

  • Reply
    JonnaH.
    23/08/2020 at 13:44

    Meillä on kans saunavuoro. Ei ihan joka viikko päästä, koska työvuorot on niin vaihtelevia, mut melkein. Keväällä koronan takia osassa yhtiöissä suljettiin saunavuorot, osassa ei. Meillä päättivät sulkea, en kyllä oikeasta tajua miksi… Räksytettiin jonkin verran tota hysteriaa vastaan, ei auttanut. Vasta heinäkuun alussa päästiin uudestaan saunaan. Kyllä huomasi tauon jälkeen, miten ihan eri tavalla tuli puhtaaksi, kun oli käynyt pidempään vain suihkussa. Saunapäivänä pitää aina laittaa myös puhtaat lakanat. Mikään ei ole ihanampaa kuin mennä puhtaisiin lakanoihin saunassa käytyä. <3 Kävisin useammin, jos olisi oma sauna. Seuraavassa kodissa ensimmäinen ehto on, et siinä on sauna. 😀

    • Reply
      Nina
      23/08/2020 at 17:40

      Saunanraikas iho ja puhtaat lakanat!!! Ai että!! Tuo on sitä arjen pientä luksusta, mitä ei välttämättä edes tule huomanneeksi jos ei ole tarkkana. 🙂 Minä en ole osannut kaivata saunaa kotona, sillä käyn lähes joka kerta salilla treenin jälkeen saunassa. Mutta nyt kun sali on ollut koko kevään ja kesän kiinni, enkä nytkään ole sinne vielä uskaltautunut, niin saunavuoro lauantaisin on kyllä ihana asia!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.